Rise up!

Eilisiltana Clevelandissa oli ilo ylimmillään - Cavs tasoitti itäisen konferenssin finaaliottelut koriksessa Detroit Pistonsia vastaan 2 - 2 kotiottelussa. Päivällä toimistossa ei tarvinnut hiljaisen suomalaisenkaan miettiä mistä keskusteli, sillä päivän ainoa puheenaihe oli eilinen matsi. LeBron James on vihdoinkin ruvennut pelaamaan odotetuin tehoin ja saanut koko joukkueen syttymään.

Vaikka ammattilaisurheilu näillä kulmilla on suurta showta, jossa liikutellaan suuria summia - mm. 22-vuotias LeBron tienaa kaudesta 90 miljoonaa dollaria - useimmat paikalliset ovat erinomaisen ylpeitä jos kotijoukkue pärjää hyvin. Tällä hetkellä mahdollisuuksien rajoissa on, että Cavaliers tulee olemaan neljäs joukkue, joka pystyy nousemaan finaaleihin 2- 0 tappioasemasta. Loppuottelut näkyvät ympäri kaupunkia. Q;n edustalla olevat betoniporsaat ovat oranssin korispallon näköisiä, areenan reunoilla on kaikkien pelaajien kuvat ja kirjaimellisesti kaiken huippuna on Terminal Towerin, 1930-luvulla rakennetun pilvenpiirtäjän jokaisella kulmalla katolla Cavaliersin pelipaita, numero 07 - ja pelaajan nimen paikalla teksti "Rise Up!".

Huomenillalla sitten taas jännitetään, kun viides peli pelataan Detroitissa. Lauantai-iltana on sitten taas Clevelandin vuoro isännöidä ottelua, jossa parhaimmillaan tai pahimmillaan ottelusarja saattaa päättyä.

Kuvassa pari Clevelandin ikonia kohtaa, yhteen Rock Hallin edustalla olevista Guitar Manian kitaroista oli ikuistettu LeBron Jamesin kasvot. Tarkalleen ottaen LeBron ei ole kyllä paikallisia, sillä hän on kotoisin lähiseutuvilta Akronista.

Säännöt on sääntöjä

Ulkomaanelävänä tarkkailee ympäristöään kriittisin silmin. Paikallisiin kummajaisiin kuuluu mm. suhtautuminen alkoholiin. Alkoholin nauttiminen ja ostaminen on sallittua vasta 21 täyttäneille ja lähikaupassani Jättikotkassa (Giant Eagle) esimerkiksi viinipullot pakataan pikaisesti kassalla kaikista amerikkalaiselokuvista tuttuun ruskeaan paperipussiin. Siis juuri sellaiseen, jollaisesta yksityisyydensuojaan vedoten voi nautiskella tuotteita esimerkiksi kaupan edustalla olevalla parkkipaikalla. Oluen saa sentään laittaa vaaleansiniseen muovipussiin tai kantaa pahvikotelossa.

Alkoholin turmiollinen vaikutus on kuitenkin hetkellinen, kuten sain eilisillalla huomata. Tein jälleen Jättikotkassa sen klassisen virheen, että valitsin lyhimmän kassajonon sen sijaan että olisin varmistautunut siitä, että kassalla olisi mieluiten kuusissakymmenissä tai sen yli oleva henkilö. No ei, vaan tietenkin taas osui parikymppinen nuori kaveri, joka hyytyi nähdessään turmiolliset ostokseni ja rupesi heti kuuluttelemaan paikalle apuvoimia. Apu löytyi kohtalaisen nopeasti ja tämä iän alkoholin vaikutuksille karaisema naishenkilö pyyhkäisi ostokseni koodinlukijan läpi. Ilmeisesti viivakoodin luku neutralisoi tuotteet, sillä heti läpivalaisun jälkeen nuorimies tarttui toimeen ja rohkeasti siirsi ostokset muovipusseihin. Äkkinäisen silmään tämä muistuttaa hieman kaksinaismoraalia, mutta mikäs minä olen täkäläisiä tapoja arvostelemaan.

Kaupan kassalla tosiaan ei tarvitse itse paljoa ponnistella, vaan kassahenkilö lukee viivakoodit, mutta myös kohteliaasti pakkaa kaikki ostokset muovipusseihin. Sellaisiin sinisiin, jollaisia Suomessa käytetään Huoneistokeskuksen asuntoesittelyissä jaloissa - vieläpä suurin piirtein saman kokoisiakin. Ovat kuitenkin ilmaisia ja niitä normaalin yhden hengen ostoksilla kertyy viidestä kahdeksaan kappaletta. Ei kerkeä roskaamaan siinä tahdissa kun niitä Jättikotkasta kotiin kertyy. Kumma kyllä, kassat vetävät asiakaspalvelusta huolimatta vähintään samaan tahtiin kuin K-marketissa. Eikä kaupasta mennä kasseja kannellen, vaan ne kärrätään autolle kärryille ja sieltä takakonttiin. Kotipäässä en ole vielä keksinyt mekanismia, millä kassikasa siirtyisi itsestään raput ylös kotosalle.

Iso sika

Vanha laulu "Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt..." sai täällä ihan uutta sisältöä viikonvaihteessa.
Alabamalaispoika oli käynyt metsällä, saaliinaan kirjaimellisesti iso sika, 500 kiloinen villisika. Kaveria haastateltiin eilispäivänä uutiskanavilla ja leveällä etelävaltion aksentilla tämä 11-vuotias Martti Kitusen (kuuluisa karhunmetsästäjä)paikallinen manttelinperijä kertoi kuinka oli saanut laukoa pistoolillaan 16 kertaa ennenkuin sika kellistyi. Taitaa olla parempi vaan liikkua urbaaneilla alueilla, ettei joudu moisen otuksen kanssa vastakkain. Ei tuollaiseksi taida kasvaa ihan pelkällä kasvisruoalla...

Meluntorjuntaa Westlakessa

Pyhänseutuun kuului sen ei-valinnaisena osiona vaatehuoneen ylitsepursuavan pyykkikorin tyhjentäminen. Pyykinpesua kun on oppinut välttämään viimeiseen saakka, ei niinkään mistään asennesyistä kuin puhtaasta terveestä järjestä johtuen. Nimittäin jos keittiön kaappiin sijoitettu kone olisi jossain tehtaallamme, niin asianomaisen tilan ovessa olisi varmuudella varoituskyltti, jossa käskettäisiin käyttämään ao. tilassa kuulosuojaimia. Vaikka koneen ääni ei olekaan missään suhteessa pesutulokseen (ellei sitten käänteisessä), niin ääni on kuin nousukiidossa olevan hävittäjäkoneen. Ehkä tarkoitusperä suunnittelijoilla on ollut sama, herättää pelonsekaista kunnioitusta kuulijoissa.
Onneksi pyykkikori oli täynnä karkeasti ottaen saman väristä pyykkiä (jo ennen pesua; toim.huom.), joten yksi pesukerta riitti.
Koska asuntoni kodinkoneet ovat ilmeisesti kaikki samaa Yhdysvaltain kuulonhuoltoliiton hylkäämää mallia, päätin järkiperäistää kotitoimet ja pestä myös tiskit saman melupiikin aikaan. Siinäpä sitten oli kiva katsoa telkkaria ja koettaa lukea repliikit huulilta. Melua torjuvat kuulokkeet päässä.
Yksi asia, jota pyykinpesussa en ole vielä kyennyt selvittämään, on pesukoneen mystiset merkinnät. Joissain eurooppalaisen kehittyneissä versioissa on mahdollisuus ikäänkuin valita likimain vapaasti eri pesuvaiheita, täällä taas suoraviivaiseen tapaan valitaan likaisen, tosilikaisen ja nuhjaantuneen väliltä. Jos olen oikein tulkinnut, on lisäksi mahdollisuus valita erikseen "rypistymättömän" ja "normaalipyykin" välillä. Eroa kahden vaihtoehdon välillä en ole havainnut.
Ainoa empiirinen oppimuskokemus liittyy pesukoneen ohjauspaneelissa (analoginen, ei ainuttakaan värivaloa) olevaan veden määrän valintaan. Aloittelin pesuharjoitukset ekologisesti kestävällä tavalla, vettä säästellen. Tämä kunnes eräänä päivänä töissä rupesin miettimään että mitä ihmettä olivat sinisen paidan valkeat pilkut kunnes keksin, että pesuainekökkäreitähän ne. Sen jälkeen ei ole Ohiossa vettä säästelty ja nyt kuljen pilkuttomissa paidoissa.

Kitaramaniaa

Kuluvan vuoden hyväntekeväisyystempaus "Guitar Mania 2007" sai lähtölaukauksensa nyt viikonvaihteessa. Rock Hallin edustalle oli koottu kuutisenkymmentä kolmisen metriä korkeaa, mielikuvituksellisesti koristeltua Fender Stratocaster sähkökitaraa. Kyse on jo kolmannesta kerrasta kun tämä tapahtuma järjestetään - tänä vuonna kitaroilla kerätään yhteensä n. 1,5 miljoonaa dollaria Clevelandin alueen tukea kaipaavien avustamiseen ja Rock´n Roll Hall of Famen koulutusrahastoon. Kitarat olivat keskitetysti nähtävissä Rock Hallin edustalle, josta ne viikonvaihteen jälkeen siirretään eri puolille kaupunkia. Niihin ei voi olla törmäämättä jos liikkuu Clevelandin keskustan alueella. Eipä tämä syyttä suotta ole Yhdysvaltain Rock´n Roll päämaja.

Pitkän pyhän huomaa liikenteessäkin, sillä moottoritiet täkäläisittäin lähes ammottavat tyhjyyttään. Memorial Day on perinteinen kesän lähtölaukaus, ja viikonvaihde on täynnä erilaisia urheilutapahtumia. Ensin aamulla katselin kauden ensimmäisen formulakisan, eli tylsän Monacon GP:n, sitten läksin ajelemaan keskustaan. Yhdeltä alkoikin jo Indy 500 ajot - ne keskeytyivät pian puolivälin jälkeen kun sade alkoi. Onneksi en lähtenyt ajelemaan Indianapolikseen, vaikka sitä tässä vähän mietin kun huomasin että lippuja oli vielä perjantaina saatavilla. Matkaa sinne on n. 240 mailia, eli viiden tunnin ajo suuntaansa. (Täkäläisittäin siis ihan naapurissa.). Kohta alkaa North Carolinasta NASCAR-ajot ja ilta huipentuu koriksen kolmanteen finaaliotteluun - ensimmäiseen täällä Clevelandissa pelattavaan finaaliin.

Koville ottaa

Nimittäin eilinen Cavaliersin häviö Detroitille. Lempikanavani "19 Action News" herkesi nimeämään ottelun tuominneen kolmikon hieman rienaavasti "kolmeksi sokeaksi hiireksi". Samalla varmuudeksi vakuudeksi näytettiin kolme selvää Pistonsin virhettä, jotka olivat jääneet tuomareilta viheltämättä - hännänhuippuna viimeinen, 12 sekuntia ennen ottelun päättymistä tapahtunut LeBron Jamesin estäminen, josta tuomitsematta jätetyillä vapaaheitoilla olisi ottelun voiton pitänyt irrota Cavseille.

Jotta viesti menisi perille, jutun tehnyt tutkiva journalisti oli mennyt vielä paikalliseen optikkoliikkeeseen, jossa haastateltiin puolisokeita (clevelandilaisia) näöntarkastajia, joista jokainen erehtymättömällä varmuudella pystyi havainnoimaan Pistonsin virheet, vaikkeivat tienneet millä seinällä näöntarkastustaulut olivatkaan. Eihän tässä kukaan ole olettanutkaan tiedonvälityksen olevan objektiivista, etenkään paikalliskanavilla. No, satunnaisen joskin vannoutuneen Cavsien kannattajan silmään pisti, ettei peli mennyt joukkueelta ihan putkeen kun kolmannen neljänneksen aikana seitsemään minuuttiin ei tullut korin koria, vastustajan latoessa niitä yhden minuuttiin.

Toinen mikä täällä ottaa tiukoille, varsinkin kun Memorial Day viikonloppu on matkailun huippuaikaa, on polttoaineen hinta. Keskihinta Ohiossa on tällä hetkellä 3,22 $ gallonalta, eli noin 63 senttiä litralta. Iltauutiset kanavaan katsomatta ovat voivotelleet tätä kurjuutta. Olen lohduttanut paikallisia työkavereitani kertomalla, että meillä bensa maksaa melko tarkkaan kaksinkertaisen määrän. Mutta onpahan meillä vastapainoksi korkeammat verot ja alempi palkkataso...

Viikonloppu on koittanut - kerkesin sopivasti kotosalle ennenkuin I-90 meni tukkoon kun moottoritien oikeanpuoleisin kaista oli tukossa kiitos sinne uuvahtaneen rekan ja paikalla olleen poliisin. Itse pääsin paikan ohi vain hiukan vauhtia pudottamalla, mutta puoli tuntia kotiintulon jälkeen paikalliskanava kertoi jonon olleen jo liki kolmen mailin mittainen. Ja kuka opettikaan, että ahkeruus on ilomme?

Aamuvirkku

Turhin investointi Westlaken asuntoon on ollut herätyskello. Muodikas munanmuotoinen Bob-herätin (joka myös toimii lämpömittarina ja kalenterina) on ollut käytännössä toimettomana, sillä tänäänkin aamutuimaan heräsin kärppänä pian viiden jälkeen. Tämä siitäkin huolimatta, että eilisiltana katselin Cavsien korisottelua Detroit Pistonsia vastaan. Cavsit hävisivät muutamalla pisteellä ja näin ollen näyttää siltä, että itäisen konferenssin valtikka on menossa naapuriosavaltioon - voitot tällä hetkellä Detroitin hyväksi 2 - 0. Sunnuntaina on vuorossa ensimmäinen Q:lla pelattava finaaliottelu.

Aikaisen heräämisen myönteisenä puolena on, että kerkeää toimistoon jo ennen pahimpia ruuhkia. Tänään matka töihin vei ainoastaan 20 minuuttia, joten olin ensimmäisenä toimistolla jo tasan kello 7. Tuleva viikonloppu onkin pitkä, sillä maanantaina on Memorial Day, eli vapaapäivä. Kerrankin satuin olemaan oikealla mantereella oikeaan aikaan, sillä viimeisten kuukausien mittaan on väärällä ajoituksella palanut yksi jos toinen arkipyhä. Pääjohtaja on ilmoittanut kaikkien iloksi että tänään toimisto suljetaan jo kello 15, joten lyhykäinen päivä tänään tiedossa.

Viikonvaihteen ohjelmaa en ole kaikilta työkiireiltäni kerennyt miettimään. Sunnuntaina aamulla tietenkin pitää jännittää Monacon kisoja. Iso rasti muuten seinään, sillä kyse on ensimmäisestä formulakisasta, jonka tällä kaudella aion katsoa alusta loppuun suorana - ja vieläpä ilmaiseksi! Onneksi paikallinen kaapelikanava Speed lähettää ainakin tämän kyseisen kisan tälläkin mantereella. Lisäksi tietenkin perinteinen Memorial Dayn Indy 500 kisa. Lentokoneessa istumisesta on taas saanut sen verran tarpeekseen, että todennäköisesti viikonvaihteen matkailu tapahtuu maanteitse. Valitettavasti vain näyttää siltä, että viikon helteiden jälkeen on tiedossa ukkoskuuroja ja sadetta.

Pummien paratiisi

Paljas Diileri on ollut parin viikon ajan tien päällä, joten lienee aika päivittää matkakuulumisia. Äitienpäivä meni Suomessa mutta maa rupesi polttelemaan jalkojen alla jo maanantaina, joten suuntasin tieni Düsseldorfin kautta Kölniin pariksi päiväksi. Ruhrin alueella matkustaminen on helppoa ja vaivatonta, kun Düsseldorfin kentältä pääsee junalla suoraan melkein minne vaan - tässä tapauksessa naapurikaupunki Kölniin. Työmatkasta kun oli kyse, niin salkussa oli valmiiksi junalippu, mutta eihän näköjään Saksassa tarvitse mitään maksaa. Junassa ei ollut kuljettajan lisäksi havaittavissa mitään henkilökuntaa, vain pelkkiä matkustajia. Vanhan ajan konduktöörit taitavat olla kadonnutta kansanperinnettä, joten pummilla matkailu olisi ollut suorastaan houkuttelevaa. Saksalaisella täsmällisyydellä jokainen kuitenkin hankki itselleen lipun olemattomasta kontrollista huolimatta.

Köln oli keväisen sateinen kun kolmen vartin junamatkan jälkeen saavuin Hbf:lle, eli hauptbahnhofille, suoraan Kölnin tuomiokirkon kupeeseen. Meinasin ottaa taksin hotelli Hiltoniin, mutta paikkakuntaa heikonlaisesti tuntevana päätin kuitenkin tarkistaa kartasta, mistä Marzellstrasse löytyisi. Hyvä niin, sillä matkaa sinne kertyi suorastaan 300 metriä - ja keskiviikkoaamuna palatessa matka puolittui kun menin vieläkin suorempaa tietä rautatieasemalle.

Suomessa kuluvalla viikolla avattu hotelli oli rakennettu vanhaan vankilaan - Saksassakin on trendikkäästi otettu julkishallinnon rakennuksia uusiokäyttöön, sillä hotellini oli toiminut aiemmin Kölnin pääpostina. Eipä sitä juuri arkitehtuurista huomannut, hotelli kuin hotelli. Alakerran baarissa tarjoiltiin paikallista Kölschiä, joka on oluen ystäville ehdottomasti suositeltava paikalliskokemus.
Ainoa kosketus aitosaksalaiseen todellisuuteen oli illallinen, kun ravintolan ruokalistalta löytyi paikallinen erikoisuus eli siansorkka. Inflaatio oli iskenyt kyllä siihenkin, sillä eteeni tuotu annos muistutti enemmän aneemisen kanan koipea kuin kunnon emakon muhkeaa sorkkaa. Maku oli kyllä erinomainen - en kuitenkaan jäänyt miettimään, mistähän tämä sorkan maukas mahtaakaan olla peräisin. Annoksen visuaalinen puoli on kieltämättä enempi eksistentialistinen, tai sanoisiko saksalaisen konstailematon. Sopii siis myös meikäläiselle.

Täällä sitä taas ollaan nauttimassa Westlaken kesähelteistä, 26 astetta ja aurinko paistaa. Aamukahvit tuli nautittua tänään Kokkolassa Perhojoen varrella ja päivä ei ole vielä ennättänyt puoleen, ja täällä kuuntelen keskellä päivää presidentti Bushin suorana lähetettyä puhetta. Näyttää Washingtonissakin paistavan aurinko...

Öljyä ja eläintensuojelua

Edellisessä blogissa tuli mainittua, että täällä näkyy tien varsilla suomalaismaisemaan verrattuna paljon eläinten raatoja. Tämä havainto vahvistui eilisen Pennsylvanian matkan aikana, kun 150 mailin matkalle mahtui jos jonkun näköistä pesukarhun raatoa. Siitä olisi saanut melkein joukkueellisen Davy Crockett-hattuja. (Sivuhuomautuksena mainittakoon että kyseinen lännensankari oli laulun sanojen perusteella Brokeback Mountainin homocowboyden edeltäjä - laulun mukaan "Davy, Davy Crockett, siinä vasta miesten mies...".)

Illalla ilokseni Fox News kertoi, että tähän vakavaan eläintensuojelukysymykseen oli puuttunut täkäläinen aktivisti, joka oli ottanut elämäntehtäväkseen näiden "road kill'ien" pukemisen ja koristelun. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, kyseinen naishenkilö pukee tien varsilla olevia pikkueläinten raatoja lasten vaatteisiin ja jopa kuuleman mukaan lakkaa niiden kynsiä. Tämä kaikki siksi, että ihmiset ajaisivat varovaisemmin ja eläimiä vältellen. Vaikka onneksi matkan varrelle ei ole osunut ensimmäistäkään ötökkää suurempaa eläväistä, niin tunnustan suhtautuvani jokseenkin skeptisesti tähän tapaan vaikuttaa ihmisten asenteisiin.

Tästä raatojen koristelusta tuli mieleen oiva käytännön kepponen. Kaverukset olivat löytäneet mökiltään oravanraadon ja hetken mietittyään (ilmeisesti alkoholimyönteisessä ilmapiirissä), mitä tehdä raadolle. Luovuus oli huipussaan, joten keksittiin että puetaanpa orava tyttären Barbienuken (oikeastaan Kenin) sukelluspukuun, maskeineen kaikkineen ja laitetaan illan hämärtyessä naapurin katiskaan odottelemaan. Mahtoi naapuri olla ihmeissään katiskaa nostaessaan kun sieltä löytyi täydessä sukellusvarustuksessa oleva hukkunut oravasukeltaja.

Franklin, PA oli muuten ihan mielenkiintoinen pikkukaupunki tuolla Appalakkien reunamilla. Kaupunki oli täkäläisittäin vanha, perustettu 1795 ja muun muassa George Washington oli niillä kulmin käynyt kartoittamassa alueita aikanaan, mikä luonnollisesti oli kirjattu pieteetillä tien varsien kyltteihin. Vierailukohteeni oli yhtiömme Franklinin tehdas, joka on erehtymättömällä varmuudella sijoittunut strategisesti juuri paikkaan, josta ei odottaisi löytävänsä kemiantehdasta, nimittäin kahden kirkasvetisen lohipuron väliin. Tehtaan sinänsä puhtaat päästövedet lasketaan kuitenkin alempana virtaavaan Alleghany-jokeen. Tehtaan raakavesi otettiin purosta, ja päätellen siitä, että vesialtaassa uiskenteli taimenia, ympäristöasiat olivat jotakuinkin tolallaan.

Franklinin naapurikaupunki Venango Countyssä oli rehvakkaan niminen - Oil City - eikä ihan perusteetta, sillä se oli 1800-luvulla öljyteollisuuden keskus ennen kuin keskeiset yhtiöt siirtyivät Teksasiin. Alueelta vieläkin portaan jonkin verran öljyä. Oil Cityssä oli pääkonttori mm. tunnetuilla öljy-yhtiöillä Pennzoil'illa ja Quaker Statella vielä 1990-luvun alussa.

Luetun ymmärtämistä

Amerikkalainen liikennemerkkikulttuuri poikkeaa eurooppalaisesta aika lailla. Euroopassa on totuttu siihen, että tietyön merkissä on lapioivan työmiehen kuva jne. Täällä useimmiten liikennemerkkiin on kirjoitettu mistä varoitetaan, vaikka toki symbolejakin löytyy. Oheinen merkki on oiva esimerkki siitä, ettei täällä ihan peruskouluenglannilla aukea "Ped Xing" merkin tarkoitus - itsekin ihmettelin aikanaan että mikähän kiinankielinen tervehdys tuo mahtaa olla kunnes koin ahaaelämyksen. "Pedestrian crossing" - eli merkki varoittaa jalankulkijoista vaikkei sitä äkkinäinen matkailija ehkä huomaakaan.

Muutenkin vaikuttaa siltä, että täällä on annettu liikennemerkkitaiteilijoille enemmän luomisen vapautta kuin koti-Suomessa. Amishialueella luonnollisesti oli varoitusmerkkejä hevoskärryistä ja merkkiin oli selvästi laitettu amishien hevoskärryn kuva varoittamaan. Ja täkäläiset hirvivaaramerkit ovat varsinaisia aneemisia rimpuloita verrattuna suomalaismerkissä jököttävään mahtavaan hirviurokseen. Tosin kauriista täällä vaan varoitellaankin.

Englanninkieli näyttää vääntyvän moneen eikä täällä ilmeisesti tunneta suomalaista kielitoimistoa vastaavaa instituuttia. Xing on tietysti risteys eli "crossing", ja luonnollisesti poliisin koirayksikön henkilöstön selässä lukee K9. Sitäkin tuli vähän aikaa pohdittua ennenkuin valkeni että "canine"'han se siinä lukee. Tekisi mieli pistää täkäläiset joskus vanhaan perisuomalaiseen englanninkielen ylioppilastutkintoon. Eipä taitaisi montaa ällää tulla...

Kauriista puheen ollen, toinen havainto viime viikonvaihteen ajelun perusteella oli, ettei täällä kauheasti korjata raatoja tien varsilta. Haisunäätien ja mäyrien raadot tavallaan ymmärtää, mutta Sanduskyssa tien varressa oli kauriin ruho, eikä vaikuttanut mitenkään tuoreelta tapaukselta. Varmaan pitää ruveta katselemaan, näkyykö maantien päällä korppikotkia kaartelemassa näitä "road kill'jä" siivoamassa.

Rantatiellä

Sunnuntai oli säätiedotuksen mukaisesti aurinkoinen joten edellispäivän amishikierroksen jälkeen päätin lähteä sunnuntairetkelle länteen Erien vartta kulkevaa Lake Roadia pitkin. Loraine Countyn jälkeen tulin sopivasti lounasaikaan Vermilioniin, Erien rannalla olevaan pikkukaupunkiin. Lounaspaikaksi löytyi tsekkiläistyyppinen "Old Prague" niminen paikka, jonka erikoisuus oli oikea wienerschnitzel hapankaalin kera. Ei hassumpaa, varsinkin kun palan painikkeeksi löytyi talosta hyvää tsekkiläistä olutta.

Hapankaalin innoittamana (siis ei siitä johtuen; toim.huom.) laskin Mustangin katon alas ja jatkoin matkaa Sanduskyyn Yhdysvaltain "Rollercoaster Capital'iin", huvipuisto Cedar Pointiin. Huvipuiston kesäkausi ei ole vielä alkanut ja autiolta parkkipaikalta katselin mm. kuvan Millennium-vuoristorataa. Jotenkin tuntui turvalliselta ihailla sitä tukevasti auton etupenkiltä. Huvipuiston lähellä olevien Sanduskyn ja Port Clintonin suunnalta pääsee katamaraaneilla Erien saariin, jotka ovat kuulemma mukavia päivän reissun kohteita kesäaikaan. Päätin kuitenkin säästää saarimatkat myöhempään ajankohtaan ja läksin polkemaan takaisin Westlaken suuntaan.

Cleveland on muuten tällä hetkellä sekaisin Cavaliersien eilisestä esityksestä - joukkue voitti semifinaalien ensimmäisessä ottelussa New Jersey Netsit, ja täkäläiset odotukset joukkueen menestykselle ovat korkealla. Täytyypi toivoa, että jostain irtoaisi lippu matseihin...

Lodi

Nyt sekin on tullut nähtyä - Creedence Clearwater Revival lauleskeli jo 60-luvulla paikasta nimeltä Lodi - "oh Lord, stuck in Lodi again...". En tiedä oliko kyse samasta Lodista, amerikkalaisittain saman nimisiä paikkoja on lähes jokaisessa osavaltiossa. Tämä oli kuitenkin Ohion Lodi, viitisenkymmentä mailia Clevelandista lounaaseen. Sinänsä Lodissa ei ollut juuri nähtävää, se vain sattui olemaan paikka josta käännyin Interstate 71:lta itään kohden Holmes Countya, joka on täkäläinen amishkeskus.

Ensimmäiset amishit tulivat vastaan jalan, mutta hiljalleen tien varrella alkoi näkyä hevosvetoisia mustia kärryjä, joita ohjastivat parrakkaat mustiin housuihin ja henkseleihin (vyöt kun ovat kielletttyjä) pukeutuneita miehiä ja naisia hilkoissaan, ikään katsomatta. Erotuksena aikaisempaan kokemukseeni amisheista, täällä amishit asuivat kylässä tai pikkukaupungissa, ja heidät lähinnä tunnisti siitä ettei taloon vienyt sähkö- tai puhelinjohtoja, ja talot olivat poikkeuksetta valkoisia ja ikkunoissa oli yksinkertaiset valkoiset ikkunaverhot. Teiden varsilla näkyi pikkutyttöjä ja -poikia, tytöillä valkoinen hilkka päässä ja pojat olivat kuin tamperelaisia hiphoppareita pipot päässä. Tosin pipot olivat harmaat tai mustat, ilman tekstejä tyyliin "isäntä" tai vastaavaa humoristista.

Maalaismaisemat olivat todella keväisen kauniit, ei siis ihme että pikkukaupunki jossa pysähdyin syömään oli nimeltään Charm. Ainoa mistä charmi puuttui oli väkevä hevonlannan tuoksu. Ruokapaikaksi valitsin "Grandma's Placen", joka oli amishien ravintola, jossa tarjoiltiin perinteikästä kotiruokaa. Niinpä oli pakko päättää ateria perinteisellä omenapiiraalla. Mutkaisia ja mäkisiä pikkuteitä oli kiva ajella hiljalleen, nautiskellen keväisestä lannantuoksusta, satunnaisista amishien "buggyistä" ja matkan varren nähtävyyksistä - kuten urheilukentästä, jossa amishit näyttivät pelaavan lentistä. Normaalien amerikanrautojen sijasta parkkipaikka oli täynnä hevoskärryjä...

Tänään aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, uutiset hehkuttelevat eilisiä Kansasin tornadoja joissa 1,500 hengen Greensburgin pikkukaupunki tuhoutui käytännössä täydellisesti. Taitaa vihdoin olla päivä, jolloin voisi lähteä Mustangilla auringonottoon.

ps. kuvassa näkyy muuten tarkkaan katsoen yksi amishbuggy - kuvaa klikkaamalla voit suurentaa sen ja kaukana vastapäisellä kukkulalla mäkeä alas tulee sellainen

Kellosepän työtä

Pohdiskelen lähteäkö viikonlopun viettoon nyt vai odottaako vielä puolisen tuntia. Paikallinen ruuhkahuippu osuu puoli viiden ja viiden välille - kyllähän kaikki Dolly Partonin ystävät muistavat kappaleen "Working 9 to 5". Key Towerissa on 55 kerrosta ja suurin osa väestä näyttää lähtevän juuri näihin aikoihin kotia kohden. Alakerran autotallista pääsee sinänsä vaivatta ulos, kun parkkikortin haltijoille on oma kaistansa ja käteismaksajillekin kaksi luukkua. Täällä luotetaan rehellisesti työvoimaan eikä parkkiautomaatteihin ole rahaa törsätty.

Pahin ei ole edessä vielä tallista St.Clairelle käännyttäessä, vaan matkan työläin vaihe alkaa kun pääsee kulman taakse Ontariolle, joka vie I-90:lle. Matkaa interstaten liittymään on kilometrin verran, mutta siihen saa vaivatta tähän aikaan vierähtämään 20 minuutista puoleen tuntiin. Tämä pätkä on pääasiallinen reitti ulos kaupungista kaikille keskeisille ulosmenoteille. Toisaalta, kanava 98,5 MHz "Cleveland's classic rock" auttaa keskittymään.

Ajallisesti liki puolet kotimatkasta onkin takana kun vihdoin viimein pääsee moottoritien liittymään. Matkaa Westlakeen on viitisentoista mailia ja matka taittuu useimmiten 50 - 60 mailin tuntinopeudella, eli n. satasta ajellen. Tosin välillä vauhti tyssää yllättäin ja sitten taas mennään entiseen malliin. Tällä viikolla on liikenne tökkinyt tavallistakin enemmän, sillä Highway Patrol on ottanut länteen vievän I-90:n erikoistarkkailuun. Eilenkin parin kilometrin matkalla autoja oli pysäytetty viidessä eri paikassa. Meikäläisestä hiuksianostattavalta tuntuu tapa, että poliisi ei pysäytä vain pientareelle, vaan saattaa myös ohjata ohituskaistan ja keskikaiteen väliselle huoltokaistaleelle. Lienee toisaalta ymmärrettävää kun välissä on 4 - 5 kaistaa oikeanpuoleiselle pientareelle.

Täältä Key Towerin 15. kerroksesta on sinänsä hyvä tarkkailla liikennetilannetta, kun oman työhuoneen ikkunasta näkee sekä Ontarion kuin myös Cuyahoga-joen ylittävän I-90:n sillan. Taidanpa lähteä sittenkin hakemaan vielä kupin kahvia ja odotella vielä parempia aikoja...

Viikonloppusuunnitelmia

Viikonlopusta on tulossa lämmin ja aurinkoinen, niinpä ajattelin viettää sen turistina tutustuen Ohion nähtävyyksiin. Ajattelin ajella huomenissa Holmes Countyyn, joka on osavaltion merkittävin amishialue.

Amishit ovat perivanhoillinen uskonlahko, joka useimmille tuli tutuksi Harrison Fordin elokuvasta ”Todistaja”. Kyseinen elokuva tosin kuvattiin Pennsylvanian puolella Lancaster Countyssa, mutta amisheja on myös Ohion ja Indianan osavaltioissa, kaikkiaan noin 150,000 henkeä. Kiitos suurperheiden – perheiden keskimääräinen lapsiluku on seitsemän – amishien määrä kasvaa jatkuvasti. Liekö tällä yhteyttä siihen, ettei taloissa ole sähköjä ja sitä kautta televisiotakaan...?

Amishit ovat tulleet Amerikkaan 1700-luvulla Sveitsistä uskonvainoja pakoon. Pennsylvanian ”perustaja” William Penn kannatti uskonnonvapautta, ja näin ollen amishit asettuivat ensin Lancaster Countyn alueelle. Nykyään heitä on lukumääräisesti eniten Ohiossa. Amishit kunnioittavat perinteitä ja heidät helpoimmin tunnistaa kun he tekevät matkaa hevoskärryillään. Amishien kärryt eivät xenonvaloilla koreile, vaan kaikkein vanhoillisimmalla lahkoilla valojen virkaa toimittaa öljylamppu. Uudistusmieliset radikaalit kyllä saattavat käyttää sähkövaloja – tosin tuulimyllyin ladattavaa mallia.

Amishien elämä määräytyy pitkälti ”Ordnungin”, eli osin kirjoitetun, osin suullisen käytösohjeen mukaisesti. Sen mukaan amishien taloissa ei ole sähköä, televisiota tai puhelinta, vaatteet yleensä ommellaan itse ja muutoinkin elämä on vaatimatonta. Amishien kulttuurin mukaan on kiellettyä asettautua muiden yläpuolelle, niinpä materiaalisella hyvällä pröystäilyä pidetään sopimattomana. Tämän vuoksi amishit eivät omista autoja, vaan liikkuvat hevoskärryin ja pitempiä matkoja julkisilla kulkuvälineillä. Vaikka puhelimia taloissa ei olekaan, sellainen yleensä löytyy amishitalon pihalta omasta puhelinkopista tai sitten tallista, jota vanhat säännöt eivät koske. Amishitalosta saattaa löytyä myös rullaluistimet ja kaasugrilli, joita Jacob Amman ja kaverit eivät Ordnungissa huomanneet kieltää 1600- ja 1700-luvuilla.

Amishit eivät pidä siitä, että heitä valokuvataan – vanhaan malliin taidetaan pelätä että sielu karkaa muistikortille. Täytynee tyytyä kärryjen ja talojen kuvailuun huomenissa.

Ei päätä palele

Kevään tulon huomaa Clevelandissa myös siitä, että moottoripyörät on kaivettu esiin pitkän ja lumisen talven jälkeen. Ohio kuuluu osavaltioihin, jossa kypärän käyttö perustuu vapaaehtoisuuteen ja varmaan paljaspäin ajelu kuuluu lännen miehen perusoikeuksiin siinä missä vapaa aseenkanto-oikeuskin. Niinpä sitten näitä paljaspäin ajelevia painelee pitkin interstatea tukka hulmuten (sikäli kuin sellaista harrikkamiehellä enää sattuu olemaan). Eipä päässä ainakaan hilse pesi moisessa viimassa, muttei järkikään. Ystäväni Markin veli on elintenluovutuksiin erikoistunut kirurgi Denverissä, ja kuulemma ystävällisesti kutsuu tätä kypärättömien ajajien joukkoa leppoisasti "elintenluovuttajiksi". No, asiakkaansa kullakin.

Eikä täällä aseenkanto ole ihan vapaata. Crocker Parkissakin on parkkipaikan pielessä pieni huomaamaton merkki, jossa on kielletty tuliaseiden tuonti ao. alueelle. Myös meidän toimipaikoilla on erityisiä aseenkantokieltoja. Ohio ei sentään kuulu niihin osavaltioihin, joissa aseenkanto on sallittua jopa niin, että aseet ovat vanhaan lännen malliin näkösällä. Ei sitä pikkupoikana tiennytkään kun leikki cowboyta ja inkkareita, että jonain päivänä vielä tekee niiden kanssa rinnatusten töitä.

Tänään täytyykin illalla katsoa kansan sivistystasoa syväluotaava ohjelma Foxilta - uusi täkäläinen suosikkiohjelma on nimittäin nimeltään vapaasti suomennettuna "Testaa oletko yhtä välkky kuin viidesluokkalainen". Muutama tulee ainakin mieleen, jolle toi saattaisi olla ylitsepääsemätön paikka.

Pyhä sota Broadview Heightsissa

Eilisiltana kävin suosikkipaikassani, libanonilaissyntyisen Jihad'n (=pyhä sota) ravintolassa Aurassa viettämässä olutmenuiltaa. Jihad on intohimoinen kokki, joka ennen oman ravintolansa perustamista oli työskennellyt monissa huippuravintoloissa pääkokkina. Listalla oli neljä pientä pääruokaa - pastaa kermakastikkeessa, kanankoipia barbequekastikkeessa, riisitäytteisiä chilejä ja vasikkaa, kunkin kanssa erilaista ruokaan sopivaa olutta nauttien.

Ilmassa oli muutakin kuin suuren urheilujuhlan tuntua kun ajelin I-77:aa Akronin suuntaan. Säätiedotus oli varoittanut poikkeuksellisen voimakkaista ukkosmyrskyistä, ja pakko tunnustaa etten ole komeampaa salamointia aiemmin nähnytkään. Broadview Heights oli erinomainen paikka niiden bongaamiseen, sillä se sijaitsee noin 15 mailia Clevelandista suoraan etelään Cuayhoga Valleyn yläpuolella. Näköala tältä Harjulan seljänteen amerikkalaiskorvikkeelta oli moitteeton.

Illallisen aikaan ukkosrintama ylitti Clevelandin ja eteni itään Ashtabulan ja Genevan suuntaan. Kun olutmenu (25,99 $ + palveluraha) oli nautittu, sade oli lakannut, hyppäsin Mustangin puikkoihin ja ajelin kolmisen varttia takaisin Westlakeen melkein kuivassa kelissä. (Selvennökseksi todettakoon, että illan mittaan nautitut olutlasilliset olivat n. 1,5 dl kukin, joten ajokunto oli suomalaiset mitat täyttävä).

Täkäläiset muuten yllättävät kerta toisensa jälkeen. Tänään aamuradiossa kerrottiin washingtonilaisesta lakimiehestä, jonka housut olivat menneet kiinalaisessa pikapesulassa piloille. Kellekään muulle kuin lakimiehelle ei tietenkään voisi sattua, että kyseessä olivat hänen mielihousunsa, jotka hän oli aikonut laittaa päälle ensimmäisenä päivänään oikeudessa tuomarina. Housujen tärväytyminen oli aiheuttanut kutvoselle sen verran järkytystä ja syvää mielipahaa, että hän oli haastanut pikapesulan omistajat oikeuteen vaatien 67 miljoonaa dollaria pilalle menneistä byysoistaan ja tämän kohtuuttomalta tuntuvan menetyksen aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä. Kiinalaiset pesulanomistajat olivat tarjonneet 12,000 dollaria korvausta, mutta asia on etenemässä oikeuteen.

Jotenkin ei ole ihme, etteivät täkäläiset tykkää lakimiehistä. Taidanpa muuten viedä lempihousuni tästä pesulaan...

Puhallettu 60 sekunnissa

Kuten jo tuossa aiemmin tuli kerrottua, Tauruksen jälkeen tuli pakonomainen tarve vähän päivittää tätä kuljetuskalustoa. Niinpä vuokrasin itselleni Mustangin Hertziltä.

Liki 24 tunnin matkanteon jälkeen saavuin perille Clevelandin Hopkins International kentälle, josta sujuvasti siirryin autovuokraamoon. Muodollisuudet oli hoidettu nopeasti, ja virkailija opasti minua että auto löytyy talon viereiseltä parkkipaikalta paikalta 190. Vähän tämä kummastutti, mutta suuressa maailmassa kaikki on ihmeellistä, aikaerossa vielä kaksin verroin niin. Hetken harhailtuani löysin rivin, jossa auto oli - ja heti siinä paikan 188 vieressä seisoi tuliterä grafiitinharmaa avo-Mustang. Ei muuta kuin kassi sisään, vilkaisu virheettömään nahkasisustukseen, tuoli sähköisesti asentoonsa ja sitten - "Gentlemen, start your engines".

Fiilis oli kuin leffasta "Puhallettu 60 sekunnissa" - pakko tunnustaa, että tällaisen viherpipertäjän sielunmaisemaa avarsi kummasti kahdeksansylinterisen koneen matala murina kun karautin portinvartijan luokse. Sinänsä auto sopi meikäläisen habitukseen kuin nenä päähän, mutta jokin kuitenkin näytti kaveria vaivaavan. Kaveri kiersi auton ja tarkisti sen, ja totesi minulle kohteliaasti, että "Sir, tämä ei ole teidän autonne"... Hyvässä yhteisymmärryksessä todettiin, että palautan auton sille kuuluvalle paikalle ja haen sitten oikeasta paikasta oikea auton. No samasta rivistöstä, vastakkaiselta paikalta löytyi sitten edellisen pirkkaversio, tummansininen Mustang, vaalealla rättikatolla. Sitten taas vanhan tutun portinvartijan luo ja tällä kertaa olimme molemmat tyytyväisiä: Portinvartija siihen, että sai pitää työpaikkansa vielä seuraavanakin päivänä ja minä että pääsin vihdoinkin nukkumaan.

Ensimmäiset kokemukset Mustangista ovat osoittaneet, että ilmeisesti helteiseksi viikonvaihteeksi on ostettava aurinkovoidetta, sillä katto alhaalla ajellessa ei huomaakaan kuinka naama kärähtää.

Kyllä tämä voittaa kummasti kevättalven lumisateet.

Matkailu avartaa

Kaikkea sitä ihminen oppii kun matkailee. Tämä tuli taas todistettua palatessa takaisin tänne Clevelandiin. Ensimmäinen opetus oli, että kun saan matkalipun käteeni, niin on n. 80% todennäköisyys sille, että nimenomaan nuo lennot ovat ne, jolla en ainakaan lennä. Niin tälläkin kertaa, kun päivää ennen lähtöä Finnairilta soitettiin jo kohta perinteiseksi käynyt soitto, että aikataulu on muuttunut. Tällä kertaa New Yorkin koneen vaihdon vuoksi minut lennätettiin New Yorkiin Lontoon kautta. Heathrow on kokemukseni mukaan kenttä, jota välttää enemmän kuin hammaslääkäriin menoa. Eikä siinä vielä kaikki, vaan matkaan piti lähteä kello 8.00 lähtevällä lennolla, normaalin 14.20 sijasta.

British Airwaysin jumbon business oli sisustettu uudestaan - uuden designin mukaan joka toinen matkustaja istui kasvot menosuuntaan, joka toinen vastakkaiseen suuntaan siinä suurin piirtein toisen sylissä sellaisen S:n muotoisen särmin erottamana. Välissä oli tietenkin luukku, jossa voi ihastella naapurinsa pärstää. No, eihän mulla tietysti sattunut tuuri, vaan naapuriksi osui punakka ja pönäkkä uusiseelantilainen. Aika nopeaan ensi tervehdyksen jälkeen luukku nousi loppuajaksi välillemme, ettei tarvitse ainakaan ruveta höpöttelemään pehmoisia ventovieraan muukalaisen kanssa.

Takavuosien huonojen kokemusten vuoksi olen jättänyt käyttämättä näiden uusien istuinten antaman mahdollisuuden nukkua pitkällään. Syy on KLM:n lento takavuosina Hong Kongista Amsterdamiin kun mukava yöuni keskeytyi lentoemännän kohteliaaseen ilmoitukseen siitä, että muut businessluokassa eivät saaneet nukutuksi kun tuli vähän kuorsattua. Siitä lähtien istuintyypistä riippumatta lepoasento on pysynyt ryhdikkäänä. (Ehkä tällaisissa karsinatyyppisissä ratkaisuissa voi kuorsata ikkunapaikalla anonyyminä aidan takana?)(Mulla oli tietysti käytäväpaikka.)

Kiitos kansallisen lentoyhtiömme muutosten, eipä tarvinnut juosta JFK:lla koneenvaihtoon. Aikaa oli aikataulun mukaan n. 6 tuntia ja koneen myöhästyksen vuoksi käytännössä kahdeksan tuntia. Suosittelen kaikille lämpimästi tällaista upeaa kokemusta tutustua lentokentän arkeen ja kanssaihmisiinsä.

Päivän pelastukseksi osoittautui keskilännestä oleva keski-ikäinen pariskunta, joka oli palaamassa Kreikasta. Pariskunnan miehen mielestä oli mieleenpainuvinta ollut paikallisten kieli, josta hän viiteen eri otteeseen totesi "It's all greek to me". Muutenkin häntä tuntui kummastuttavan se, että siellä puhuttiin kokonaan vierasta kieltä ja käytettiin vielä kummallisia kirjaimiakin.

Pariskuntaan vierailu länsimaisen sivistyksen kehdossa oli näemmä jättänyt poltteen jakaa sivistystä kaikien kanssamatkustajien kesken. Viattomaksi lapsiuhriksi joutui vastapäätä istuva n. 10-vuotias poika, jolta isäntä kyseli kaikenlaista sivistävää ja samalla kertoi sitten kysymyksensä päätteeksi, mitä oli oppinut viikon matkallaan. Mm. sen että siellä oli ollut se kaveri, joka keksi miten kolmion eri sivujen pituudet mitataan. Pythagoraan nimi oli matkanteossa unohtunut, mutta asian ydin tästä kävi kuitenkin selville. Tästä erilaisten aasinsiltojen kautta edettiin kaikkien kymmenvuotiaitten lempikysymyksiin, eli keitä olivat Colin Powell (ensimmäinen musta ulkoministeri) ja Condoleezza Rice (ensimmäinen naispuolinen musta ulkoministeri). Kumma kyllä, kymmenvuotias Yankees-fani ei osannutkaan kertoa keitä henkilöt olivat. Varmemmaksi vakuudeksi sivistystehtävänsä vahvasti sisäistänyt mies kysyi vielä, että tiesikö poika, kuka oli Martin Luther King ja mikä oli hänen kuuluisan puheensa "I have a..." sisältö.

Pikkupoika ei jäänyt sanattomaksi: "I have a good idea?"...

Onneksi kone vihdoin lähti.