perjantai 23. elokuuta 2013

Vihannestiskin vilauttaja

Nykynuoriso ei tiedä kuinka paljon urheilusukat ovat heilutelleet suomalaista mielenmaisemaa. Seitsemänkymmenluvulla emerita Suomen Neito (vm. -54) Hymmi Lenita Aulikki Airisto suomi liikemiesten vaatetusta kun tummaan pukuun yhdistettiin suurella sydämellä ja tyylitajulla valkoiset urheilusukat. Kansainvälisillä lentokentillä suomalaisen liikemiehen kansallisuuden pystyi määrittämään sukkien värin perusteella. Eipä siis ihme että olen pyrkinyt välttämään valkoisia urheilusukkia ja sen sijaan pyrkinyt valitsemaan tummemman vaihtoehdon.

Konservatiivisesta värivalinnasta huolimatta urheilusukat ovat aiheuttaneet päänvaivaa itsellekin. Taustalla on vuosien mittaan kehittynyt kyky yhdellä sulavalla liikesarjalla riisua alavartalonsa vaatteita vaihtaessaan. Samassa paketissa vaihtuvat housut, alushousut ja sukat, jotka odottavat valmiina pakettina pyykkiä tai seuraavaa käyttökertaa. Luonteva ja kätevä tapa säilyttää varusteet yhdessä paikassa.

Eräänä päivänä töistä tullessa vaihdoin työasuni rennompaan vapaa-ajan asuun ja päätin lähteä supermarketiin ostoksille – sopivasti juuri vilkkaimpaan illansuun ruuhka-aikaan. Kuinka ollakaan astellessani vihannestiskin viertä huomasin kuinka vasemmasta puntista esiin työntyi sinisen urheilusukan varsi. Ensimmäinen kauhunsekainen ajatus oli että kuinka pitkään tuo oli siellä roikkunut kaiken kansan näkösällä. Onnekseni ei kuitenkaan kuulunut mitään naurunpyrskähdyksiä ja muu ostoskansa kulki ohi luontevan oloisina. Niinpä tein nopean tilannearvion ja päädyin siihen ettei sukkaa voinut poistaa puntista kumartumalla ja laittamalla taskuun. Niinpä tein rohkean päätöksen ja päätin heittää pikaiset jäähyväiset lempisukalleni ja koetin stepata vasemman lahkeen päälle niin että sukka hellittäisi otteestaan. Näky varmaan muistutti enemmän Kanki-Kaikkosen tanssiharjoituksia ohjelmassa ”Tanssii tätien kanssa” – mutta tilanne huomioiden vaihtoehdot olivat vähissä. Muutaman rivakan vatkauksen ja sivuaskeleen myötä sininen urheilusukka jäi keskelle K-Marketin kansoitettua käytävää ja itse poistuin täydellisen tyynen näköisenä etuvasemmalle ihailemaan erilaisia tiskiaineita. Siinä oli hyvä rauhoittua ja sitten siirtyä takaisin käytävälle kummastelemaan muun ostoskansan kanssa mistä ihmeestä yksinäinen urheilusukka oli löytänyt tiensä keskelle vihannesosaston käytävää.

Tilanteesta selvittyäni totesin kaksi asiaa – nyt oli aukottomasti selvitetty miten sukat saattavat kadota kuin tuhka tuuleen. Ja onneksi puntista vilkkui vaan yksinäinen sukka eikä kalsongit…

tiistai 20. elokuuta 2013

Tarkkuutta peliin

AFP:n mukaan Kiinassa Shenzenin kaupungissa on säädetty uusi laki, joka edellyttää miespuoliselta väestönosalta tarkkuutta päivittäisissä toimissaan. Lain mukaan julkista miestenvessaa eli nk. urinaalia käyttävä henkilö voidaan tuomita 100 juanin suuruiseen sakkorangaistukseen jos hän niin kutsutusti jättää pikkurahat tiskille. AFP korostaa uutisoinnissaan kuitenkin ettei väärinsuunnatun päästön vähimmäismäärää ole määritelty rangaistussäännöksessä.

Artikkelissa arvioidaan että lakiuudistuksella saattaa olla suoraan uusia työpaikkoja luova vaikutus. Parhaiden arvioiden mukaan tällainen virallinen suihkunsuuntauksen tarkistajan tehtäviä voisi syntyä jopa kaksikymmentä kutakin urinaalia kohden. Vaikka ehdotus on saanut voimakasta kritiikkiä osakseen mm. puuttumisesta ihmisten perusvapauksiin, viranomaiset kuitenkin korostavat kyseessä olevan merkittävän ongelman ja että on parempi että on olemassa laki vaikka ilman valvontaa kuin olla kokonaan ilman säännöksiä.

Toisaalta onhan ehdotuksessa jotain hyvää. Kun suhteuttaa rangaistuksen suuruuden paikallisen työväestön tulostasoon, maailmalla on muutakin ilkuttavaa kuin suomalaisten ylinopeussakot. Virtsa väärään ja valtion kirstuun kilahtaa taas rahaa.

torstai 8. elokuuta 2013

Nouse riennä Suomen kieli...

Aiemmin Diilerin sivustolla on ollut puhetta suomenkielen uusimmasta sijamuodosta aggressiivista. Nyt törmäsin tietoverkossa hienoon metodiin jolla nykynuorisolle voidaan opettaa sanojen jäsentelyä heidän käsitteistöllään. Kas näin se käy:

Substantiivi

Substantiivi on se sana, jonka jälkeen voi lisätä “perkele”, kuten äijänperkele, autonperkele.

Adjektiivi

Adjektiivi on sana, jonka eteen lisätään “paskan”, kuten paskantärkee, paskanhailee.

Verbi

Verbi on sana, jonka jälkeen lisätään sanat “ihan sikana”. Nyt voi pennunperkeleet päntätä ihan sikana paskanhaileeta kieliopinperkelettä.

Yhdyssana

Yhdyssana on sellainen jonka väliin EI voi laittaa vittu. Niinku yhdysvittusana. Ei käy. Kuormavittuauto. Ei käy. Aivan vitun ihana. Käy.