Rengasmatkalla

Eräänä aamuna huvitti kun karautin Kruunupyyn kentälle aamutuimaan Finncomin koneella. Lentoemäntä kuulutteli normaaliin tapaan että olemme saapuneet Kruunupyyn kentälle ja pyydämme istumaan istuinvyöt kiinnitettyinä siihen saakka kunnes kone on pysähtynyt ja turvavöiden merkkivalo on sammutettu. Ei siinä mitään, litania on tullut tutuksi toistojen myötä.

Suuren hämmästyksen aiheutti kuitenkin jatko - "Kiitämme Kokkolaan ja Pietarsaareen jääviä matkustajia ja pyydämme Tampereelle jatkavia matkustajia istumaan paikoillaan". Tampereen yli oli lennettu jo kertaalleen, lentoaikaa oli takana jo alun toista tuntia ja takaisin Tampereelle liki toinen mokoma. Oletan että valistunut matkailija valitsee lentokoneella tehtävän rengasmatkan sijasta vaikka Pendolinon, jolla matka taittuu keskustasta keskustaan huomattavasti nopeammin. Eipä monta Nääsvillen matkaajaa koneeseen näyttänyt jäävän.

Vielä kun jollain tavoin saisi vaimennettua ruotsinkielisen nauhoitetun turvakuulutuksen inho-svenssonmaisen samettisen miesääneen lausuman "Seekärheetsbrohyyren som finns i stolfickan framför er..." Puistattaa joka kerran kun sitä joutuu kuulemaan. Olisivat edes laittaneet jonkun närpiöläisen lausuntataiteilijan asialla moisen hiusmuotoilijan sijasta...

Ilmailun juhlaa

Lentomatkustamisen arki on muuttunut erilaisten turvatarkastusten myötä entistäkin ankeammaksi. Viikottain matkustavana luulisi jo selvittäneen, miten turvatarkastuksissa toimitaan. Luulo ei ole kuitenkaan tiedon väärtti, varsinkaan Helsinki-Vantaalla, jonne on palkattu pilvin pimein uusia, mutta sitäkin innokkaampia turvatarkastajia.

EU:n komissio keksi muutama vuosi sitten kieltää nesteiden kuljetuksen matkustamossa - tai rajoittaa sitä merkittävästi. Niinpä nykyään ei saa viedä koneeseen mitään 75 ml suurempaa pakkausta, ja kaikkien nesteiden pitää mahtua läpinäkyvään litran vetoiseen pakkaukseen. Meilläkin töissä oli näiden ohjeiden voimaantulon jälkeen hankittu yhtiön logolla varustettuja muovisia alle litran vetoisia läpinäkyviä pusseja, joissa minäkin olen hammastahnaa ja partavaahtoa kuskannut edestakaisin ympäri maailmaa.

Yhtenä aamuna kuitenkin kaikki muuttui. Asettelin pussin tietokoneen viereen hihnalle, ja uusi innokas turvatarkastaja heti huomasi yhtiön logolla varustetun pussin ja poimi sen näyttävin elkein hihnalta. "Eihän tämä ole minigrip-pussi!". "Ei...?" "Kyllä nesteiden pitää olla minigrippussissa..." Näin turvatarkastaja sai oikaistua tottumatonta matkustajaa ja sitten ojensi hallintoalamaiselleen uutuuttaan kiiltävän, litran minigrippussin johon sain siirtää hammastahnat ja partavaahdot samalla kun koko muu jono odotti takanani kiltisti. Ei siis ihme, että aamukuudelta turvatarkastuksen jono ulottuu kotimaanterminaalissa alakerran ulko-oville saakka. Asiaa pohdittuani minulle ei toistaiseksi ole selvinnut, miten minigrip edistää lentoturvallisuutta muita muovituotteita paremmin.

Mäkkäri

Tänään lukaisin jostain lehdestä kolumnin, jossa kerrottiin kuinka Tapiolan keskustassa oleva lasten leikkipaikka on purettu "liian vaarallisena" ja EU-normien vastaisena. Kirjoittajan arvion mukaan liki neljänkymmenen vuoden aikana ei kukaan kentällä leikkineistä lapsista ollut telonut itseään pahemmin, joten se siitä vaarallisuudesta. Ollaan hyvää vauhtia lähestymässä tällaista ruotsalaista suojeluyhteiskuntaa, jossa virkamiehet pitävät huolen siitä ettei kellekään satu mikään. Ikipäiviksi on jäänyt mieleen ruotsalainen liukurata, jonka juurella oli laatikollinen jääkiekkokypäriä, jonka jokainen perus-Svensson laittoi kuuliaisesti päähänsä ennen huimaa 1,80 metrin pudotusta.

Meillä oli takavuosina toisin. Topeliuksenkadun puistossa oli kunnon puulankusta tehdyt keinut, joista hypittiin pituusennätyksiä. Joskus tuli keinusta niskaan, mutta päänsäryllä siitä selvisi. Toisinaan laskeutuminen ei mennyt ihan putkeen, vaan se meni etu- tai takakenoon ja laskeutumistelineiden virkaa toimittaneet polvet tai alaselkä olivat ruvella. Ei muuta kuin kirvelevää Collodiumia haavojen peitoksi ja menoksi.

Erityismaininnan ansaitsee polkuautosta tehty jarruton mäkiauto - se hinattiin kerta toisensa jälkeen suutariliikkeen nurkalle ja päästeltiin alamäkeen. Turvallisuudesta oli huolehdittu siten, että satunnaisesti huomattiin pistää vahti Tavaststjernankatu 3:n oven eteen (ettei oman talon väki jäisi alle) - alamäkeä riitti kolme-, neljäkymmentä metriä ennenkuin piti kääntää renkaat vinkuen 5:n pihalle. Tähän kannusti erityisesti tietoisuus siitä, että ellei kääntö onnistunut, edessä oli vilkasliikenteinen Topeliuksenkatu. Luonnollisesti oikealta tulevina meillä oli etuajo-oikeus, mutta edes siihen aikaan moiseen ei arvannut luottaa. Kumi paloi niin renkaissa kuin ennen kaikkea Nokian kumitossujen (valkoiset - muita värejä ei saatavilla) tai Retu-tossujen pohjista epätoivoisissa jarrutusyrityksissä.

Ei olisi varmaan EU katsonut moista harrastustoimintaa hyvällä. Mutta jossainhan sitä piti lajia harrastaa kun Helsingin kaupungin kiertävä puistovahti oli ehdottomasti kieltänyt moisen toiminnan viereisessä puistossa. Niinpä siellä ajeltiin ainoastaan silloin kun puistovake oli kadonnut kulman taa ja tiedettiin päivän kierroksen olleen meidän osaltamme ohi. Kivaa oli ja kaikki selvisivät hengissä...

Espoolainen identiteetti

Taannoin kun muutin Espooseen, vanhat töölöläiskaverit kuittailivat kyselemällä että mikähän mahtaa olla suuntanumero jos sinne sattuisi soittamaan. Samaan aikaan Espoon keskusta oli tunnetusti siinä Lindholmin sahaa vastapäätä. Ajat ovat muuttuneet, sillä nyt koko pääkaupunkiseudun jääkiekkokunnia lepää Espoo Bluesin leveillä hartioilla.

Pitihän sitä raahautua todistamaan espoolaista kiekkohistoriaa paikan päälle. Jono sisään oli kuin puolalaisen lihakaupan edessä 60-luvulla, mutta kunnon espoolaiset asettautuivat liki ruotsalaisen kuuliaisesti parijonoon, joka ennen pitkää vei perille katsomoon. Ottelu oli vetänyt katsojia sen verran puoleensa, että minunkin paikallani istui jo tyytyväinen Bluesin kannattaja. Verrattiin siinä vielä lippuja ja todettiin että samaan matsiin ja samalle istuimelle oli kummallakin paikat. Koska en viitsinyt syliinkään istua, kunnioitin nk. aikaprioriteettiperiaatetta "first come, first served" ja käännyin henkilökunnan puoleen. Vahva espoolaishabitukseni soi minulle paikan klubikatsomon puolelta, joten kaksoisbuukkaus kääntyi voitokseni.

Entinen Töölön Vesa (nyk. Jokerit) sai kylmää kyytiä ja lopussa seisoi niin kiitos kuin koko loppuunmyyty katsomo. Nyt ei muuta kuin Kärppien kimppuun...