Lapsuuden loppu

Kuusikymmenluvulla Töölössä kipaistiin Ulmasen siirtomaatavaraliikkeeseen (heti siinä HM:n maitokaupan vieressä)ostamaan karkkia aina kun silmä vältti ja käteisvarannot sen sallivat. Luottokortteja ei oltu nähty kuin amerikkalaisissa elokuvissa, mutta Ulmasen tädin hallinnassa oleva vastakirja toki ajoi saman asian käteispulan yllättäessä. Yksi merkittävä ravinnonlähde oli Fazerin lakupatukat (hinta 5 penniä), unohtamatta toki pennin nallekarkkeja tai viikkorahapäivän ylellisyystuotteita Halvan tai Pantteri-salmiakkeja (hinta 20 penniä per rasia). Nyt perinteinen tuotemerkki on katoamassa ja yhteiskuntamme huutava epäkohta korjautumassa kun Fazer ilmoitti luopuvansa perinteikkäästä (joskin stilisoidusta) kääreestä.

Asenteet ovat toki muuttuneet vuosien mittaan - jo kouluaikana ruotsinkirjan veikeä kertomus tumman pojan seikkailusta jäälautalla eskimoiden maahan kiellettiin - varmin tapa huolehtia siitä, että kaikki ikäpolveni edustajat lukivat Lär Dig Svenska 1:n kappaleen "En liten negerpojke" tunnollisemmin kuin minkään muun kyseisessä oppikirjassa. (Unohtamatta sinänsä dramaattista tarinaa siitä kun "familjen Petterson flytter till Göteborg"). Elintarviketeollisuuden puolella toinenkin tuotemerkki on matkan menettänyt rasistiseksi luonnehditut tunnisteet, kun Brunbergin neekerinsuukot muuttuivat pelkiksi suukoiksi.

Maailma muuttuu, Eskoseni.

Talven tuntua

Pääsinpäs kokemaan talven sittenkin. Tosin rapakon toisella puolella New Yorkissa. Vaikka talvi täällä kotimaassa näyttää jäävän tulematta, niin amerikkalaisilla tässä suhteessa on pullat paremmin uunissa. Clevelandin seuduilla pakkasta on riittänyt ihan saman verran kuin viime talvenakin ja New Yorkiinkin sitä pöllähti parahiksi aamuruuhkan aikaan toistakymmentä senttiä. Tuloksena tietysti liikennekaaos ja uutisten mukaan 1100 peruutettua lentoa. Onneksi ei tarvinnut lennellä juuri kyseisenä päivänä, vaan sai nauttia sohjossa kahlaamisesta pitkin ja poikin Manhattania. Sen verran eksoottinen kokemus oli, että meinasi iskeä pakonomainen tarve juosta katuja pitkin kieli ulkona lumihiutaileita pyydystämässä. Tosin New Yorkissa tuskin kukaan moiseen kiinnittäisi mitään huomiota.

Palatessa täällä olikin melkein perinteinen juhannussää - 8 astetta lämmintä, tosin vähemmän lehtiä vielä puissa, ja aurinkokin paistoi. Taksin penkiltä koetin bongailla näkyisikö tien varrella leskenlehtiä, mutta ihan niin pitkällä kevät ei kuitenkaan ollut.

Eräänlainen ennätys

On aikoihin eletty - talvi yllätti eilisten uutisten mukaan taas kerran Etelä-Suomen autoilijat. Helmikuussa? Vanhan kansan elämänviisauksia on, että talvisin ihan eteläistä rannikkoa myöten saattaa sadella sellaista valkeata vedestä jäätynyttä töhnää, jota myös lumeksi kutsutaan. Uusavuttomuus alkaa olla jo kehittyneessä tilassa kun muutama sentti uutta lunta (pikemmminkin räntää) suistaa sunnuntaipäivänä liikenteen kaaokseen.

Tässähän täytyy kohta ruveta tuottamaan Suurten Järvien rannoilta konsulteiksi sellaisia kypsässä iässä olevia nutturapäisiä rouvia, jotka opettavat Suomen rallitoivoille kuinka ajetaan talvikelillä nk. jokakelin renkailla kovaa, vieläpä ilman nastoja. Vai liekö sitten niin, että täällä Kehä III:n sisäpuolella lumentulo alkaa olla sen verran harvinaista ettei enää meinaa tiellä pysyä jos näin sattuisi käymään. Olemme siis keskieurooppalaistumassa hyvää vauhtia.

Taitaa tässä kuitenkin jäädä kunnon talvi tulematta, kun päivät alkavat pidetä ja aurinko lämmittää. Oikein harmittaa nykypolven puolesta, jolta jäävät sellaiset ainutkertaiset elämykset kuten esimerkiksi armeijan suksisulkeiset tyystin kokematta. Itse on onneksi sitä sukupolvea joka Karkialammen varuskunta-alueella paineli hippulat vinkuen ilmasuojaan niin että suksi katkesi lumiselle penkalle kiivetessä. Tosin valitettavaa tapahtumaa saattoi osaltaan edesauttaa sulkeisten jälkeen alkamassa ollut hiihtomarssi. Valitettavasti varusvarastolta löytyi vastoin ennakko-odotuksia uusi pari, joten marssillekin tuli lähtö vääpelin sättimisten kera. Kaikenlaista kaihoa tällainen lumen puute teettää...

Uusavuttomuuteen liittyen sattui silmään pikku-uutinen siitä kuinka yliopisto-opiskelijoille on laitettu ihan ohjeet siitä, miten perunat kuoritaan. Oikeastaan tämän jälkeen ei enää yhtään hämmästytä, vaikka tien posket ois täynnä tulevia akateemikkoja.

Kolmas kerta toden sanoo

Toissailtana katselin säätiedotusta ja arvelin että seuraavan päivän lennolla Kokkolaan saapi taas nautiskella muhevasta menosta, eikä arvaus osunut kauaksi oikeasta.

Viikottaisilla Kokkolan matkoilla on tottunut istumaan tehosekoittimessa tunnin verran kerrallaan ja joka kerran kone on aikanaan laskeutunut. Eilisaamuiseen lentoon oli onnistuttu kuitenkin kasaamaan vauhtia ja vaarattomia, mutta epämukavia tilanteita kerrakseen. Kokkolaa lähestyttäessä laskeutumisvaihtoehtoja on kaksi, joka etelästä tai pohjoisen suunnasta lähestyen. Eilen ilmeisesti tämä monivalintatehtävän ratkaiseminen tuotti päänvaivaa, sillä jossain Pohjanmaan lakeuksilla tehtiin ylimääräinen piruetti, sitten suoritettiin komea Kruunupyyn kentän ylilento (tosin n. 2 kilometrin korkeudessa), käytiin tarkistamassa että tehdas on paikallaan ja lähdettiin kokeilemaan laskua pohjoisen suunnasta. Laskeutuminen muistutti lähinnä vuoristorata-ajelua ja päästiinpä kentän yllekin, mutta kymmenen metrin korkeudessa sitten homma pantiinkin puihin ja lähdettiin hakemaan vauhtia uudelle yritykselle.

Toinen kerta meni ihan vain Kokkolan ja Kruunupyyn välillä pyörimiseksi ja perämies jo vilautteli varakentälle laskeutumista, mutta sentään odoteltiin pahimman sivutuulen laantumista. Kolmannella yrityksellä (tässä vaiheessa olin kolmesti käynyt konttorini liepeillä yläilmoissa) mentiin sitten rehvakkaasti kentälle saakka. Eipä enää puuttunut kuin lopputervehdys vanhaan Aeroflotin tyyliin: "Olemme laskeutuneet Kruunupyyn kentälle, saatte kammata hiuksenne". Sen siitä saa kun tuuli oli suoraan sivusta ja parhaimmillaan puhalteli yli 15 metrin sekuntivauhtia.

Vuosipäiväkin meni

Ihan meni huomaamatta eräs kirjallinen virstanpylväs. Paljas Diileri täytti vaivihkaa vuoden iän tammikuun loppupuolella. Eipä sitä arvannut Key Towerin uumenissa kuluumisia kirjoitellessaan aloittaneensa tällaista projektia. Pitkältä toistasataa kyhäelmää on tullut melkein kuin itsestään. Edes vanha äidinkielen opettajani ei saanut kitkettyä tätä tapaa vaikka yksi legendaarisista (sinänsä luokan edessä ääneen luetuista) aineista teilattiin lentävällä lauseella "Taas on Tapio kirjoittanut pakinayritelmän."

Ja näyttää kirjoittavan edelleen. Kuten vanha totuuskin kuuluu: "Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä, syö lantaa". Kun sinänsä vähän yliaktiivinen laskuri osoittaa liki 4,000 ladattua sivua, joku muukin käy tätä kurkkimassa kuin sen tekijä. Lukijoita on riittänyt kahdeksaan maahan ja kolmelle mantereelle. Ja sen verran usealta taholta on tullut pääasiassa positiivista palautetta, ettei Paljas Diileri hautautunut vaikka Cleveland jäikin taakse. Onhan meillä aina Kokkola.

Tästä on hyvä jatkaa.

Oh my blog...

Bloginpito näyttää unohtuneen muutamaksi viikoksi samalla kun on tullut kierrettyä maakuntia ja maita kieli vyön alla. Näyttää siis siltä, ettei maailmaa saatukaan vuodenvaihteeseen mennessä valmiiksi. Pikemmin tuntuu välillä siltä että hullumpaan suuntaan on vaan menty.

Talven selkäkin tuntuu hiljalleen taittuvan. Aamulla herätessä idän suunnalta valo jo kajasti ja marraskuisiin loska-aamuihin verrattuna uutta oli lintujen viserrys. Eipä siis taida olla juuri pelkoa siitä, että kovin kireä talvi tästä tulisi. Nykyään sitä jo pelästyy ja henki salpaantuu kylmästä jos aamulla on enemmän kuin kaksi pakkasastetta. Kuuleman mukaan Clevelandin talvi on ollut samanmoinen. Viime talvena sentään siellä rehvakkaasti lämmittelin ruosteenruskeaa Taurusta pihassa tyhjäkäyttämällä sitä puoli tuntia yli kahdenkymmenen asteen pakkasissa. Täällähän tuollainen ei tulisi kyseeseen senkään vuoksi, että parkkipirkot on valjastettu ilmastonsuojelutalkoisiin ja tämän viikon aikana tyhjäkäynti on tehoseurannan kohteena.

Elämisen taso on muuten noussut uuden vuoden myötä. Golden Airin punaisenkirjavat Saab 340 koneet on viety Tekniikan museoon tai kenties Kuulonhuoltoliitto kielsi niiden käytön. Nyt Kokkolaan mennään - toki potkurikoneella edelleen, mutta - tilavalla Finncomin ATR-koneella. Toisaalta, samahan se millä kulkee kun tänä talvena ei tarvitse untuvatakkia. Viime talvena asiat olivat toisin kun untuvatakki ei mahtunut edes nk. matkatavarahyllylle. Koneen suunnitelleet ruotsalaiset varmaan lentelivät ao. konetyypillä vain etelän lämpöön.