tiistai 17. helmikuuta 2009

Pääasia

Hiihtolomaviikko harventaa myös aamukiekkoilijoiden määrää, niinpä tämän viikon kiekkovuoro on nimetty pipokiekoksi. Mukaan kelpaavat mummot ja vaarit, ja itsekin säästyy torstaiaamujen pahimmalta koettelemukselta, varttitunnin pelivarusteiden päälle pukemiselta. Mutta mitä mies ei tekisi saadakseen viikottain pukeutua sukkanauhaliiveihin ja punaisiin damaskeihin. Pipokiekossa varusteiksi riittävät luistimet, maila ja pipo. Kiekko lasketaan eduksi.

Suurimman ongelman pipokiekossa muodostaa pipo, tai pikemminkin sen puute. Kuusikymmenluvulla säväytin kanssamatkustajiani kolmosen, nelosen tai kympin ratikassa pukeutumalla punaiseen neulottuun myssyyn, joka kaveripiirissä tunnettiin kuvaavasti "Suurena kurpitsana". Väri tosin oli väärä, mutta siihen aikaan kurpitsoja ei myytykään siirtomaatavaraliikkeissä. Aika on jättänyt Suuren Kurpitsan ja myös sen tilalle tulleen, klassista Jean-Claude Killy -tyyliä tavoitelleen ranskalaisen alppipipon jota koristi Kanadan vaahteranlehvä.

Valitettavasti tuttavapiiriini kuuluvat lääketieteen opiskelijat eivät hennoneet luopua lääketehtaiden lahjoittamista pipoista, joissa oli jonkin lääkeaineen nimi huomiotaherättävän suurella tekstillä otsan koristeena. Mikäs olisikaan tyylikkäämpää kuin luistella Helsingin Jäähalliin esimerksi ummetuslääke Tannopon -pipoon somistautuneena. Tai esimerkiksi Sulgan 99 - Wayne Gretzkyn numero pipossa toisi toki urheilullisuutta ilmeseen ja peräpukamalääke katu-uskottavuutta. Tyylikkyydeltään yhtä kyseenalainen tuote oli varsinaisesti kesäkäyttöön tarkoitettu kameraliikkeen mainoslakki, joka tunnettiin yksiselitteisesti tissipipona asusteen graafisen koristelun johdosta.

Nythän on muotia julistaa jotain hauskaa tai eriskummallista pipon tekstissä tyyliin "Isäntä" tai "Renki" tai "Lääkityksen tarpeessa". Koska tällä hetkellä ainoa piponi, joka on lähinnä hankittu samoiluun kainuulaisessa perinnemaisemassa, kantaa osuvasti tekstiä "Rukka", taidan pipokiekkoon laittaa ihan rehellisesti oman kypärän. Se on sentään musta, ristikollinen ja niskassa paistaa Tasmanian tuholainen.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Turistit tulee


Sotkamon vilkas esikaupunki Vuokatti on tällä viikolla vilkkaimmillaan kun etelän hiihtolomalaiset valtaavat paikat. Onhan se toki vaihtelua, nimittäin viime viikolla edustin pientä suomalaisvähemmistöä venäläisten valtaamilla alueilla. Vastoin ennakko-odotuksia, venäläisten määrä ei ole pakkasukon päivän mentyäkään vähentynyt, vaan Kainuun metsissä ja laskettelukeskuksissa heitä riittää enemmän kuin edes koskaan sitten talvisodan päivien.

Olen jo tottunut kainuulaiseen rauhaisaan elämänmenoon, jota kaiken maailman hiihtolomalaiset tulevat häiritsemään. Niinpä ajattelin välttää viikkoa leimaavat Onni Oravan bingoillat, Katinkullassa aamutakeissaan haahuilevat kylpyläturistit ja muut alkuperäisväestöön kuulumattomat pysyttelemällä tukevasti kehä III:n rajojen sisäpuolella tämän viikon ajan. Sitä paitsi aamun säätiedotuksen mukaan pakkasta Kainuussa oli -29 astetta, joten siinäkin mielessä pysytteleminen näillä etelän selkosilla on perusteltua. Onneksi on pakastimeen kuitenkin varattuna Pekka Heikkisen puu-uunileipää, joten ei pääse täysin vieraantumaan kainuulaisesta hengenmaisemasta.

torstai 5. helmikuuta 2009

Jäänne Ohiosta


Kun kutsu kävi Clevelandiin, enpä tullut ajatelleeksi että sitä innostuisi koripallosta siinä määrin, että Clevelandin televisioituja otteluja tulee katsottua vielä nykyäänkin. Ensimmäistä kertaa kun pääsin Q:lle katsomaan Cavaliers'ien kotiottelua New York Knicks'iä vastaan, kaikki valittelivat sitä että kaupungin suurin nimi, LeBron James ei ollut illan kokoonpanossa loukkaantumisen vuoksi. Silloin näin tämän erään nykykoripallon kovimman nimen kun isäntä hiihteli pitkässä mustassa takissaan (keltainen silkkivuori vilkkuen) siinä yhtiömme istumapaikkojen vieressä. Syykin selvisi sittemmin, nimittäin yhtiömme paikat kun sattuivat olemaan LeBronin äidin vakiopaikan vieressä. Eikä tuo niin kummalta näyttänyt, samanlaiselta kuin muutkin pelaajat. Ensimmäisessä matsissa toki kävi ilmi, että NBA:ssa pelataan kovaa ja tosissaan, tästä todistuksena se kun jalkoihimme syöksyi 221 senttiä liettualaista lihaa, Zydrunas Ilgauskas.

Clevelandin komennuksen aikana ennätin näkemään Los Angeles Lakersit, Detroit Pistonsit, Toronto Raptorsit ja Chicago Bulls'it. Peli-illat näkyivät ja kuuluivat Clevelandin keskustassa, toimistorakennuksemme alakerran Marriott'in hotellin baarin väki pukeutui Cavs'ien peliasuihin ja tahtoi tai ei, illan ottelusta piti olla perillä ja olla joku mielipide. Mieluimmin paikallisjoukkuetta tukeva.

Niinpä jos Amerikan keikasta ei muita vammoja jäänyt, koripalloa tulee seurattua aina kun Cavs'ien matseja on. Tai kun LeBron pelasi USA:n olympiajoukkueessa. Saa nähdä alkaako tämä säännönmukainen Kainuussa oleilu näkyä siinä, että rupeaa kevään tullen jännittämään joka sunnuntai-ilta Urheiluruudun ääressä onnistuuko Jamo Heikkinen purkamaan ajolähdöt Hiukan kentällä. Eilisiltana jo nimittäin tunsi melkein kotiseuturakkautta kun raportoitiin hallituksen elvytyspakettiin sisältyvästä Kuhmon Tönölänsalmen siltaremontista. Pahinta asiassa on kun tällainen urbaani cityihminen jopa tietää missä tuokin paikka sijaitsee. Oppia ikä kaikki.