Talvisodan hengessä

Uutisia lukiessa tulee mieleen että kenties on hyvä että talvisota käytiin aikanaan eikä näinä päivinä. Eihän toki selkkaukset silloinkaan olleet toivottuja, mutta viime viikonlopun tapahtumat Porin Prikaatissa pistävät ajattelemaan. Nimittäin varusmiehet olivat töppäilleet ja laittaneet rynnäkkökiväärin ammuksia nuotioon. Kauhean fiksua sellainen ei ole, edes Porissa, ja kuinka ollakaan, paukut olivat luonnollisesti räjähtäneet.

Äkkinäinen saattaisi ajatella tapauksesta että mitä sitten. Kukaan ei loukkaantunut sirpaleista mutta nuotion ääressä istuskelleet varusmiehet toimitettiin lähempiin tutkimuksiin paikalliseen terveyskeskukseen koska oltiin huolissaan heidän kuulonsa vaurioitumisesta. Mitähän talvisodasta olisi tullut jos joka jumalan laukauksen jälkeen komppania olisi toimitettu jsp:lle (armeijaa käymättömille: joukkosidontapaikka) kuulotutkimuksiin. Todennäköisesti pikapuoliin puolustusvoimissa joudutaan harkitsemaan paluuta vanhaan hyvään aikaan eli harjoituksissa patruunoiden puutteessa huudettiin "laukaus, laukaus", jolloin kuulohaitat saadaan minimoitua. Toinen, teknisempi ratkaisu on äänenvaimentimien hankkiminen rynnäkkökivääreihin. Sillä toki saattaisi olla taktisiakin etuja puolellaan eikä kenellekään tulisi paha mieli kun pitäisi säikkyä äkkinäisiä kovia ääniä.

Uhallakin että tässä leimautuu vanhan liiton mieheksi, tuntuu vähän sosiaalitanttamaiselta. 1970-luvulla meidän tuvassa kaveri puhdisti asettaan ja ampui huolimattomuuttaan nk. räkäpään sisätiloissa. Kenenkään ei osunut, ikkunat tosin helähtivät ja meillä paikalla olleilla korvat soivat päivän verran. Kun kantahenkilökuntaa ei ollut paikalla, niin eipä sosiaalitätejäkään kutsuttu antamaan meille vertaistukea. Sama tilanne oli kun toinen sankari ampui kiväärissään olleen oikean kovan patruunan kuorma-auton lavalla katosta läpi. Onneksi ei osunut nuppi tielle - ampuja oli kyllä aavistuksen verran kalpea kun tajusi mitä tulikaan tehtyä. Eikä kuusen oksaan huolimattomasti heitetty tulenosoituspanos, joka räjähti korvan juuressa, kuulostanut kivalta. Saisikohan sitä jostain korvausta kaikista noista traumaattisista kokemuksista vielä näiden vuosien jälkeen?

Onnenasu

Katselin viikonvaihteessa YLE Teemalta tallentamaani Moottoriruutu-ohjelmaa vuodelta 1966, jossa esiteltiin kuuma autouutuus - Sunbeam Imp. Koska ystävälläni, kiertävällä veitsenteroittaja Herbert von Nurmioprinssillä oli moinen kulkupeli 1970-luvun alussa, rekisterinumero ASU-15, se ansaitkoon tulla huomioiduksi myös Diilerin sivustolla.

Väkevin mielikuvani kyseisestä kulkuneuvosta on vuodelta 1973 jolloin ahtauduimme ASU-15:een kolmen miehen ja yhden piereskelevän Tumppi-bokserin kanssa. Koska olin pitkäjalkaisin ja notkein, tuli osakseni jakaa Sunbeam Impin takapenkki kaksin ilmavaivaisen kookkaan koiran kanssa. Vaikka Moottoriruutu kehuikin Impiä siitä, että siinä oli todellinen läpivirtaustuuletus, esitän voimakkaasti eriävän mielipiteeni ko. autosta. Ainakaan matkalla Sammattiin ainoa läpivirtaus joka oli aistittavissa, tuli vierestäni takapenkiltä. Ja herrajumala millainen pyörrevirtaus se olikaan. Oloa ei helpottanut lainkaan se, että keli oli syksyisen sateinen ja etupenkin jakaneet vaan lisäsivät lämpölaitteen tehoa. Muistaakseni Lohjanjärven rantamilla silmät vettä vuotaen sain puhuttua pienen teknisen tauon, jotta pitkään jatkunut hapenpuute saatiin hetkellisesti korjattua. Ja sitten kolme miestä ja koira pakattiin takaisin Impiin. Näky oli suurinpiirtein saman moinen kuin jos ao. ryhmä olisi ryhmittynyt nelisin keskikokoiseen eteisen vaatekaappiin. Vaikka Imp onkin varustettu etuikkanan etupuolella olevalla pienellä tuuletusikkunalla, sen aikaansaama vastapyörre ei pärjännyt nelijalkaisen ystävämme päästöille. Onneksi matka loppui ennen kuin hapenpuute vei miehen mukanaan.

Toinen muistikuva Impistä on seuraavalta kesältä tehty kepponen. 45 hevosvoimainen Imp ei ollut painolla (koolla tai tuuletuksella) pilattu, joten päätimme ilahduttaa auton omistajaa yhtenä kesäisenä päivänä nostamalla kulkuneuvon kahden pihakoivun väliin niin ettei sitä ajamalla sieltä pois saanut. Kyllä Herbert V. oli tyytyväinen löydettyään auton leirikeskuksen etuoven portinpielestä. Eipä kukaan ainakaan varastanut sitä - ainakaan ilman moottorisahaa...

Enää ei tehdä autoja joissa turvatyynynä toimii pystyyn nostettu vararengas auton etumatkatavaratilassa. Tai jossa tuulilasin pyyhin olisi jossain kojelaudassa, vilkku modernisti viiksessä - varmuudeksi toki ratin oikealla puolella. Ryyppy käsijarrun alapuolella ja valokatkaisimet ym. hallintalaitteet ripoteltuna ympäri englantilaisen tyylikästä kojelautaa. Pistäpä nykyautoilija ajamaan Sumppia niin taitaa tulla suru puseroon.