Aikavyöhykkeet tulevat täällä tutuiksi, kun tuntuu siltä että jatkuvasti on joko itse tai sitten useimmat muut ovat väärällä aikavyöhykkeellä. Tänäänkin illalla kahdeksan maissa pitäisi osallistua konferenssipuheluun Singaporen ja Kiinan edustajien kanssa. Kotimarkkinoilla toimivissa yrityksissä on omat etunsa, kun ei tarvitse miettiä tätä milloin kukakin on tavoitettavissa. Olo ei siis täällä ole kuin osuuskaupan hoitajalla.
Suomen ja itärannikon väliseen seitsemän tunnin aikaeroon on juuri tottunut, kunnes selvisi että täällä on säästösyistä päätetty siirtyä ensi viikonvaihteessa kesäaikaan. Jos nyt päätelmäni meni oikein, niin sunnuntaista kaksi viikkoa eteenpäin aikaero onkin totutun seitsemän tunnin sijasta kuusi tuntia. Ja siltä varalta, että joku on unohtanut mistä suunnasta aurinko nousee, täällä tullaan perässä muutoinkin kuin henkisesti, eli aamulla Westlakessa heräillessäni kuuden maissa, Suomessa on jo iltapäivä.
Tällä viikolla olen työasioiden tiimoilta ollut yhteyksissä Australiaan sen länsirannikolle, enkä ole vieläkään ihan tarkkaan selvillä mitä kello mahtaa siellä olla. Se saakin olla matkapuhelintaan päällä pitävien ongelma. Olen kyllä saanut siitä asenteesta oman osani - eräänä aamuyönä heräsin kahdelta kun Suomesta palkkakonttori soitteli erästä ongelmaa selvittäessään. Unenpöpperössä on kiva heittää lonkalta vastauksia. Puhelin on muuten sen jälkeen ollut enempi äänettömällä.
Tänne matkustaessakin törmää aikavyöhykkeisiin, sillä usein lennot tulevat Chicagon kautta. Se on keskilännen ajassa, eli tunnin itärannikkoa perässä. Sen naapurissa oleva Detroit on puolestaan itärannikon ajassa. Oma aikarauta kannattaa siis aina tarkistaa kentälle saapuessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti