Sukset ulos survaiskaa

Se on sitten täällä. Nimittäin talvi on tullut (tai ainakin tulossa) Kainuuseen. Aamulla koneessa istuessa rupesin nimittäin ihmettelemään yhtä neliönmallista valkoista kuviota ja kummastelin mikähän paikka lienee kyseessä. Pian kuitenkin selvisi että kysehän oli ihan tavallisesta lumen peittämästä pohjoissavolaisesta peltoaukeasta.

Tilanne ei muuttunut yhtään sen valoisammaksi Kajaanin kentällä, vaan mukavasti räntäsateen vihmoessa ajelin amerikkalaisen vieraan kanssa takapenkillä kohden kaivosta. Onneksi asianomainen oli kuitenkin Chicagon suunnalta kotoisin ja viettänyt kesiään Wisconsinissa, joten puoliarktiset olosuhteet eivät pelästyttäneet muukalaista ihan tykkänään. Tosin ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua kun paineltiin taksimersussa satasta kesäkumeilla viiden sentin sohjossa pikkutietä pitkin. Säilyypä maine maailman nopeimpana rallikansana.

Kainuuseen on näemmä tulossa pitkä ja luminen talvi kun kesälomakauden viimeiset päivät ovat käsillä ja lunta pukkaa tupaan. Onneksi hirvenmetsästyskausi on kuitenkin saatu käyntiin ja paikallisväestö lymyilee metsässä luontokappaleita vaanimassa. Näyttää peräti siltä etten itsekään jää tästä kainuulaisesta kansanhuvista täysin osattomaksi kun muutama viikonloppu menee jahtihommissa.

Hiilijalanjälki

Nykymaailmanmenoon kuuluu olla huolissaan jättämästään hiilijalanjäljestä. Ottaen huomioon sen, että kolmatta vuotta peräkkäin tulen kuluttaneeksi kansallisen lentoyhtiön penkkiä satakunta kertaa vuodessa, työskentelen jossain määrin perinteisiä aarnimetsiä muokkaavalla teollisuuden alalla, onkin syytä tarkistaa omia tottumuksiaan. Koska edellä mainittu lentely ja palkanmaksaja eivät ole yksinomaan omavalintaisia, on edettävä pienemmin askelin.Onneksi kansanvalistustehtävää hoitava YLE otti asian esille eilisiltaisessa uutislähetyksessä, jossa konkreettisesti tuotiin esille kuinka meistä jokainen voi valinnoillaan kantaa kortensa kekoon ilmastotalkoissa.

Uutistoimitus oli tehnyt viiltävän analyysin tällaisen pienen ihmisen valinnoista vertailemalla neljän erilaisen kiusauksen - kinkku-, kirjolohi-, juusto- ja kasviskiusauksen jättämää hiilijalanjäljestä. Eilinen valintani Sotkamossa oli taas osoitus meikäläisen ekotuntemuksesta kun valitsin kiusauksista pahimman, kinkkukiusauksen. Toisaalta lieventävänä asianhaarana mainittakoon, että toinen tarjolla ollut lajike oli tunnetusti merkittäviä hiilivetypäästöjä aiheuttava hernekeitto. Ekologisesti valveutunut kuluttaja kun pienentää päästöjään valitsemalla kasviskiusauksen. Kirjolohikiusaus ei muutoin ole yhtä huono, mutta aiheuttaa taas vesistöjen rehevöitymistä.

Jossain määrin kyynisrealistinen kantani on, että jatkan punaisen lihan ja Pekka Heikkisen uuniruislimpun syöntiä ilmastosta piittaamatta. Ottamatta kantaa omien H2S päästöjeni määrään (ja laatuun), en kuitenkaan usko että näillä valinnoilla napajäätikkö säästyy. Enkä mitenkään kuitenkaan väheksy kuitenkaan päästöjen voimaa, sillä jo kauan sitten kahdeksankymmenluvulla ystäväni Juhiksen asuntovaunussa Tahkovuoren hiljaisia iltoja elävöitimme kokeilemalla saammeko kaasuhälyttimen laukeamaan ihan puhtaan nk. aineen kahleista vapautuvan sielun riemuhuudon voimalla. Ja pärähtihän se hälytin iloisesti...

On se vaan niin, että niin pitkään kuin esimerkiksi Nevajoen suulla olevat vedenpuhdistamot toimivat periaatteella, että suodattavat vain hetekaa pienemmät esineet, taitaa olla turha kiemurrella kaupassa tuskissaan miettien kinkkukiusauksen aiheuttamaa hiilijalanjälkeä. Ainakaan jos käyttää lentokonetta enemmän kuin bussia.

Poika tuli kotiin!

Aikoihin on eletty. Nimittäin jos joku olisi väittänyt pari vuotta sitten minulle, että olisin ylipäänsä tietoinen pesäpallon suomenmestarijoukkueesta saati finaalien tilanteesta, olisin nauranut näin sanovalle päin naamaa. Luulohan ei tunnetusti olekaan tiedon väärtti, niinpä eilisiltapäivästä on ollut suu vehnäsellä kun "kotijoukkue" Sotkamon Jymy onnistui parivuotisessa "kadonneen pojan metsästyksessään". Kun en (poikkeuksellisesti) ollut paikalla, en tiedä tukkeutuiko Sotkamon keskusta voiton huumannuttamista kainuulaisista. Epäilen, sillä kun keskustassa on käytännössä vain kylää halkova raitti, sen tukkiminen ei taida onnistua ihan kevyesti vaikka jokainen sikäläinen ottaisi oman autonsa ja lähtisi juhlimaan tätä merkkitapausta.

Voittajajoukkue kylpi voitonriemussaan perinteen mukaisesti pesäpallostadionin viereisessä Sapsojärvessä, jonka ulapalla itsekin alkukesästä soutelin kainuulaisena kaleeriorjana. Taitavat nekin päästöt mennä meidän piikkiin...

Onneksi tämän jälkeen Sotkamo voi palata arkeen ja odottamaan ensilunta. Välissä on toki metsästyskausi, jolloin ei uskalla tien pientareelta poiketa pusikkoon kun siellä kuitenkin vaanii joku verenhimoinen kainuulainen metsästäjä kivääri käsissään saalistaan odotellen. Tosin harvennettavaakin riittää kun parin viikon sisään jo toinen kaivokselle tulija oli työmatkallaan joutunut hirvionnettomuuteen. Onneksi siellä kohta on taas pimeätä ja sateista niin jouda kaikkia metsäneläviä näkemään.

Juustovietti

Ystäväni Paavo väittää, että tiedemiehet ovat tutkiskelleet ihmisen viettitoimintaa ja todenneet että ihmisen merkittävimpiä, ellei peräti merkittävin vietti on juustovietti. Todistelipa vielä että tulos on vahvistettu laboratorio-olosuhteissa hiirillä.

Tuli tässä männäviikolla ainakin tuo kyseinen vietti taltutettua kun käväisin tuolla Sveitsinmaalla ja samalla illastin asianmukaisesti lähiruokaa syöden. Kaukaa menneisyyden hiihtoreissuilta oli mielessä hämärä mielikuva racletten syömisestä ja sen vaikutuksesta vatsalaukkuun. Mutta aikahan kultaa muistot ja niinpä tuli sitten illastettua racletteillallinen Genevessä. Tällä kertaa juusto ja tykötarpeet tulivat lautaselle valmiiksi annosteltuina, ja ensimmäiset kolme lautasellista upposivat kuin tyhjää vain. Mikäs siinä, pari pottua per lautanen, lisänä suolakurkkuja ja hillosipuleita, kuorrutteena rasvaista juustoa. Neljännen lautasen kohdalla vauhti alkoi hiljalleen laantua, viides lautasellinen rupesi käymään jo työstä ja kuudennen kohdalla alkoi vyötärö kiristää, silmät pullottaa päässä ja hiki tuppaamaan pintaa. Perunatkin poistuivat dieetistä jo neljännen lautasen puolivälissä. Juustovietti ei vaivaa pitempään aikaan.

Mielessä kävi ajatus, että kyllä Suomeen tuleville turisteille pitäisi keksiä samanlainen puolipakkoon perustuva lähiruokamenu. Alkuun rönttösiä, päälle silakkalaatikkoa ja tuokkonen toisensa perään tukevaa mämmiä.

Navigare necesse est

Meikäläisen ongelma on aina ollut että kun tavallista yrittää niin priimaa vaan pukkaa. Niin taas eilisiltana kun sain kutsun tulla kokeilemaan nk. match race purjehdusta NJK:lle Lauttasaareen. Tilaisuuden järjestäjä oli kutsunut sen verran monta asiakasta paikalle, että saatiin viisi venekuntaa jotka kisasivat Hanasaaren edustalla 8-metrisillä J/80 veneillä toinen toistaan vastaan. Veneet olivat keskenään identtisiä, joten ainoastaan ylivertainen osaaminen yhdistettynä elopainoon ratkaisi voiton.

Ensin toki harjoiteltiin kuvioita ja käännösten tekemistä. Purjehduskielellä noita käännöksiä tavataan kutsua ruotsalaisittain vendoiksi. Tunnin verran kierreltiin ja kaarreltiin ja monilahjakas miehistömme hitsautui yhteen. Sitten koitti aikamerkki - 5 minuuttia lähtöön ja siitä säännöllisin ajoin tuomarivene antoi aikamerkkejä ja viisi venettä pyöri maalilinjan tietämillä odottaen starttia ja koettaen mahdollisuuksien mukaan sijoittua parhaaseen lähtökulmaan.

Ensimmäinen erä alkoi meillä perinteiseen purjehdustyyliin eli yllättävällä ongelmatilanteella. Muiden päästellessä sydämensä kyllyydestä starttilinjan yli meidän veneemme isopurje räpsähti alas ja luonnollisesti moinen vaikuttaa tuulivoimalla kulkevan laitteen nopeuteen kohtalaisen dramaattisesti. Tosimies ei tällaisessakaan tilanteessa hätäänny vaan korjaa ongelman ja lähtee kuin Viren Münchenissa nousemaan epätoivoisesta tilanteesta kohden kunniaa. Niinpä mekin turvauduimme viiltävän terävään strategiaan, pistimme läskit laidalle vakauttamaan veneen kulkua ja näin maalilinjalla olimme vajaan veneenmitan voittajaveneen perässä. Kahdessa seuraavassa erässä sitten jätimme ylenpalttiset tasoitukset antamatta ja voitimme erät parin minuutin marginaalilla.

Tärkeintä kilpailussa ei ole voitto, vaan ylivoimainen voitto. Ja harjoittelu Biskajalla auttaa. (Tosin siellä ei 55 tuntiin tehty ensimmäistäkään halssinvaihtoa).