Diilerin suuri kasvojenkohotus

Mikään ei ole tässä maailmassa pyhää. Ensin Hesari siirtyy tabloidkokoon ja nyt Diileri seuraa perässä. Vuodesta 2007 käytössä ollut perinteinen näkymä on muuttunut nykyaikaisen raikkaaksi ja samalla myös kännykkäystävällisemmäksi. Paljas Diileri seuraa siis suuren innoittajansa Vieno Åhlgrenin hokemaa "valoa kohti!".

Allergikko lentokoneessa

Kuten kaikki tietävät, erilaiset ruoka-aineallergiat ovat yleistyneet ja niinpä myös ilmailu-alalla asiaan suhtaudutaan vakavasti. Tavallisesti luotettavista ilmailualan lähteistä kuulin äskettäisestä tapahtumasta kotimaanlennolla, jossa matkustajien joukossa oli kaksi alaikäistä yksin matkustavaa henkilöä. Kaikkihan tietävät ne sotalapsen näköiset kosteasilmäiset lapsukaiset, jotka talutetaan koneeseen iso valkea lappu kaulassaan ja viimeisenä päästetään sieltä ulos.

Matkustamohenkilökunnan tehtäviin kuuluu varmistaa ettei yksin matkustavilla lapsilla ole mitään sellaisia allergioita, jotka koneen tarjoilut saattaisivat laukaista. Niinpä lentoemäntä teki työtä käskettyä ja meni varmistamaan näiltä alaikäisiltä asiakkailtaan oliko heillä mitään allergioita. Käytäväpaikalla istunut nuori poika ilmoitti reippaasti ettei hänestä tarvinnut huolehtia kun mitään allergioita ei ollut. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin raportoi sisarensa terveydentilasta seuraavasti: "Siskolla on sellainen allergia että kun se ottaa munan suuhun, se turpoaa...".

Alahuultaan pureva lentoemäntä yritti pitää pokerinaamaa yllä samaan aikaan kun hänen kolleegansa poistui etukeittiön verhon suojiin pyrskimään. Viileän rauhallisen ammattimainen vastaus pojalle oli: "Ei hätää, tällä lennolla ei ole munaa tarjolla..."

Jotenkin tulee mieleen vanha latinankielinen lausahdus. Sic transit Gloria mundi. Sairaudet leviävät Glorian suun välityksin.

Ilmailun taikaa

Koska lentäminen ja Diileri kuuluvat erottamattomasti yhteen, lienee syytä kirjata tämäkin totena minulle kerrottu tapahtumaketju jälkipolville opiksi ja ojennukseksi.

Takavuosina kun pääkaupunkimme lentokenttää vielä yleisesti kutsuttiin Seutulan kentäksi (erotuksena Malmin kentästä, jonne viimeksi liikennelentokoneella yritti laskeutua eräs turkkilainen lentoyhtiö), oli matkustajana eräs vanhemmanpuoleinen liikuntarajoitteinen naishenkilö. Kenttähenkilökunta oli siirtämässä kyseistä tuuheatukkaista vanhempaa rouvashenkilöä pyörätuolilla koneeseen kenttäalueella. Kenttävirkailijalle tuli kuitenkin kiireellinen kutsu radiopuhelimella, jossa häntä pyydettiin välittömästi auttamaan yksin matkustava lapsi vastaanottajien luokse. Virkailija pyysi rouvalta anteeksi ja vielä varmisti, että tämä pärjää yksin sen kaksi kolme minuuttia omillaan kunnes virkailija palaa takaisin.

Pari minuuttia myöhemmin kenttävirkailija palasi takaisin platalle, mutta vanhempaa rouvaa ei näkynyt missään. Kun kyseinen rouva ei omin voimin kovin pitkälle kyennyt liikkumaan, virkailija etsi rouvaa katsellaan, turhaan. Kuumeisen etsinnän jälkeen ainoaksi vaihtoehdoksi jäi hälyttää lennonjohto ja selvittää mihin rouva oli pyörätuoleineen kadonnut.

Kentän pelastusmiehistö sai tehtävän ja etsintöjen tuloksena vanhempi kalju rouvashenkilö löytyi kiitorata-alueelta pyörätuolistaan muutaman sadan metrin päässä katoamispaikastaan. Kummastusta herätti se miten mummo oli parissa minuutissa kelannut itsensä kentälle kuin Leo-Pekka Tähti ikään. Asiaa selvitettäessä kävi kuitenkin ilmi ettei mummo ollut omin voimin lähtenyt minnekään vaan viereiseltä portilta lähdössä ollut Finnairin DC-10 kone oli  kääntynyt ja laittanut turbiinit täysílle juuri mummon suuntaan. Mummo jäi koneen jättövirtaukseen ja kirjaimellisesti otti lentävän lähdön kiitoradan suuntaan.

Mummo säilyi onneksi vahingoittumattomana ja kun häneltä tiedusteltiin oliko hänellä mitään korvausvaatimuksia, ainoaksi vaateeksi jäi ikuisesti kadoksiin jääneen Kuokkasen peruukkiliikkeestä hankitun peruukin uusiminen. Osapuolten yhteisestä sopimuksesta myös asia painettiin villaisella eikä sitä enemmälti julkisoitu.

Tunnustettava on että joka ainoan kerran kun katselen lentokentän kiitorata-alueen suuntaan niin tulee mieleen että on se ollut näky kun mummo on kiitänyt pitkin plattaa pyörätuolissaan. Mutta elämyksiähän matkoilta yleensäkin haetaan.

Sähköistä tekniikkaa

Sanonnan mukaan ihmistä viisaampi ei ole kuin insinööri. Yleinen viisaushan tietää kertoa että mitä yhteistä on salamalla ja insinöörillä. Tietenkin se, että ensin välähtää ja sen jälkeen korjataan vielä pitkään aiheutuneita vahinkoja.

Mitenkään parjaamatta tätä ansiokasta ammattiryhmää, nyt näyttää käyneen niin että salama (tai ainakin sähkövaraus) ja insinööri ovat löytäneet toisensa, vieläpä varsin erikoisella tavalla. Iltapäivälehden  jutun mukaan insinöörit ovat keksineet miten ladata kännykkään virtaa virtsalla. Huolimatta siitä, että toki on hyvä jos löytyy alati uusiutuvia heikkovirran tuottajia, uutinen herättää kysymyksiä. Miten kännykän virtaa varastoidaan ja kuinka se sitten annostellaan itse laitteeseen - vanhan mallisessa raahattavassa Mobirassa olisi toki itsessään tilaa, mutta nykyisellä iPhonella ja vastaavalla laitteella säiliötila on vähintään rajoitettu. Puhumattakaan siitä kuinka säiliö asianmukaisesti täytetään. Eikä ole vaikeata kuvitella kuinka tämä uusi keksintö saattaa herättää keskusteluja sukupuolten välisestä tasa-arvosta kännykän käytössä.

Keksintö toki laittaa ajattelemaan millainen on sitten tehoakku. Tiettävästi tähän olisi ollut parhaat edellytykset edesmenneellä Münchenin Hofbrausin tuubansoittajalla, joka oli tavan takaa nauttinut ravintolan runsaasta oluttarjoilusta ja sitä kautta tullut (osin) ikuistetuksi paikallisen olutmuseon vitriiniin. Tiettävästi soittajan nk. seurapiirirakko on säilötty jälkipolville formaliiniin ja lääkärien arvion mukaan sen vetoisuus oli ollut 8 litraa eli korillinen olutta. Nykytekniikan myötä tällaisen rakon haltijan olisi kannattanut investoida melko tukevaan puhepakettiin sillä tuskin ainakaan virt(s)a olisi helposti kännykästä loppunut.

Maailman paras pesäpalloilija

Lähempi tutustuminen kainuulaiseen mielenmaisemaan paljasti että pesäpallo on noilla leveysasteilla suunnattoman tärkeä juttu. Sotkamon Jymy on ikäänkuin paikallinen HIFK:n korvike ja korvissani vieläkin kaikuu elämäni toistaiseksi ainoassa Jymyn matsissa lähelläni istuneen herttaisen kainuulaismummon vertahyytävä huuto "kuolee!!". Jos tuo mummo olisi ollut eturintamassa jatkosodassa niin itäraja kulkisi nykyään varmaan Uralilla.

Vaikka pesis on peri-isänmaallinen urheilulaji, jossa pallonheiton tarkoituksena oli kehittää käsikranaattien heittotaitoa, harva suomalainen kuitenkaan kuka pesäpalloilijoiden joukossa olikaan primus inter pares - kaikkien aikojen suurin. Edes Sotkamon raitilta tuskin löytyy tähän oikeaa vastausta. Se ei ole japanialainen Jokohama Humahutan siitä yksinkertaisesta syystä että kaikkihan tietävät että Japanissa pelataan baseballia eikä pesistä. Kaikkien aikojen suurin pesäpallosankari ei ole myöskään Jimi Heikkinen (vaikka kova onkin), vaan Joosef.

Siis kuka Joosef? Hän joka mainitaan laulussa "Oi Joosef, Joosef". Sillä kun tarkkaan kuuntelee laulun sanoja niin siinähän asia todetaan aivan suoraan. "Oi Joosef, Joosef, palanut et koskaan, ja neidot kyynelsilmin odottaa..." Toista vastaavaa tuskin löytyy suomalaisesta pesäpallohistoriasta.

Yllättävää onkin huomata kuinka paljon triviatietoa on piilotettu eri kappaleiden sanoituksiin. Ehkä se on ollut hienovarainen tapa tuoda esiin kipeitäkin asioita. Ajatellaan nyt vaikka lapsuuteni suurta lännensankaria, seikkailija Davy Crockettia  hassussa hatussaan. Ei ole kovin tunnettua että tuo suuri seikkailija oli sukupuoliselta suuntautumiseltaan valtaväestöstä poikkeava - sekin paljastetaan jo ensi säkeessä - "Davy, Davy Crockett, siinä vasta miesten mies...".