Eilinen päivä meni ihan kotikulmilla, kun olin meidän tutkimuskeskuksessa projektikokouksissa koko päivän. Kokouksen päätteeksi monenkirjava joukkomme suuntasi italialaiseen Buca di Beppo ravintolaan Westlakessa. (Poislukien suomalais-englantilaisjoukkomme, joka kävi ottamassa neuvoa-antavat oluet luonani).
Yksi asia, joka vaatii täällä pientä totuttelua, on paikallisten ravintola-annosten suuruus. Eilisiltana taas kerran erehdyin tilaamaan ravintolassa alkuruoaksi bruschettaa, olettaen saavani pari leivänpalaa ja niiden päällä tomaattia. Tarjoilija otti ja kantoi pöytään normaalin piirakkavuoan kokoisen paistoksen, jossa oli varmaan Närpiön kunnan keskimääräinen tomaattisato ripoteltuna kasaksi päälle. Naapurilla oli kasa mustekalarenkaita ja vastapäätä istuvalla sellainen isoihin kutsuihin tehtävä n. 10 hengen salaatti - itselleen. Eipä siis paljoa ollut kavereista apua näihin talkoisiin.
Luulin varustautuneeni tähän annosteluun tilaamalla "pienen" pääruoan - fettucini alfredon - siinä oli keitetty n. 5 - 6 hengen annos pastaa ja annoksen syötyäni ei lautasta katsoessaan pystynyt päättelemään oliko siitä syöty vai ei. Vieläkin hämmästyttää että mitähän olisi mahtanut tulla, jos olisikin nälissään tilannut sen "ison" annoksen, joka maksoi neljä dollaria enemmän. Todennäköisesti sellaisen normaalin pitopalveluannoksen? En kuitenkaan varmistanut seuraavan parin viikon ruokahuoltoa (kuten paikalliset tekivät) ottamalla mukaan tähteitä, vaikka se kuuluukin paikallisiin tapoihin. Ravintolan tasoon katsomatta. Eräs seurueemme jäsen otti mukaan kolme isoa vuokaa ruokaa (minun fettucineni, oman kanansa ja naapurin munakoisot). Ei täällä tartte kokkailla - riittää kun kerran viikkoon käy ravintolassa ja loppuviikon syö tähteitä.
Ei täällä nälkään kuole. Ainakaan heti.
Toistakymmentä vuotta pelkkää faktaa asian vierestä. Edelleen ilmaisjakeluna joka kotiin jossa on internet. Juuret syvällä Keskilännen viljavilla vainioilla, sieltä pilaamaan koko Kainuun vesistöt ja nyt tehtaan varjossa rannikkoseudulla. Millään edellä olevista asioista ei ole ollut tasoa nostavaa vaikutusta, joten näillä mennään.
keskiviikko 28. helmikuuta 2007
maanantai 26. helmikuuta 2007
Kotikulmilla Westlakessa
Viikonloppu sujui suunnitelluissa merkeissä, mitä nyt käväisin Jättikotkassa hakemassa lisää sushia ja samalla reissulla tankkaamassa auton. Kyllä näillä bensan hinnoilla kelpaa tankata jos jonkunmoista Hummeria, sillä gallona bensaa maksaa n. 2,20 dollaria. (Jos nyt matikkapääni mitenkään toimi, niin litrahinnaksi tulee sellaiset alle 0,50 euroa). Eihän sillä mitään 95-oktaanista saa, mutta samahan se mitä litkua tuonne Tauruksen tankkiin pistää. On kuitenkin lyijytöntä, eikä nakuta (ainakaan Clevelandin Classic Rock kanavan alta).
Kotikulmilta löytyy liki kymmenkunta bensa-asemaa joten tankkaaminen ei ole ongelma, ja itse toimitus hoituu luottokorttia lukijaan vilauttaen. Asemat ovat jotain paikallisia, muutama Shell ja BP on joukkoon eksynyt. Tänään juuri kuulin, että kannattaa vielä hankkia Giant Eaglen kanta-asiakaskortti, niin saapi pian bensat kaupanpäällisinä.
Huominen meneekin kotikylässä, kun istun koko päivän kokouksissa meidän Westlaken toimistossa, joka on melkein kivenheiton päässä. Täällähän ei tunnetusti kävellä tienvarsia pitkin, vaikka matka olisi lyhytkin, joten aamusella hyppään Fordiini ja ajelen muutaman mailin Detroit Roadin vartta konttorillemme. Ja saapa väliin puhua suomeakin. Kiva kun joku muu saa välillä istua koneessa (varsinkin kun viime päivät lennot ovat olleet lumimyrskyjen takia vähän arvaamattomia).
Ohessa muuten kuvaa tuolta Westlaken asuinalueelta.
sunnuntai 25. helmikuuta 2007
Pesulla ja ostoksilla
Uuden tietokoneen hankkiminen on vaatinut veronsa - niin eilen kuin tänäänkin olen ajellut tuonne Great Northern Mallille ostoksille. Eilinen ostos oli hiiri Mac'ciin ja tänään totesin etta on mukavampi surffailla netissa tässä olohuoneen pöydän ääressa kuin kykkiä makuuhuoneessa sängyn vieressä lattialla kuin kunnon muslimi ikään, eli ostin 50-jalkaisen ethernetkaapelin. (Enkä edes viitsi ajatella, mitä paikalliset viranomaiset ajattelevat moisesta epäilyttävästä käytöksestä). Nyt on tietokone olohuoneessa ja Kalifornian Fontanan 500 mailin NASCAR-kisa juuri alkamassa.
Samalla hoitelen kotitoimia, keittiön kaapissa meluaa pulsaattoripesukone (en ole moista nähnyt sen jälkeen kun isovanhempieni täysinpalvellut UPO Sinisiipi lähti kaatopaikalle). Meillä töissa tällaisessa metelissa edellytettäisiin työntekijoiltä kuulosuojaimia, mutta puhdasta tulee. Kaiketi? Kun ei ole varsinaista kuivauspaikkaa niin siitä vaan siirretaan pyykit kuivuriin.
Nyt Kevin Costner lausui legendaariset sanat "Gentlemen, start your engines", joten on syytä ruveta katsomaan moottoriurheilua.

Kauppareissulla Jättikotkassa
Eilen oli taas kauppareissun aika - lahikauppa on tuossa Crocker Parkin ostoskeskuksessa oleva Giant Eagle. Se on suurinpiirtein Mankkaan K-marketin (ent. Vexi-market) suuruinen ruokakauppa, josta loytyy kaikkea maan ja taivaan valilta. Erona kotimaisiin kauppoihin, Giant Eagle on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Ei ole muuten juuri ruuhkiakaan, kun kauppaan voi menna milloin vain.
Eilinen menu oli sushia - tuore annos sushia oli alta 5 dollaria ja riitti kylla yhdelle hengelle mainiosti. Kaupasta saa myos viinia ja olutta - tosin takalainen lainsaadanto suojaa nuorisoa alkoholin turmiolta, ja paikallinen ikaraja alkoholin ostamiseen on 21 vuotta. Kummastuksekseni se ulottuu myos kassahenkiloihin - ostin olutta ja kassapoika oli parikymppinen (eika varmaan ollut koskaan koskenutkaan olueen), mutta kuinka ollakaan, han ei voinut koskea olutpulloihin, vaan pyysi paikalle eraan sisallissodan aikaisen sotalesken, joka sitten luki viivakoodit olutpullojen kyljesta. Eipa tullut houkuteltua nuorisoa turmion teille.
Homer Simpson viikonvaihde on edennyt ennakoidusta - eilisillalla sushi-illallisen jalkeen asettauduin katsomaan ilta-Nascaria, eli Kaliforniassa oli 300 mailin kisa (150 kierrosta ympyraradalla) - ikaankuin ennakkona taman paivan varsinaiselle 500 mailin kisalle. Ennen sita tietenkin pitaa katsoa kuinka King James ja Cavaliers parjaa Miami Heatia vastaan. Mukava tapa laiskotella viikonvaihteessa.

perjantai 23. helmikuuta 2007
Diileri siirtyy nykyaikaan
Paljas Diileri siirtyy macciaikaan ainakin Westlakesta, mutta se tarkoittaa myos etta aakkoset puuttuvat, joten tekstin lukeminen vaatii pikkaisen enemman treenia. Mielenkiintoista nahda millaiselta MacBook tuntuu kaytannossa - ensimmainen macmaailmaan liittyva ongelma oli internetyhteyden kytkeminen - se vaati muutaman soiton Time-Warnerin palvelukeskukseen. Palvelu oli nopeaa ja tehokasta, ja nettiyhteys oli toiminnassa nopeammin kuin soitto menisi lapi Soneralle... Joten jotkut asiat taalla nayttavat pelaavan ihan kunnolla.
Taas kerran tuntuu olevan tuloillaan luminen viikonvaihde, ainakin tiedotuksissa annettiin lumivaroitus lahiseuduille Cuayhoga countyyn ja pariin muuhun lahikuntaan. Nimista voi paatella, etta Cleveland on vanhaa intiaaniseutua, kuten suuri osa itarannikon alueista on. Nimisto on edelleen voimakkaasti intiaanien kieleen perustuvaa - paikalliset inkkarit taisivat muistini mukaan on mohikaaneja, mutta ovat sen verran vahiin kayneet, ettei ainakaan katukuvassa heita enaa erota. (Tai syy taitaa olla se, etta muistaakseni James Fennymore Cooperin kirja oli "Viimeinen mohikaani", joten taitaa olla enemman suomalaisia nailla kulmin kuin mohikaaneja.) Asia pitaa siis selvittaa.

Homer Simpson viikonloppu

Viikko alkaa kohtapuoliin olla pulkassa ja viikonloppu koittaa. Lukuunottamatta alustavaa suunnitelmaa käväistä I-X Centerin autonäyttelyssä, suunnittelen viettäväni viikonvaihteen ihan Homer Simpsonina (toivottavasti lukuunottamatta keltaista ihonväriä). Istuskelen Westlakessa sohvalla, juon lähikaupastani Giant Eaglesta haettua paikallisen Great Lakes Breweryn saksalaistyyppistä Dortmunder-olutta ja katselen urheilua.
Televisiotarjonta täällä on kuin Bruce Springsteenin laulusta "57 channels and nothing on" - kanavia riittää mutta todellista katsottavaa on vähän. Sekin vähä on pätkitty mainoskatkoilla melkoiseksi silpuksi. Tällaiselle pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan kasvatille on vaikeata katsella telkkaria kun mainoksia ei ole erotettu muusta ohjelmasta pöllö- tai muulla tunnuksella, vaan ihan itsenäisesti pitää päätellä ettei esimerkiksi säteilevät hiukset takaava hoitoaine kuulukaan CSI:n piiriin. Ehkä tähän taitoon harjaantuu. Viikonlopun huipentumana on luonnollisesti sunnuntaiset NASCAR-ajot (kausi alkoi viime viikonvaihteessa Daytona 500:lla). Tämä laji on, jos mahdollista, vieläkin tylsempi kuin formulat, joiden katsoskelusta ei ole yleensä kehuja saanut. Täällä kisat ajetaan eri pituisilla ovaaliradoilla, joten radalla on vain kaksi suoraa ja kaksi kaarretta ja sitten ajellaan ympyrää 500 kertaa. Jotenkin tuntuu oikeastaan ymmärrettävältä, että koripalloa pidetään täällä yliopistolajina ja vähän nk. fiksumpana urheiluna.
torstai 22. helmikuuta 2007
Tulikohan kehuttua liian aikaisin...
Edelliskerralla tuli kehaistua kuinka vaan pöläyttelen väsyneenpunaisen Taurukseni autotalliin ja avaan oven kauko-ohjaimella. Eilisaamulla töihin lähtiessä istahdin autoon ja rupesin painelemaan kauko-ohjaimen nappeja, mutta kerrassaan mitään ei tapahtunut. Ovi istui kiinni kuin naulattuna ja kieltämättä olen hetkittäin tuntenut itseni fiksummaksi kuin istuessani autossa tallissa yksikseni ja miettien taktiikkaa millä pääsen baanalle. Kauko-ohjaimen paristot eivät kuitenkaan olleet väsähtäneet, sillä punainen lamppu syttyi kuin pilkatakseen joka kerran kun nappia paineli.
Muutaman kierroksen tallissa tehtyäni tulin siihen tulokseen, että kun en ole insinööri, on parasta ottaa käyttöön raaka voima ja hilata tallin ovi ihan omin voimin ylös. Niinpä eilisestä lähtien aamu- ja iltajumppa onkin sitten hoidettu autotallin ovea hyväksi käyttäen.
Viime viikon lumisateet ja pakkaset ovat muisto vain, eilispäivänä asteita oli varmaan kymmenisen plussan puolella ja tänäänkin on reippaasti lämpöasteita (ja tuulee niin, ettei pystyssä meinaa pysyä). Viikonlopuksi luvassa on vielä lämpimämpää, vaikkakin sateista. Taidankin mennä kurkkaamaan Hopkinsin kentän vieressä olevan I-X Centerin (paikallinen Messukeskus) autonäyttelyn, sunnuntaina on sitten Nascar-ajot päivän päätapahtumana. Näillä näkymin seuraava viikonloppu meneekin osittain New Yorkissa työn merkeissä.

tiistai 20. helmikuuta 2007
Uusi asunto
Paluu Lontoosta sujui mukavasti lukuunottamatta pientä viivästystä Chicagon kentällä. Kuulutuksen mukaan kyse oli siitä, että lumimyrsky oli aiheuttanut Hopkinsin kentän sulkemisen - eivät huomanneet mainita, että osansa sulkemiseen oli myös Deltan koneella, jonka lentäjät olivat päättäneet parkkeerata paikalliseen aitaan kiitoradan vieressä. Mitään suurempaa vahinkoa ei ollut tapahtunut ja viivästyskin jäi puoleentoista tuntiin.
Uusi asunto Westlakessa on entistä tilavampi, yhdessä tasossa oleva kolmio. Varovaisesti arvioiden siinä on 80 neliötä, takka, parveke, kolme televisiota (joista kaksi toimii), dvd ja muuta pientä kivaa. Erityismaininnan näillä lumisilla lakeuksilla ansaitsee autotalli - vielä erityisesti kun olo on kuin 70-luvun amerikkalaisesta tv-sarjasta, kun pöläyttää ruosteenpunaisen Tauruksensa talliin - ovi tietenkin on kauko-ohjattava. Tosin talliin ei kannata päästellä ihan miten vaan, sillä auton peilien ja oven jälkeen jää vaatimattomat 5 senttiä molemmmin puolin. Alue on ihan mukava ja rauhallinen, työmatkakin on hiukkasen lyhyempi kuin edellisestä paikasta. Ja palvelut ovat yhtä lähellä kuin edellisessä paikassa.
Palveluista puheen ollen, lähiravintolat löytyvät viereisestä vast'ikään rakennetusta Crocker Parkin ostoskeskuksesta. Se ei ole varsinainen mall, vaan ikäänkuin vanhan kaupungin malliin rakennettu alue, jossa on sekä asuntoja ja katutasossa kauppoja ja ravintoloita. Ja jopa jalkakäytäviä, joten siellä voi kävellä kuin Euroopassa ikään. Käytännössä kyllä melkein riittäisi, että käy kerran viikkoon syömässä siellä ison annoksen ja ottaa loput doggy bagiin mukaan ja nauttii seuraavan viikon mittaan. Näitä täkäläisiä annoksia katsellessa ei ole ihme, että täällä on keskimäärin tilavampaa väkeä kuin muilla maailmankolkilla. Ja mikä kummallisinta, mitä tukevampi henkilö on kyseessä, sitä varmemmin juomana on Diet Coke. Taidan pysytellä jatkossakin ihan tuossa peruskokiksessa...

maanantai 19. helmikuuta 2007
Purnahuti Harrow'ssa

Nyt nekin on sitten nähty - viikonloppuna osallistuin serkkutytön hindulaisiin hääseremonioihin Lontoon liepeillä Harrow'ssa Hare Krishna temppelissä. Serkkuni meni naimisiin pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa ja seremonia noudatti perinteistä hindukaavaa. (Tätä en itse päätellyt, vaan seremoniat hoitanut pappi, munkki tai muu vastaava hengellisen toimen virkamies selvitti englanninkielellä).
Olin autuaasti Lontooseen mennessäni siinä uskossa, että serkun suvun vanhimpana miespuolisena edustajana isän jälkeen riittää, että olen kättelemässä vastaanotolle tulevat miehet ja kumartelemassa naisväelle - tasa-arvolakia ei ilmeisesti sovelleta vielä Intiassa - mutta luulohan ei ole tunnetusti tiedon väärtti. Seremonia oli jaettu varovaisesti arvioiden n. 16 eri symboliseen vaiheeseen ja kokonaisuudessaan kesti 2,5 tuntia. Pääosa hääväestä istui lattialla jalat ristissä (oikeasti ja loppuvaiheessa seremoniaa myös symbolisesti), mutta asemani tuoman senioriteetin turvin istuin telttatuolilla mandapin eli morsiusparin karsinan (neljän jotain asiaa kuvaavan tolpan ympäröimänä) vieressä.
Seremonian edessä alkoi valjeta ettei tästä päässytkään kättelemällä kuin Pentti Aravirta linnan kutsuilla, vaan tiedosssa oli enemmänkin hommia. Ensin käytiin morsiamen isän kanssa hakemassa yksissä toimin morsian seremoniaan. Siinä oli mielenkiintoisen jäynän paikka, kun sulhanen istui mandapissa verhon takana, ja se laskettiin kun morsian oli jo paikalla. Järjestely mahdollistanee nämä nk. järjestetyt avioliitot. No - positiivisesti ajatellen on ainakin yllätyshäät. Tällä kertaa verhon takana kykki kuitenkin tuttu mies, ja seremonia jatkui. Minua alkoi kyllä huolestuttaa kun morsian kertoi, että varalleni oli muutakin suunniteltua ohjelmaa, johon kuuleman mukaan liittyi kookospähkinä? (Tämä lienee kärkipäässä asioita, joita ei halua kuulla kesken hindulaisen hääseremonian, kun vieraita on paikalla n. 200). Kylmää hikeä puskiessani siinä istuimella seurasin herkeämättä kyseisen kookospähkinän koristelua messinkiastiassa (siihen laitettiin sulhasen äidin antama kaulakoru, joka osoittaa että kyseessä on naimisissa oleva hindunainen) - ja nähdäkseni minun osuuteni liittyi "purnahutiin". Sitten kävi taas kutsu karsinaan, sillä kertaa pujotettiin morsiusparin ympärille lankalenkki, joka kuvaannollisesti sitoi heidät yhteen. Ja tarkemmin ajatellen ihan oikeastikin.
Suuri hetkeni koitti heti purnahutin perään, kun morsiuspari vaelsi temppelin lattialle viritetyn kokon (ok, vähän liioittelua, pieni tuli astiassa) ympäri neljästi, kolme kierrosta sulhasen ja neljäs kierros ("moksa") morsiamen johdolla. Joka kierroksella minä ojensin morsiamelle jonkun viikunanlehden ja sen päällä jotain jauhomadon näköisiä siemeniä nuotioon heitettäväksi. Ottaen huomiooon aiemman vähäisen kokemukseni tällaisesta jyväjemmarin tehtävästä, olin suoritukseeni kohtalaisen tyytyväinen. Ainakaan mitään uskontokuntien välistä katastrofia ei päässyt syntymään. Kookospähkinäkin sai olla (ainakin osaltani) ihan rauhassa loppuseremonian.
Yleisökin sai osallistua seremoniaan - väliin huudeltiin erilaisia sanskritin kielisiä kannustushuutoja eri mantrojen vahvistamiseksi, kuten "sua-ha!". Kahden ja puolen tunnin seremonian päätyttyä hääväki nautti maustetun kasvisaterian, samalla oli mahdollisuus tutustua temppeliin, jonka aikanaan ex-beatle George Harrison oli lahjoittanut.
Vaikka seremonia tuntuikin ehkä perisuomalaiseen hartaaseen kirkkomeininkiin tottuneelle vieraalta, se ei ollut ainakaan mitenkään ryppyotsainen tai tylsä. Ja ainakin yhden täkäläisen työkaverini häihin verrattuna kyse oli melkein "shotgun weddingistä" - hänen häänsä olivat kestäneet vaatimattomat seitsemän päivää.
torstai 15. helmikuuta 2007
Tehdaskierroksella Manchesterissa
Jo on aikoihin eletty kun Englannin ilmastoa pitää suotuisana - täällä on mukavasti lämpötila muutaman asteen plussalla ja aurinkokin pikkaisen pilkistää pilvien välistä. Ohiossa on lunta tullut reippaasti, eilispäivänä Westlaken toimipisteemme oli suljettu (sikäläisten muistin mukaan ensimmäistä kertaa) lumentulon vuoksi ja lähellä sijaitseva Hopkinsin kenttäkin oli suljettu väliaikaisesti. (Yllätys, yllätys - koulut ovat olleet tälläkin viikolla jo kaksi päivää suljettuina.) Onneksi vaikuttaa siltä, että pahimmat lumisateet ovat tältä erää ohi, vaikka pakkaset jatkuvatkin. Saa nähdä tuleeko vielä myräköitä, sillä kuuleman mukaan mukavammat kelit alkavat vasta St. Patrick's Dayn paikkeilla maaliskuun lopulla.
Päivät ovat kuluneet lähinnä kokouksissa istuskellen ja illat ovat olleet täynnä järjestettyä ohjelmaa. Eilen kerkesin kokousten välissä kiertämään tehtaan - perinteinen englantilainen kemian alan tehdas, joka on toiminut alueella jo liki seitsemänkymmentä vuotta. Kaupunki on kasvanut sinä aikana siten, että tehdas itse asiassa sijaitsee Manchester Cityn jalkapallostadionia vastapäätä. Viereiselle tontille on kaavoitettu yli tuhannen ihmisen asuinalue, ja tehdasalue on kymmenen eekkerin suuruinen pläntti keskellä asutusta. Ja kuten arvata saattaa, tehdas on nykystandardeihin verrattuna.... vähintäinkin perinteinen. Mutta tällä kulmallahan nämä konservatiiviset perinteet eivät ole mitenkään yllätys, vaan pikemminkin maan tapa. Lounasaikaankin nautitaan kolmioleipiä ja lihamunuaispiiraita (steak and kidney pie) - haluamatta mitenkään erityisesti pilkata täkäläistä ruokakulttuuria, melkein mieluummin olisi vaikka Tampereella syömässä mustaa makkaraa.
Iltapäivällä matka jatkuu kohden Lontoota, josta viikonvaihteen jälkeen takaisin Westlakeen - onneksi uudessa asunnossa on autotalli, niin ei tarvitse autoaan kaivaa metrisestä hangesta, jos nyt sattuu nuo lumiset kelit jatkumaan.

keskiviikko 14. helmikuuta 2007
Hyvää ruokaa Englannissa
Eilisiltana se tuli taas todistettua, että Englannissa voi syödä ihan hyvin - ruokapaikkana oli itämaista ruokaa tarjoava Wagamama. Rento paikka, jossa ruoka oli lähinnä kai japanilaiseksi luokiteltavaa. Kyseinen ketju on nopeasti kasvanut Euroopassa, Suomea lähinnä taitaa olla nykyisellään Kööpenhaminassa. Perienglantilainen isäntämme Jonathan oli valinnut tämän paikan hyvän ruokansa vuoksi. MOT.
Mielikuva Manchesterista on pysynyt entisellään, paljon vanhoja punatiilisiä teollisuusrakennuksia, ja paljon uusia rakennuksia työn alla. Erikoisin rakennus oli kaupungin keskustassa oleva goottilainen kirkko, joka oli otettu uusiokäyttöön - rakennuksessa oli nykyisellään kuulemma seitsemän huoneistoa asuinkäytössä. Saa nähdä koska Suomessa joku keksii muuttaa esimerkiksi Vanhan kirkon arava-asunnoiksi... Lyhyt matka keskustaan, palvelut lähellä jne.
Hyvä muuten etten ole juuri nyt Clevelandissa, tiedot sieltä kertovat että lunta on sinnekin luvassa tänään ja lähipäivinä reippaanlaisesti. Ei nyt sentään ihan kolmea metriä, kuten naapuriosavaltio New Yorkin pohjoisosissa on tällä hetkellä (siellä on kansalliskaarti kutsuttu apuun auttamaan ihmisiä lumimassojen keskellä), mutta jotain jalan verran (n. 30 senttiä) pitäisi uutta lunta tulla kotikulmillekin. Täällä Manchesterissa sentään paistaa aurinko ja lämpöasteita on ehkä viiden verran, joten mukavampi on nauttia Englannin leudosta talvesta.

tiistai 13. helmikuuta 2007
Mansessa
Eilinen päivä meni kuin siivillä, kirjaimellisesti, sillä aamukahdeksalta läksin Hopkinsilta kohden Manchesteria, jonne saavuttiin leppoisasti iltakahdeksan maissa. Kaupunki ei ainakaan pikkubussin takapenkiltä katsottuna ollut kauneudella pilattu, eikä maisemat ole aamunkaan myötä muuttuneet yhtään kauniimmiksi. Mutta niin Helsinkiin kuin Clevelandiin verrattuna tämä on lämmin ja aurinkoinen paikka. En kuitenkaan suosittele välttämättä rantalomakohteeksi, vaikka kaupunki sijaitseekin Irlannin meren rantamilla.
Ruoka täällä on perinteiseen tapaan kauhean näköistä ja makuista, mutta sen vastapainoksi kylläkin rasvaista. Pekonin palat muistuttavat enemmän kinkkua joulupöydässä kuin varsinaista normaalia sianlihasuikaletta. Matkalla tänne mietittiinkin, että miksi Lontoossa paikalliset eri ravintoloita suositellessaan poikkeuksetta muistavat kertoa, että se on hyvä "italialainen", "ranskalainen", "kiinalainen" tai "intialainen" ravintola. Onkohan kukaan koskaan kehunut jotain paikallista perinneruokaa valmistavaa ravintolaa. Ainakaan tosissaan.
Perinteet ovat täällä saarivaltiossa kunniassaan, vaikka hiljalleen nekin ovat muuttumassa. Vanha kauhistus, eli nk. suihkut, ovat ainakin hotellissa ihan modernit, mutta täällä tehtaalla ei voi kuin ihmetellä vesihanoja - miten ihmeessä pestään kädet kun vasemmasta hanasta tulee kuumaa ja oikeasta kylmää vettä. Itse olen ratkaissut asian siten, että pistetään lämmin vesi valumaan, pestään käsiä sen hanan alla kunnes alkaa polttaa ja sitten jäähdytellään kädet viileällä vedellä.
PS. Sunnuntaina Cavs muuten voitti tiukan ottelun 99 - 90 - kentän paras pistemies oli kuitenkin Lakersin Kobe Bryant, joka heitti 36 pistettä ottelussa.

sunnuntai 11. helmikuuta 2007
Muuttopuuhissa
Aamupäivä on kulunut iloisesti tavaroita pakkaillen, sillä huomisaamuna pitäisi olla aamuseitsemältä virkeänä Hopkinsin kentällä lähdössä Manchesteriin työmatkalle. Samalla muutan toiseen, vähän nykyistä isompaan asuntoon täällä Westlakessa, joten pakattavaa riittää. Uusi asunto odottelee sitten paluuta tuolta Iso-Britanniasta.
Kylmät kelit jatkuvat, mutta onneksi Eriejärvi on matalampi kuin viereinen järvi Ontario, joten täällä ei ole sentään metritolkulla lunta satanut. Yksi paikallinen erikoisuus muutenkin on, että lumen määrä vaihtelee suuresti alueittain - itäpuolella Clevelandia sitä tulee yleensä enemmän ja täällä länsipuolella vähän tai ei ollenkaan. Saa nähdä kauanko näitä kelejä jatkuu, paikalliset ovat jo ihmeissään kun kylmää on kestänyt näinkin pitkään.
Eipä muuta kuin kamat autoon ja nokka kohti keskustaa - parin tunnin kuluttua Q:lle...

Lunta tulvillaan
on raikas talvisää... ainakin "upstate New Yorkissa", eli tästä suurinpiirtein 15o kilometriä itään. Äskeisen uutislähetyksen mukaan siellä on lunta tullut tupaan, tähän mennessä 8 jalkaa eli vaatimattomat 2,5 metriä. Siinä on kiva kolalla lykkiä, kunto ainakin kohenee. No, kyse on sentään kevyestä pakkaslumesta, sillä täällä on oikean "Plain Dealerin" mukaan ihan yhtä kylmä kuin Helsingissä. (Jonain päivänä lupaan kyllä opetella muuttamaan fahrenheitit oikeiksi asteiksi...)
Muuten viikonloppu on ollut aurinkoinen, joskin vähän viileä. Aamupäivällä kun kävelin Clevelandin keskustassa, niin paikallisen välittömään tapaan kaveri rupesi liikennevaloissa moittimaan minua että "where's your gloves, man?"... Täytyy kokeilla ajaa jollain paikallisbussilla, nämä paikalliset varmaan höpöttää niissäkin ettei suunvuoroa saa. Ovat näin suomalaisen silmiin kyllä vähän puheliaan sorttisia. Olenkin miettinyt, että kun menee johonkin kauppaan tms., aina kysytään "how you doing today?". Pitäisköhän antaa sellainen lyhyt selvitys siitä, miten menee - että vatsa on ollut pikkaisen kova, mutta koetan lisätä kuitupitoista ravinnetta... ja katsoa millaisen reaktion saa aikaan paikallisissa :-) Tähän saakka olen pidättäytynyt tarkemmista selostuksista ja tyytynyt sanomaan "good" (=menee vähän heikosti) tai "great" (ihan ok...)
Tämä on muukalaisen silmin kumma maa. Keittiön tiskialtaassa on sellainen uhkaavan näköinen musta aukko, jossa lukee 'In-Sink Erator - ISE Dispenser". En ole ihan tarkkaan vielä selvittänyt mitä se tekee, mutta näyttää siltä, että se on valmiina vastaanottamaan esim. alienien hyökkäyksen. Toinen kummajainen on kylpyhuone, jossa on normaali valokatkaisin, mutta sen lisäksi "Nu-Tone" - aikakatkaisimella varustettu katkaisin, joka käynnistää vanhan perinteisen alppiaurinkolampun tyyppisen vehkeen katossa. En tiedä onko se, kuten nimi antaa ymmärtää, joku nakuruskettaja, vai pelkästään vehje joka lämmittää sinänsä aika viileätä kylppäriä. Täytynee selvittää mitä vaikutuksia sen pitkäaikaisella käytöllä on - aikaraja on noin 15 minuuttia, joten eipä ole tullut toistaiseksi yliannosteltua.
Kolmas ja neljäs kummajainen liittyvät liikenteeseen. Kolmas on tietysti se, että kun valoissa palaa punaiset valot, niin se tarkoittaa sitä että pitää pysähtyä, ellei sattumalta ole kääntymässä oikealle. Paitsi silloin kun se on erikseen kielletty. Neljäs on sitten nämä 4-stop merkit - risteyksen jokaisessa kulmassa on stop-merkki, ja jokaisen pitää pysähtyä siihen. Ensimmäisenä tullut lähtee ensimmäisenä liikkeelle, ja siitä sitten järjestyksessä edetään. Helppoa, jos osaa laskea neljään. Minä kyllä pyrin väistämään kaikkia paikallisia.
Kaikki on muuten valmista huomista matsia varten - Cavs pieksi eilen Miami Heatin oikein kunnolla (joukkuetta ei edes masentanut tieto siitä, että 90-luvun alun sentteri tuli ulos kaapista torstaina ja julkistautui homoksi) ja minäkin kävin ostamassa Cavs-puseron huomista varten (ja kylmää varten) - edessä lukee Cleveland ja takana "James 23" - eli LeBron James....
Ps. Anna Nicole Smith säilyy otsikoissa - tänään kolmanneksi isäkandidaatiksi ilmoittautui Zsa-Zsa Gaborin entinen mies. Ainoa mikä tässä vähän kummastuttaa on se, että muistaakseni Zsa-Zsa Gabor oli Miss Unkari vuonna 1936...

perjantai 9. helmikuuta 2007
Q:lle sunnuntaina
Viikonlopun ohjelma näyttää hiljalleen selkiävän. Sunnuntaina iltapäivällä suuntaan Q:lle, kuten paikalliset kutsuvat Cleveland Cavaliersin Quicken Loans Arenaa. Areena on muutaman minuutin kävelymatkan päässä Key Towerista. Luvassa on yksi kauden huippumatseista, kun Cavs kohtaa Los Angeles Lakersit. Kyllä sitä kelpaa katsella Platinum Loungesta - varsinkin kun matsi televisioidaan maanlaajuisesti. Kiitokset tästä esimiehelle, joka oli varannut matsia varten aition vierailleen, mutta joutui perumaan osallistumisensa työmatkan johdosta. Eilisiltana Cavsit voitti Los Angeles Clippersit, joten toivotaan voittoputken länsirannikkolaisia vastaan jatkuvan.
Cavsit näkyvät kaupungin keskustan katukuvassa, erityisesti ottelupäivinä. Q:n edessä on jokaisen pelaajan isot kuvat ja areenaa vastapäisen talon seinustalla on koko talon korkuinen ja levyinen Niken mainos, jossa Cavsin kuumin tähti, Michael Jordanin manttelinperijäksi mainittu LeBron James donkkaa. Ottelupäivinä kansa vaeltaa Q:lle pelipaitoihin pukeutuneena ja mm. Key Towerin Marriottin baarin henkilökunta pukeutuu ao. iltoina aina Cavsien punaisiin pelipaitoihin.
Ammattilaiskoriksen ohessa kaupungissa on kaksi muuta ylimmän tason ammattilaisjoukkuetta, baseballjoukkue Cleveland Indian, joka pelaa Q:n vieressä sijaitsevalla Jacobs Fieldillä (jolla sijaitsee tiettävästi USA:n suurin valotaulu), ja Erien rannassa konttorimme toisella puolella futisjoukkue Cleveland Browns. Sen maine perustuu siihen, että se on ainoa NFL-joukkue, joka ei koskaan uransa aikana ole yltänyt loppuotteluun eli Super Bowliin.
Perjantaipäivä
Pakkaskelit vaan jatkuvat täälläkin kutakuinkin entisellään. Paikalliset ovat omaksuneet ainakin Westlakessa tavan, että auto jätetään käyntiin huoneistohotellin aamiaishuoneen edessä olevalle parkkipaikalle, samalla kun itse nautitaan aamiainen. Taitaa tämä ekologisesti vähemmän kestävä tapa periytyä isoisoisiltä, jotka kietoivat hevosensa ohjakset kiinni saluunan eteen. Eihän tuo paljoa tule maksamaan, kun bensan hinta näyttää olevan gallonalta noin kaksi dollaria, eli vain hiukkasen korkeampi kuin litrahinta Suomessa. Ekologiasta puheen ollen - kaikki huushollini hanat ovat edelleen avoinna ja veden rauhoittava solina saattelee meikäläisen unten maille. Ihan tässä jo kevättä odottelee.
Ilta- ja aamu-uutisten tasoa kuvaa, että jokaisella uutiskanavalla tärkein uutinen oli Anna Nicole Smithin äkillinen kuolema (eilen noin kahden maissa iltapäivällä) - ensimmäinen tapaukseen liittyvä oikeusjuttu oli esillä oikeudessa tänä aamuna kello 8.30 - taustaksi se, että äskettäin syntyneen lapsen isyys on epäselvä ja "voittaja" saa huoltajuuden lisäksi Anna Nicole Smithin edesmenneen miljonäärimiehen miljoonat. Tai sen mitä juristikulujen jälkeen sattuu niistä olemaan jäljellä.
Pikku hiljaa alkaa selvitä syyt siihen, miksi täkäläisten yleissivistys joidenkin mielestä ei nouse ihan eurooppalaiselle tasolle - koulut ovat edelleen suljettuina pakkasen vuoksi. Paitsi Brunswickin koulu, joka on suljettuna siksi, että poliisit selvittävät kahden edellispäivän pommiuhkauksia. Tekijän tunnistamisesta on luvattu jo 10,000 dollarin palkkio (kuitenkin elävänä), uutisissa soitellaan hänen uhkaussoittoaan tunnistuksen toivossa. Näköjään täällä on ihan erityinen virasto, jonka tehtävänä on päättää koulujen sulkemisista, eli "School Closing Authority". Tulee mieleen Venäjän "katastrofiministeriö", joka pistää miettimään onkohan jotain vialla kun tilanteita tulee eteen niin usein että niille tarvitaan oma ministeriö. Tai virasto.
torstai 8. helmikuuta 2007
Toimintaa riittää kylällä...
Ohion aamu on valjennut aurinkoisena ja osa kouluista on edelleen suljettuna pakkasen vuoksi - jos koti-Suomessa noudatettaisiin tällaisia pakkasrajoja, ei talvisin kouluja käytäisi lainkaan ainakaan kehä III:n pohjoispuolella. Aamu-uutisten breaking news tänä aamuna oli, että Brunswickin koulu on tyhjennetty jo toisena aamuna peräkkäin puhelimitse tehdyn pommiuhkauksen vuoksi. Tämä ilmeinen vähävirikkeisen lähiönuoren tempaus sai paljon uutisaikaa CBS:n "Action News'in" aamulähetyksessä, mm. toimittajien helikopteri lähetettiin paikan päälle raportoimaan tilannetta livenä. Eli kyllä täkäläiset uutiset voittaa värikkyydessään Vanhasen ja Heinäluoman väittelyt. Jopa Kurosella maustettuna.
Laitan tähän kuvaa tästä keskusaukiolta - huomannette toimivan joukkoliikenteen (aina tien tukkona keskustassa..), jonkun vapaussodan muistomerkin - en ole käynyt kurkkaamassa, kenen tai minkä kunniaksi se on , ei ole kuitenkaan kaupungin perustajan Moses Cleavelandin (sukunimessä ei ole kirjoitusvirhettä, toim.huom), koska se on aukion toisessa laidassa. Korkea rakennus on Key Tower, josta ikkunani avautuvat kuvan suuntaan.
Pakkanen on täällä aiheuttanut tuhojaan - eiliseen mennessä oli laskettu viiden ihmisen saaneen surmansa kylmyyteen liittyvistä erilaisista syistä, mukaanlukien liukkaan kelin aiheuttamat liikenneonnettomuudet. Täkäläiset remonttireiskat sulattelivat tuossa kaupungin itäpuolella eilisaamuna jäätyneitä putkia polttolampulla - ja kuinka ollakaan, töllihän siinä paloi ja yhdeksän henkeä pääsi paikallisen Punaisen Ristin suojiin. Ja Action News oli kiitettävästi paikalla raportoimassa tuntemuksia. Tätä kun seuraa pohjoismaisin silmin, voi vain todeta että taitaa olla hyvä, ettei talvisotaa käyty näillä kulmilla.
Viranomaisia täälläpäin riittää liki vaivaksi saakka ja toiminta on, jos ei tehokasta, niin ainakin näyttävää. Ikkunani alta eilispäivänä meni vähintään viidesti legioona paloautoja pillit soiden ja iltaseitsemältä Westlakeen ajaessani matkalla seisoi kolmessa paikassa moottoritiellä poliisiauto vilkut päällä jotain autoa tarkistamassa. Tämän päivän saldo on jo vähäisempi, kahteen mennessä iltapäivällä vasta kaksi kertaa ovat fire enginet pyyhkäisseet aukion poikki... mutta vielä on päivää jäljellä...
keskiviikko 7. helmikuuta 2007
Paikallisliikennettä

Clevelandissa näyttää olevan kohtalainen joukkoliikenne, jota hoitaa Greater Cleveland Regional Transit Authority, eli RTA. Mielenkiintoista oli havaita, että viime kesäkuussa lippujen hintoja korotettiin ensimmäistä kertaa 13 (!) vuoteen - paikallislipun hinta nousi 1,25 dollarista 1,50 dollariin. Kun kysymys oli näin dramaattisesta muutoksesta, toista korotusta lykättiin tammikuun 2008 alkupuolelle. Silloin tulee lipun hintaan lisää toiset 25 senttiä. Eli kertalippu tällä hetkellä maksaa n. 96 senttiä. Verrattuna HKL:n kertalipun hintaan, 2,20 euroa, ei tunnu kauhean pahalta.
Vastapainoksi halvemmille lipun hinnoille ydinkeskustan alueella eli downtownissa on kaksi linjaa, jotka ovat ilmaisia. Nämä paikalliset "Jokeri-linjan" bussit ovat vanhan mallin mukaisia, väriltään tummanvihreitä ja kulkevat kahta rengaslinjaa keskustan alueella aamuseitsemästä iltayhteentoista. Palvelu on ainakin kesäkuun loppuun saakka maksutonta.

Pakkasaamun kummajaisia
Kuten jo edellisistä kirjauksista ilmenee, täällä on (ainakin tällä hetkellä) kylmä kuin neuvostoihmisen manalassa, niin varustautuminen talvikeleihin on vähän niin ja näin. Ensikosketus tähän oli eilisaamuinen auton käynnistys -20 asteen pakkasessa - vuokra-auto käynnistyi jo toisella yrittämällä, mutta vaikka kuinka etsi kojelaudasta tai istuimesta nappia, jolla saisi istuimen lämpiämään, sitä ei löytynyt itkemälläkään. Ensin tietenkin ajattelin, että Hertz on tinkinyt auton varustuksesta, mutta illalla istuessani työkaverini uuteen ja kohtalaisen arvokkaaseen, isoon Audiin, huomasin ettei siitäkään löytynyt tällaista pientä arktisen elämän ylellisyyttä. Samalla tuli todistettua, että nahka on helkkarin paljon kylmempää pakkasessa kuin oman auton nuhjaantunut velour.
Paikalliset koulut ovat olleet kiinni jo kaksi päivää peräkkäin pakkasen vuoksi. Syy tähän ei ole selvinnyt, mutta ilmeisesti viranomaiset ja vanhemmat pelkäävät jälkikasvunsa jäätyvän näille lakeuksille tällaisen äärimmäisen sääilmiön seurauksena.
Seuraava havainto liittyi auton lumiharjaan. Äkkinäinenhän voisi kuvitella, ettei harjaa voi keksiä uudelleen. Kyllä voi... Vuokra-autoni lumiharja muistuttaa suomalaista harjaa, mutta viisaudessaan harjakset on asetettu kahvaan nähden kummalliseen kulmaan, joten luonnollisessa harjausasennossa sitä pyyhkii auton pintaa lappeellaan. Onneksi toistaiseksi lumi on ollut kevyttä pakkaslunta, joka lähtee pois melkein aivastamalla.
Autoilu talvikeleillä onkin oma lukunsa. Joulukuisten lumisateiden aikaan seurasin muutamia hiuksia nostattavia ajosuorituksia, joiden perusteella tulin siihen tulokseen, että liukkaan kelin ajossa jopa täkäläisillä joka kelin renkailla, kuulun taitojeni perusteella ylimpään neljännekseen (siis tyypillinen suomalainen miesautoilija). Tästä huolimatta Interstate 90:llä tahtoo jäädä kaiken maailman nutturapäisten mammojen jalkoihin, kun he lumisateesta piittamatta painelevat eteenpäin 60 mailia tunnissa. Täytynee ryhdistäytyä jatkossa, ettei suomalaisten maine ralli- ja formulakansana saa peruuttamatonta kolausta. Tai ainakin uskoa siihen, että teille rahdattu suolamäärä riittää pitämään päätiet sulana melkein kelillä kuin kelillä.
Pakkaset ovat aiheuttaneet täällä paljon päänvaivaa putkien jäätymisen vuoksi. Westlakessa tämä on ratkaistu tavalla, joka saa tällaisen ekologisesti ajattelevan yksilön miettimään järjestelyn ympäristöystävällisyyttä. Kaikki hanat (1 keittiössä, 2 alakerran kylpyhuoneessa ja 2 yläkerran kylpyhuoneessa) on jätetty valumaan, jotteivat putket pääse jäätymään. Onhan veden solina sinänsä rauhoittavaa, mutta varmaan muutama kuutio puhdasta vettä on kulkenut viime päivinä asuntoni hanojen läpi. No. Onpahan ainakin juokseva vesi. Kirjaimellisesti.

Rock Hall

Erien rannalla sijaitsee kummallinen lasipyramidi - Rock'n Roll Hall of Fame, paikallisittain Rock Hall, joka on paikkakunnan tärkein tai ainakin tunnetuin nähtävyys. Äkkinäisen matkailijan silmään lasiseinäinen pyramidimainen rakennus saattaa näyttää tutulta, eikä ihme, sillä sen suunnitelleen kiinalaisen arkkitehdin I.M. Pein poika on seurannut isänsä jälkiä ja suunnitellut Louvren pihalla olevan pyramidin.
Rock Hall on amerikkalaistyyppinen rokkimuseo, jonne arvovaltainen raati valitsee vuosittain puolisen tusinaa artistia, bändiä tai muuta musiikkielämän vaikuttajaa kunnianosoituksena heidän panoksestaan rokin hyväksi.
Miksi sitten Cleveland - onko kyseessä amerikkalainen versio suomalaisesta tierumpupolitiikasta? Syy paikan valintaan on kuulemma että "rock'n roll" termi keksittiin juuri täällä. Keksijänä oli paikallinen dj Alan Freed, joka keksi tälle nuorison turmelevalle musiikille nimen. (Muuten Rock Hallissa on mielenkiintoisia poliitikkojen ja muiden mahtimiesten/-naisten lausumia siitä, miten turmiollista rokki onkaan). Rock Halliin pääsyn edellytyksenä on, että ensilevyn julkaisemisesta on kulunut vähintään 25 vuotta, joten ihan päiväperhot eivät sinne yllä. Tämän vuoden uusia hyväksyttyjä nimiä ovat mm. Van Halen ja R.E.M, viime vuonna mm. Black Sabbath ja Blondie. Sääli vaan, että nimeämisjuhlat järjestetään New Yorkissa eikä täällä.
Museo on täynnä muusikoille kuulunutta tavaraa, esiintymisasuja, kitaroita, ZZ Topin "Eliminator" levyn kannen auto löytyy sieltä - Otis Reddingin kohtaloksi koituneen Erieen pudonneen lentokoneen siipi ja kaikkea muuta mukavaa. Lisäksi voi kuunnella eri esiintyjien levyjä tai seurata, miten eri tyylilajit ovat kehittyneet. Parhaillaan erikoisnäyttelyssä on The Clash. Ja tietenkin alakerrassa on museon kauppa, josta voi ostaa mitä vaan rokkiaiheista tavaraa.
Kaupungissa museo näkyy monin tavoin, ympäri keskustaa on parimetrisiä maalattuja Fender Stratocaster kitaroita ja ainakin Key Towerin Marriott-hotellin aulamusiikki on pelkkää rokkia eikä mitään muzakia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)