Toistakymmentä vuotta pelkkää faktaa asian vierestä. Edelleen ilmaisjakeluna joka kotiin jossa on internet. Juuret syvällä Keskilännen viljavilla vainioilla, sieltä pilaamaan koko Kainuun vesistöt ja nyt tehtaan varjossa rannikkoseudulla. Millään edellä olevista asioista ei ole ollut tasoa nostavaa vaikutusta, joten näillä mennään.
torstai 19. maaliskuuta 2009
Painoindeksi
Päivän tärkeimmässä uutislähteessä, Iltasanomien nettisivulla on siteerattu englantilaista arvovaltaista lääketieteen alan julkaisua ja todettu, että liikapaino lisää kuolemanriskiä. Koska Diileri on tiedonvälityksen oikeellisuuden vankkumaton kannattaja, lienee syytä korjata tämä julkea erhe. Nimittäin oli painoindeksi mikä tahansa, kuolemanriski on aina 100%. Loppu on sitten ajoituskysymys.
keskiviikko 18. maaliskuuta 2009
Asvalttiviidakko
Herrasmies tunnetusti kulkee kello 18 jälkeen henkilövuokra-autolla. Kuusikymmenluvulla viilein kulkupeli kuitenkin oli ummetuksesta kärsivän Muumin näköinen lasikuitukorinen polkuauto Laakson kentän lasten liikennekaupungissa. Liikennekaupunki oli auki arkisin koulujen loma-aikoina eli kesäkuun ensimmäisestä päivästä elokuun loppuun. Ongelma kuitenkin oli, että myös kaikki lähiöiden vähävirikkeiset nuoret tungeksivat meidän nurkille ja omaa vuoroaan sai jonottaa kesähelteellä sopimattoman pitkään. Järjestys kuitenkin säilyi jonossa, sillä paikkaa pyörittivät poliisimiehet virka-asuissaan ja pahimmillaan etuilu tai liikenteessä töppäily saattoivat johtaa porttikieltoon. Virkavallan pelko oli siis viisauden alku.Kuinka ollakaan, hätä keinot keksii. Lapset, joilla oli jompi kumpi vanhemmista mukana, saivat ohittaa kaiken maailman kesäorvot jonossa. Niinpä kesäaikaan tarjottiin reipashenkistä ulkoilua kotiväelle oman jonotusajan minimoimiseksi. Parasta oli kuitenkin se, että eräänä kesänä molemmat liikennekaupungin poliisit olivat alakerran Nymanin tädin alivuokralaisia joten nautimme koko kesän VIP-eduista ilman jonotusta.
Liikennekaupungin ajoneuvoissa oli selvä suosituimmuusjärjestys. Ensimmäisenä miehitettiin nuo maanmainiot Muumimobiilit (muistaakseni vihreät olivat niiden rankingin kärjessä) ja hitaimmat joutuivat tyytymään jonkinmoiseen polkupyörään. Pahin kohtalo oli jos kaikki ajoneuvot oli jo viety, joutua tyytymään jalkamiehen asemaan. Polkuautojen suosituimmuus ei varsinaisesti perustunut niiden ajo-ominaisuuksiin, sillä autoissa oli suora ketjuveto, mikä yhdistettynä takasuoran koviin kiihdytyskisoihin aiheutti tavan takaa hätäjarrutuksia. Varvastossujen sijasta jarrupalan virkaa asvalttia vasten toimitti valitettavan usein kantapään nahka. Niinpä kaveriporukan jalkojen kunnosta pystyi päättelemään oliko kyseessä liikennekaupungin vakioasiakas vai satunnainen turisti.
Poliisi luonnollisesti valvoi liikennettä ja puuttui kaikkiin liikennerikkomuksiin pysäyttämällä ja puhuttelemalla rikkeen tekijää. Ajan viattomuudesta kertoo jotain se, ettei puhalluskokeita kuitenkaan järjestetty. Oikeat liikenneasenteet opittiin jo pienestä pitäen ja kaikki konnankoukut tehtiin alueen äärimmäisessä nurkassa jonne lainvalvojan silmä ei ulottunut, ja mahdollinen rikkomus oli vältettävissä kierrättämällä reitti polisiin saavuttamattomiin. Luonnollisesti vakiojoukkoon mahtui myös patologisia liikennekriminaaleja, joista kyseenalaisinta kunniaa keräsivät korttelimme kovat kundit, Jore, Hara ja Karppa. Porttikieltoon saakka.
Urea jacta est

Ihmisen muutettua agraariyhteiskunnasta kaupunkiympäristöön, myös saniteettitekniikka kehittyi. Muistaakseni jo Pompeijin raunioista on löydetty likimain nykymallisia sosiaalitiloja päivittäisten tarpeiden hoitamiseen. Tähän ikään ehtineenä ja maailmaakin nähneenä sitä helposti kuvittelee jo kokeneensa kaiken vanhasta viipurilaisesta (ilmeisesti viimeksi Suomen vallan aikaan toimineesta) WC:stä englantilaisen tyylikkääseen urinaaliin, jossa tähtäyspisteeksi on posliiniin kirjailtu kärpäsen kuva. Puhumattakaan Länsi-Saksan lahjasta saniteettitekniikalle - wc-istuimesta jossa pohjoismaisesta mallista poiketen on vesialtaan sijasta lähinnä tarjotinta muistuttava tasanne, josta tuotokset (yleensä)huuhtoutuvat vasta vedenpurkauksen myötä ja ovat siihen saakka tuottajansa ihailtavissa. Tai vanha kunnon vesiklosetti, jossa pään päällä on iso vesiallas, josta roikkuu kettingistä hantaaki, jota vetämällä ensin kuuuluu karmea korahdus, sitten vesi syöksähtää painovoimalla altaaseen ja vie jätökset mennessään.
Kainuu kuitenkin yllättää joka kerran.
Eilisiltana kävin nauttimassa Kajaanin kiihkeäsykkeisessä keskustassa ravintola Rossossa Onni Oravan pizza-annoksen ja samalla koin jotain ennennäkemätöntä. Kainuulainen (?) innovatiivisuus oli ollut huipussaan miestenhuoneen finessejä harkittaessa. Seinustalla olevaa perinteistä urinaalia oli edelleen kehitetty ja perinteinen teräskouru oli viimeistelty asettelemalla kourun päälle teräsristikko. Satunnaiselle käyttäjälle ei selvinnyt oliko kyseisen viritelmän tarkoituksena estää kourussa olevien desinfiointinappien näpistely, toimia valtavien munuaiskivien tai vastaavien isompien esineiden keräilyastiana vai luoda tasa-arvoa miestenhuoneen käyttäjien kesken. Osumatarkkuudesta huolimatta kun tarpeiden hoitaminen ilman hallitsemattomia roiskeita kun ei ollut mahdollista.
keskiviikko 11. maaliskuuta 2009
Saappaat miehen tekee
"Aika entinen ei koskaan enää palaa" riimitteli Junnu Vainio kappaleessaan "Vanha salakuljettaja Laitinen". Ehkä niin onkin loppujen lopuksi parempi kun muistelee millaista elämä niihin aikoihin oli.Tyylitietoisena (mutta vähävaraisena) nuorena miehenä tyylitajuani muokkasi erityisesti maanantai, marraskuun 5 päivä 1972. Paikkana Messuhalli (nykynuoriso tuntee sen väärällä nimellä Töölön kisahallina) ja esiintyjänä Wolverhamptonin lahja maailman musiikille, Slade. Lähtemättömän vaikutuksen teki yhtyeen musiikki -melkein kuuloonkin; vasen korva herkesi soimasta jo torstaina - glam rock yhtyeen kimallus ja ennen kaikkea kitaristi Dave Hillin pistämätön tyyli. Itsestään selvää siis oli että koetin paikata vaatimatonta ulkoista habitustani hankkimalla samanlaiset, polveen asti ulottuvat korkeakorkoiset, mieluiten hopeanväriset saappaat. Ennen konserttia uskaliain tyyliunelma ja kateuden kohde oli ystäväni Jaskan aito, kirjailtu ja rähjäinen afgaaniturkki. Hopeiset saappaat olisivat sopineet tyyliini vähintään yhtä hyvin kuin silloin tällöin ottamani Mini Vogue kevytpermanentit.
Selväähän oli, ettei seitsenkymmenluvun alun Helsingistä saanut tuollaisia rokkimiehen saappaita. Niinpä elättelin tätä unelmaa kunnes matkustin muutaman vuoden kuluttua Bay City Rollersien kotiseuduille Skotlantiin. Ostoslistan kärjessä olivat hopeiset saappaat, mutta löysin itseni Edinburghin liepeiltä ensin vanhan linnan pihamaalta teltasta ja sen perään pienestä kaivoskaupungista Falkirkistä. Kuinka ollakaan englantilaisen hiilikaivosmiehen perusvarustukseen moiset vehkeet eivät kuuluneet - varsinkaan koko 46 - joten saappaat ovat vielä tänäkin päivänä hankkimatta. Jälkikäteen arvioituna saattaa olla parempikin niin. Olisi nimittäin saattanut kunnia mennä mutta maine kasvaa. Nuoruuden kapinahenkikin on sittemmin taittunut enkä enää haikaile yli hartialinjan ulottuvan pitkän rasvaisen tukan perään.
perjantai 6. maaliskuuta 2009
Näyteikkunaostoksilla
Maailma on täynnä eksoottisia paikkoja, jotka vain odottavat että matkailijat löytävät nämä kadonneet helmet. Maaliskuinen Kajaani ei ole yksi niistä. Tähän tulokseen tulin rantauduttuani eilen illansuussa Kajaanin liike-elämän kiihkeäsykkeiseen keskustaan Kauppakadulle. Itse asiassa ei Kajaanin keskustaa pidä aliarvioida, sillä sen keskeiset toiminnot ovat sijoittuneet kuin Manhattanilla ikään, tosin vähän vaatimattomammissa puitteissa. Kainuun Financial District sijaitsee kadun päässä (Sampo-pankki ja Nordea - Osuuspankki on kulman takana naapurikorttelissa), vieressä on mall (Hesburger ja pari kauppaa sisätiloissa) ja Kainuun vastine Little Italylle ja Chinatownille (Axun Pizza ja Kebab). Täällä sijaitsee myös Kainuun mediakeskus, Kainuun Sanomien toimitus ja Elisan kauppa. Luxustuotteiden kaupat sijaitsevat kaueampana kadun varrella (kaksi kelloliikettä ja Intersport) paikassa, jossa katu muuttuu kävelykaduksi. Näillä vaiheilla on myös matkailijoiden suosimat cityhotellit (Valjus ja Seurahuone) ja katu huipentuu keskusaukiolle, jossa kesäisin muutaman viikon ajan voi värjötellä jollakin useista (=2) terassiravintoloista.Kajaanin keskusta on turistiystävällinen myös kompaktiudessaan. Kadun kävelee päästä päähän alle kolmessa minuutissa, joten mitkään urbaanit palvelut eivät ole koskaan kovin kaukana. Uskalias turisti toki poikkeaa myös sivukaduille, joilta voi löytää alkuperäisen kainuulaisen atmosfäärin ja todellisen helmen - Pekka Heikkisen leipomon Välikadulta, josta valehtelematta saa maan parasta kiviuunileipää. Paikka tunnetaan Nälkämaan ainoana paikkana, jonne ajoittain syntyy leipäjonoja.
Kyllä Kajaaniin kannattaa tutustua. Ja jos urbaanin kiihkeä syke tuntuu liialta, aina voi valita hotellikseen Kajaaninjoen toisella puolella sijaitsevan rauhaisemman hotellin. Eipä taida olla sattumaa että juuri tästä kaupungista löytyy hotelli, jonka nimi on Kaj Anus.
tiistai 3. maaliskuuta 2009
Louvren kummitus
Kuusikymmenluvun kovin kauhusarja pyörähti viime viikolla katsojien toiveuusintana Ylen Teema -kanavalla. Louvren kummituksen kaikki jaksot näytettiin perä perää viikonvaihteessa, eikä tällaista kulttuuritekoa voinut ohittaa vaan tallensin kaikki kolmetoista hyytävää 20 minuutin jaksoa. Liekö syy elämänkokemuksen vai ajan hampaan (samasta asiastahan kuitenkin on kyse), näin neljäkymmentä vuotta myöhemmin ei tarvinnut enää jaksoja katsoa vaivihkaa huovan alta eivätkä edes yöunet kärsineet. Tunnustettava on, etteivät edes kädet hionneet vaikka kaamea Belphégor ilmestyikin pimeän myötä kummittelemaan Louvren käytäville. Tosin ratkaisujaksoihin en vielä ole ennättänyt, mutta epäilenpä että pystyn kohtaamaan nekin miehen lailla.
Ranskalaisen tyylikkäässä sarjassa pelkäämisen sijasta nykyään huomio kiinnittyy enempi ajankuvaan - tyylikkäisiin mustavalkoisiin Renault Dauphine poliisiautoihin jonne neljä rotevaa poliisia on ahtautunut - autoon, joka saa Ford Ka:n näyttämään tila-autolta. Ja luonnollisesti ranskalaiseen tapaan joka ikinen tupakoi, paitsi silloin kun ei juo pastista.
Nyt kun on lapsuuden pelkonsa kohdannut, täytyy kohta varmaan lähestyä YLEä ja pyytää heitä uusimaan "Muukalaiset", pääosassa Roy Thinnes. Siedätyshoidosta tämä käy...
maanantai 2. maaliskuuta 2009
Akateeminen kalvonkääntäjä
Männäviikolla tuli käytyä työnantajan puolesta pokkaamassa tunnustuspalkinto Oulun yliopistossa järjestetyssä arvoseminaarissa. Niinpä suuren maailmanmiehen tapaan istuin kuuntelemassa yhtiölle annettua suitsutusta ja sitten marssin 150-päisen kuulijajoukon eteen vastaanottamaan kunniakirjaa, kiertopalkintoa ja toki sylillistä horsmia. Mieli herkistyi akateemisessa ympäristössä muistelemaan etteihän tässä sentään oltu ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. On sitä oltu nimittäin matkan varrella suuremmissakin mediatapahtumissa.Kauan sitten kahdeksankymmenluvulla Suomi oli jälleen kerran lamassa, tosin siihen aikaan lamatkin oli nykyisiä paljon huonompia ja huomaamattomampia. Mutta kuitenkin valtiovalta oli asiaankuuluvan huolissaan siitä ja päätti järjestää yhteiskuntarauhan säilyttämisen nimissä edellisvuosikymmenellä järjestetyn Korpilampi-seminaarin uusinnan - Joensuun seminaarin.
Syystä, joka ei ole koskaan selvinnyt, jouduin mukaan työryhmään jossa laadittiin palvelualan työnantajajärjestön puheenvuoroa kyseiseen seminaariin. Kaksi viikkoa tehtiin työtä ja paalutettiin nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan perusteet kohdilleen - mm. keksittiin lanseerata termi "elämänikuinen koulutus". Kuinka ollakaan, kyse kun oli isänmaan pelastamisesta ja vieläpä viimeisestä puheenvuorosta ennnen pääministeri Harri Holkerin päätöspuheenvuoroa - vieläpä koko päivän televisioidussa tilaisuudessa - ryhmämme panosti asiasisällön ohessa myös visuaaliseen ilmeseen. Koska elimme aikaa ennen videotykkejä, silloisen LTK:n toimitusjohtaja Pellikka turvautui raskaimpaan mahdolliseen aseeseen - mainostoimiston laatimiin kalvoihin (ja TV:tä varten tehtyihin erillisiin plansseihin) ja akateemiseen kalvonkääntäjään.
Niinpä siinä sitten meikäläinen ikäänkuin sokerina pohjalla marssi hallituksen eteen lavalle kalvot kädessään, napsautti järjestäjien paikalle toimittaman piirtoheittimen (nekin tunnettiin siihen aikaan vielä yliolanheittiminä) päälle ja sveitsiläisen kellon varmuudella heitti kalvon kuin kalvon paikalleen toimitusjohtaja Pellikan painavaa sanomaa tukemaan. Kyllä oli hieno tunne esiintyä valtakunnan päälähetyksessä haasteellisessa ja vuosien koulutusta vaativassa tehtävässä.
Arvaahan sen sitten miten hommassa käy. Kun akateemiselle kalvonkääntäjälle tuli kiire kun puhe päättyi, napsautin heittimen pois päältä ja katosin nopeasti lavalta antaakseni tilaa Holkerille. Turhaakin kainoutta tuntien päätin välttää yliopiston salissa liikuskelua kalvopaketin kanssa, joten painuin istumaan eturiviin tyhjään vasempaan sektoriin ikään kuin näkymättömiin. No, kaikkea sitä ihminen voi toivoa. Kuuleman mukaan televisio kuvasi puheen aikana eturivissä istuvaa hallitusta in corpore. Minusta alkaen.
Onneksi Oulussa meni paremmin, vaikken kuullutkaan antamaani viiltävää talousanalyysiä Pohjois-Suomen alueradiossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)