Sisäliikuntakausi alkoi

Kevät on sitten edennyt niin pitkälle, että sotkamolaiset siirtyvät hiljalleen sisätiloihin. Tuli nimittäin eilen käytyä todistamassa Vuokatin rinteiden sulkeutuminen paikallisessa Hesessä (rinteet pantiin kiinni kello 17), nyt sitten talviurheiluun hurahtanut väki jakautuu Hesen alakerrassa olevaan halfpipetunneliin ja murtomaahiihtäjät taas omaan tunneliinsa Intersportin alakertaan. Kesän tullen maan päällä ei näekään sitten aitoja sotkamolaisia missään muualla kuin Hiukan pesäpallostadionilla tai Kainuun soudussa (samassa paikassa). Kevättä siis pukkaa.

Kainuu tanssii ja soi

Kainuulaisuus saa entistä kummallisempia muotoja. Eilispäivänä kainuulaiset, etupäässä koululaiset, virittivät putkiradionsa paikallisradion kanavalle ja siirtyivät joukkona pihamaalle ilmaisemaan tanssin aitoa iloa ja innostusta tanssimalla yhteisesti sovitun maakuntatanssin. Kuukausien työ palkittiin kello 13.20 kun radiosta kajahtivat ensimmäiset sävelet ja väki rupesi tanhuamaan pihamaalla. Kyllä harmitti kuulla tästä vasta iltauutisista, koska itselläkin olisi ollut maanmainio tilaisuus päästä sisäinen luovuutensa jälleen kerran valloilleen ja kirmata kaivoskonttorin eteen ilmaisemaan itseään. Asia oli koettu niin tärkeäksi, että tätä kainuulaisen tanssin juhlaa tuettiin oikein Kulttuurirahaston varoista.

Täytynee ottaa vahinko takaisin ja ruveta suunnittelemaan yhtiölle omaa nikkelihumppaa, joka voitaisiin sitten tanssahdella aina kun yhtiöllä olisi sisäisiä tilaisuuksia tai arvovaltaisia vieraita.

Taas tuoksahtaa

Kainuun iloksi taas rikkivety tuoksuu vaarojen yllä, luoden omaa tunnelmaansa Vuokatin kevääseen. Valitettavasti kun vallitseva tuulensuunta tuo tämän tutun, mutta erottuvan tuoksahduksen juuri paikallisten asutuskeskusten - Tuhkakylän, Vuokatin ja Sotkamon - suuntaan. Banjot vain puuttuvat.

Onneksi jatkossa esteettinen hajuhaitta jää ainoastaan tuotantolaitoksen liepeillä aistittavaksi, sillä rehevä sen itsensä tuoksu saattaisi pitkän päälle hieman ahdistaa Kainuun vaaramaisemiin tulevia matkailijoita. Kevään tulon havaitsee myös paikallisesta eläimistöstä - viime viikolla Kajaanin tien varrella tepasteli teeri soitimella ja tiettävästi kaivosalueella talviuntaan viettänyt karhukin on herännyt, irrottanut pihkatappinsa ja painunut autuaammille metsästysmaille. Valitettavasti en ollut itse todistamassa neljän ilveksen ohimarssia kaivokselle johtavan tien yli, toistaiseksi omat havainnot ovat jääneet ilveksen jälkiin lumisella pikkutiellä. Paikallislehden mukaan ahmakin oli bongattu pihamaalta Sotkamon naapurikunnasta Paltamosta, joten eläinkuntaa maakunnassa riittää suurin piirtein yhtä paljon kuin Korkeasaaressa.

Kohta kainuulaiset vaihtavat rullattomat sukset rullallisiin ja siirtyvät terrorisoimaan paikallisia kävelyteitä. Pesäpallomailat ja -räpylät kaivetaan esiin naftaliinista ja kansanjoukot kansoittavat Vuokatin Hiukan stadionin kun SuperJymy aloittaa taas Kadonneen Pojan metsästyksen Jamo Heikkisen johdolla. Tuskin maltan odottaa.

Katujen kingi

Nykypolkupyörän pitää olla kaupungissakin maastokelpoinen tai vähimmilläänkin hybridi, jossa vaihteita on enemmän kuin päissään pystyy laskemaan. Toista oli kultaisella kuusi- ja seitsenkymmenluvulla, jolloin jokaisen itseään kunnioittavan nuoren miehen perusvarustukseen kuului peruspolkupyörä, jossa oli rodeosatula ja ranskalaisvalmisteinen Huret'in vaijerivetoinen nopeusmittari. Ilman kyseistä nopeusmittaria (jossa näyttö yli 60 km/t) ei ollut juuri pihalle tulemista, ja pitkänomainen rodeosatula oli itsestään selvyys. Mitä pitempi, sen näyttävämpi.

Vaikka suomenkieli ei silloin tunnistanut verbiä "tuunaaminen", pyörän ominaisuuksia kehiteltiin takapihoilla. Tyypillisin muokkaus oli easy ridermaisen ajoasennon parantamiseksi rakenneltu korkea selkänoja, johon nojautuen kuljettaja oli viileämpi kuin Valion mansikkapingviinitötterö. Räpättimen rakentaminen olisi ollut kaupunkiolosuhteissa suorastaan lapsellisen moukkamaista, joten sellaiset jäivät jo kuusikymmenluvulle (jollei lasketa mukaan räpättimen satunnaista uudelleen muotiintuloa armeijan polkupyörämarssilla).

Omaa pyörääkin viileämpi - suorastaan übercool - oli Jopon huippumalli Jopo Rodeo (kuvassa), jossa vakiovarustukseen kuului rodeosatula korkealla selkänojalla, tehdasasennettu nopeusmittari ja neliportainen Sturmey-Archer vaihteisto amerikkalaismallisella vaihteenvalitsimella. Viimeinen varuste oli vielä asennettu niin, että siihen ei voinut olla lyömättä sukukalleuksiaan kuoppaisten teiden hyppyreissä.

Onneksi kotikulmilta löytyi sopiva mäki nopeusmittarin testaamiseen. Meilahden sairaalan alta laski jyrkkä mäki Seurasaarentiellä, jossa perinteisesti päästeltiin yli 50 km/t nopeuksia näillä tuunatuilla vehkeillämme. Ilman kypärää tietysti. Tosin naapurin kaveri kyllä otti ja kaatui parahiksi presidentti Kekkosen Chryslerin vastaantullessa kun oli jätetty etupyörän pultit kiristämättä. Adjutantti kävi katsastamassa miehen kunnon ja totesi että kädestä ja polvista hieman nahka kesi, mutta sehän kuului asiaan. Tänä päivänä moisista kolttosista varmasti joutuisi sosiaalihuollon tanttojen erityissuojelukseen...