Kainuun nuorisossa on tulevaisuus

Vuokattilais-sotkamolainen liikuntapainoitteinen elämäntapa alkaa vaikuttaa satunnaiseen matkailijaankin. Eilisiltana löysin itseni lenkiltä jostain Vuokatin ja Sotkamo Cityn välisestä maastosta. Vaikka kirkkaan tähtitaivaan loisteessa ei välttämättä kokenutkaan varsinaisesti kiihkeää urbaania sykettä, huomasin hiphopkulttuurin saapuneen Sotkamoon.

Erään alikulkutunnelin seinään oli tyylitelty nykkiläisvaikutteinen graffiti - mutta jonkun vähintäänkin kyseenalaisen designatun Z:n tai vastaavan sijasta Sotkamon hiphopparit panostavat tieteen edistämiseen - graffitiin oli vaatimattomasti kirjattu Einsteinin suppeampi suhteellisuusteoria, eli tuttavallisemmin E=mc2. Eipä siis ole mitään syytä olla huolissaan kansamme sivistystasosta kun töhriminenkin aloitetaan suhteellisuusteoriasta. Täytynee jatkaa lenkkeilyä, ties vaikka täkäläiset keksisivät Stephen Hawkingin nenän edestä Suuren Yhtenäisteorian.

Vaeltavan aaveen viisautta

Syksyisen päivän piristeeksi jatkan kulttuurihistoriallisella linjalla - Mustanaamion, tuon viidakon vaeltavan aaveen viisaus sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Näinä finanssikriisin ankeina aikoina on siis syytä pitää pää kylmänä ja muistaa seuraavat ohjeet:


• Et koskaan löydä Mustanaamiota - hän löytää sinut.
• Herätä pimeässä ja nähdä Mustanaamion kasvot - mikä kaamea kohtalo konnalle.
• Joka näkee Mustanaamion kasvot, häntä kohtaa kauhea kuolema.
• Kun Mustanaamio kysyy, silloin vastataan.
• Kun Mustanaamio liikkuu, on salamakin hidas kuin etana.
• Kun Mustanaamio on vihainen, vapisee viidakkokin.
• Mustanaamio ei liikoja lavertele, mutta hänellä on Salomonin viisaus.
• Mustanaamio hiipii äänettömästi kuin viidakkokissa.
• Mustanaamio liikkuu viidakossa nopeammin kuin helikopteri ilmassa
• Mustanaamio on kova koville.
• Mustanaamiolla on kymmenen tiikerin voimat.
• Mustanaamiolla on tuhat silmää ja tuhat korvaa.
• Mustanaamion katse jähmettää tiikerinkin.
• Mustanaamion ääni saa veren hyytymään.
• Toisinaan Mustanaamio poistuu viidakosta ja liikkuu kaupunkien kaduilla kuin kuka tahansa meistä.
• Älä koskaan tähtää Mustanaamiota aseella.

Terveydeksi

Lääketieteestä kuuluu kummia. Tässä vuosien mittaan ovat erilaiset terveysvaikutteiset elintarvikkeet ja muut kummajaiset tulleet tutuiksi. Kohtuullisen viininjuonninkin todetaan estävän sydän- ja verisuonitauteja. Kaikesta tästä huolimatta oli yllättävää lukea artikkeli, jonka mukaan pahanhajuinen aineen kahleista vapautuvan sielun riemuhuuto, eli kansanomaisemmin pieru alentaa verenpainetta.

Koin tärkeäksi tiedonvälityksen tasapuolisuuden nimissä tuoda tämänkin yhdysvaltalaisen maineikkaan Johns Hopkins yliopiston tutkimuksen esiin, sillä Diilerin aiemmissa asiaa sivuavissa kirjoituksissa kyseinen hengentuote on tuotu esiin milloin klubista erottamisen perusteena, milloin pahoinpitelyn välineenä.
Nyt sitä näköjään voi käyttää verenpainemittarina. Tai ainakin indikaationa siitä, että joku koettaa alentaa verenpainettaan.

Kyllä taas tästäkin jutusta huomaa, että on perjantai.

Kirjakaupassa

Huonolle huumorintajulle ei mahda kerrassaan mitään. Se tuli taas eilisiltana todistettua kun pistäydyin kirjakaupassa. Tapani mukaan selasin läpi Akateemisen englanninkielisten tietokirjojen osastoa kun tuli eteen varsinainen alansa klassikko. Myyjä katseli minua hiukan epäuskoisen näköisenä kun astelin tiskille ylpeänä kantaen kuvateosta "The Bumper Book of Bunny Suicides".

Ehkä se on vaan niin, ettei kaikkia naurata se, että elämäänsä kyllästynyt, hellyttävä pupujussi tilaa postimyynnistä tiiliskiven kokoisen Harry Potter -kirjan ja menee postiluukun alle odottamaan kohtaloaan. Mustaa huumoria ymmärtää tai sitten ei.

Alan miehiä

Törmäsin Hesarin retropalstalla mielenkiintoiseen filosofiseen keskusteluun aiheesta Matchbox vai Corgi Toys? Asiaan vihkiytymättömälle rajanveto saattaa olla merkityksetön, mutta takavuosien Töölössä oltiin joko Corgi Toys tai Matchbox-miehiä. Eikä rintamalinjoilta livetä vuosikymmentenkään jälkeen. Eihän HIFK:n kannattajakaan käännä takkiaan ja rupea Jokereille (ent. Töölön Vesa) hurraamaan.

Itse olen aina ollut Matchboxmiehiä ja sellaisena pysyn. Aito Matchboxmies erottaa yhdellä silmäyksellä onko kyse ennen vuotta 1969 tehdystä aidosta die cast mallista, vai Mattelin Hot Wheels -autojen vastaiskuksi tarkoitetusta Superfast-mallistosta. Yllä kuvassa on luonnollisesti aito ennen vuotta 1969 valmistettu Lamborghini Miura. Senhän näkee sokea Reettakin siitä, että auto on keltainen eikä punainen, Superfastpyörillä varustettu uudempi malli.

Matchboxien hinta naapurikorttelin lelukaupasta tai oman korttelin paperikaupasta haettuna oli 1,20 markkaa eli melko tarkalleen 20 senttiä. Pikainen nettisurffailu paljasti että paljon uudemmista, mutta enemmän tai ainakin rankempaa elämää nähneistä autoista maksetaan jo minimissään 2,50 euroa, on sijoitus 12,5 -kertainen. Lisäksi autot ovat ekologisia (jollei oteta huomioon sitä että ne on maalattu kunnon pysyvillä lyijymaaleilla eikä millään nykypolven esansseilla), ainoat päästöt mitä kyseisistä autoista lähtee, ovat neppauksen yhteydessä mahdollisesti syntyvät pärskeet. Vanhimpien autojen osalta alkaa myyntivaltiksi käydä myös se, ettei enää tarvitse odottaa edes puolta vuosisataa ennen kuin autot ovat antiikkia.

Vaikka tässä onkin tullut kehuttua Matchboxeja, on tunnustettava että omistakin varastoista löytyy muutama Corgi Toys -helmi, kuten Napoleon Solon U.N.C.L.E -auto, jonka katossa olevaa vilkkua painamalla vuoronperään vihulaista ampuvat joko itse Napoleon Solo tai hänen aisaparinsa Ilya Kuryakin. Valitettavasti kokoelmista puuttuu kaksi alansa klassikkoa - musta Batmobile ja James Bondin Aston Martin DB5.

200 / 10,000

Paljon on vettä virrannut Cuayhogajoessa tammikuun 24 päivän 2007 jälkeen. Enpä olisi uskonut istuskellessani Key Towerin toimistossani, että Paljas Diileri alkaa elää ihan omaa elämäänsä ja 200. kirjoitelma tulee täyteen lokakuussa 2008 - vieläpä samana päivänä kun laskuri pyörähtää uusille kymmentuhatluvuille.

Lukijatilaston perusteella Diileriä luetaan viidellä mantereella - vain Australia ja Etelämanner puuttuvat. Niinpä ei tässä voi muuta kuin kiittää lukijakuntaa ja jatkaa valitsemallaan ohiolais-kainuulaisella asialinjalla jatkossakin. Hampurilaiset ovat vaihtuneet rönttösiin, mutta luokaton tyyli säilyy jatkossakin. Ja pitäähän tässä kommentoida miten naapuriosavaltio Illinoisin poika pärjää tulevissa vaaleissa...

Rönttösillä

Vaihtelu virkistää, sillä sunnuntaina ajelin Kainuun suuntaan pohjoisesta eli Kuusamon suunnalta. Formulaviikonlopun kunniaksi tietenkin oli syytä tutustua matkan varrella olevaan Suomussalmen pitäjän keskustaan. Paikkakunnan pienen suuren miehen Heikki Kovalaisen kunniaksi oli tien varren matkamuistomyymälän eteen nostettu McLarenin väreihin maalattu formulankuvajainen.

"Maassa maan tavalla" - Kainuun takametsissä kun kulkijoita on näinä viikkoin harvakseltaan, kahvion pullat ja munkit näyttivät viettävän vuosipäiväänsä, joten päätin paikallisväestön nimenomaisesta kehotuksesta rohkaista mieleni ja iskeä hampaani rönttöseen. Kainuun perinnepiirakkaan, jossa oli riisipuuron sijasta täytteenä puolukan ja perunan seos (jälkimmäisen ainesosan havaitsin vasta tehdessäni rönttösiä koskevaa taustatyötä Wikipedian sivuilta). Kuuleman mukaan tämä tuote on samanlainen kuin muutkin paikallisherkut - ruotsalaisten surströmming tai thaimaalaisten durianhedelmä ("Smells like hell but tastes like heaven" - valitettavasti mainoslauseesta piti paikkansa vain ensimmäinen osio). Rönttösistä joko pitää tai sitten ei.

Tunnustettava on, etten ainakaan ensi maistamalta rupea kaavailemaan rönttösketjun perustamista pääkaupunkiseudulle, puhumattakaan siitä että rupeaisin markkinoimaan niitä maailmalle kuuluisina "roenttoesina". Pitäkööt kainuulaiset herkkunsa. Pöljän kyläkaupasta paluumatkalla ostettu muikkukukko oli paljon parempaa.

Sotkamon Howard Hughes

Alkuviikolla tuli pistäydyttyä Kainuussa kuluvan viikon ensivisiitillä. Ja tällä kertaa sitten tulikin asuttua ihan herroiksi paikkakunnan uudemmassa majoitusliikkeessä, sillä luulin astuvani hotellihuoneeseen mutta totesinkin että minulle oli varattu oikein kattohuoneisto. Tilaa oli enemmän kuin kainuulaisen pienviljelijän tuvassa ja luonnollisesti tila oli jaettu tyylikkäästi toiminnoittain - ruokailutila ja nahkainen seurusteluryhmä olohuoneen ison taulu-tv:n edessä, muutamia metrejä itään baarikeittiöstä. Lasitettu ulkoterassi kuuden hengen pöytineen ja tietenkin asiallisesti sisustettu makuuhuone kirjoituspöytineen. Ja herrasmies luonnollisesti katsoo iltauutiset sängystään, joten sinnekin seinälle oli asennettu kohtalaisen kokoinen toinen taulu-tv. Aamutoimia varten oli luonnollisesti sosiaalitilatkin jaettu tilaan, jossa mahtui Kainuun Sanomat lukemaan lehteä taittelematta ja jacuzzilla varustettuun suihkutilaan, josta toisella käynnillä löytyi vielä oma saunakin. Ei siis ollut huoneessa valittamista, vaan olo oli kyllä kuin entisellä erakkomiljonääri Howard Hughesilla - eikä tarvinnut terassilta katsoa hiekkaerämaata vaan Vuokatin komeaa honkametsikköä.

Kuin kirsikkana kakun päälle oveen koputettiin kun olin työskentelemässä kirjoitustason ääressä - hotellin johto lähetti tervehdykseksi pullon kuohuvaa ja tuoreita hedelmiä ruumispalvelun (engl. "room service") välityksin. Onneksi iltasella ei sentään kukaan tullut taittelemaan orkideoita tyynynpäällisille, vaan sai istuskella jacuzzissa ihan rauhassa. Saunasta oli kiva kipaista terassille vilvoittelemaan ja Vuokatinvaaraa ihailemaan. Kyllä kainuulaisen siirtomaaherran elämä on välillä mukavaa.

Edellinen kokemus hotellihuoneen porealtaasta olikin jo liki kahdenkymmenen vuoden takaa. Silloin tulin majoittuneeksi saman ketjun hotelliin Oulussa - kaupungin silloin uusimpaan ja hienoimpaan. Hissikuilun viereen oli jäänyt joku tyhjä tila, josta oli mielikuvituksella rakennettu varsinainen Peukaloisen maja. Kun tilanpuutetta oli päätetty jollain tavoin pehmentää, oli sängyn viereen asennettu poreallas, johon oli helppo kierähtää suoraan pediltä lattialle koskemattakaan. Kun hissivaijerien jatkuva jyminä esti unentulon, ajattelin että kokeillaan nyt sitten tuotakin ihmettä. Ensin aatamin asuun ja puoli volttia vasemmalle, ja hups olinkin jo ammeessa. Ammeen reunan varoituksia seuraten laskin ammeen täyteen ennen kuin rupesin tuota ihmettä käynnistämään. Sitten suurella jännityksellä sormi käynnistysnapille ja... Amme osoittautui suutariksi - ei lähtenyt käyntiin vaikka sormi kipeänä paineli nappeja. Kyllä ihminen joskus tuntee itsensä täydellisen typeräksi. Mutta harvoin niin typeräksi kuin kykkiessä polvenkorkuisessa ammeessa munasillaan sänkynsä vieressä hissin jyristessä 30 sekunnin välein ohi.

Kainuun Teksas?

Seuraavaa juttua ei kyllä olisi osannut keksiä omasta päästään - lainataan siis Kainuun Sanomia - eli sikäläisittäin "Kainaria":

Kainuun Sanomien toimittaja kirjoittaa että Talvivaara on kuin Kainuun Teksas: kaikki on siellä suurta kuin Teksasissa! Tiet ovat leveitä kuin highweit, tai itse asiassa leveämpiä, ja sieltä löytyy myös maailman suurin pyöräkuormaaja, Pikky Myy, jolla on pituutta 18 metriä ja korkeutta seitsemän metriä. Hämmentävän suurta on kaikki, tuulikin. Se puhaltaa Talvivaaran aavalla kuin merellä ja kylmästi. Aikamoisia fakiireja ovat esimerkiksi ne asentajat, jotka työskentelevät siellä kovilla pakkasilla. Uskomattoman paljon on tehty lyhyessä ajassa. Projektia vetävän Talvivaara Oy.n palveluksessa oli vuoden 2004 lopussa neljä, vuoden 2006 lopussa kuusi ja viime vuoden lopussa muutaman kymmenen henkilöä. Nyt Talvivaarassa on omaa henkilöstöä jo lähes kaksi ja puolisataa. Se on 60 prosenttia yrityksen tulevasta vahvuudesta. Osa henkilöstöstä on UPM:n PK4:n entisiä työntekijöitä. Lähtijät ennakoivat tilanteen, eivätkä ole kuulemma katuneet.

Niinpä. Nyt sitä tässä vaan pieni ihminen miettii onko watussi vai fakiiri. Tai peräti niiden yhdistelmä.

Johan lähti...

Eilispäivänä sitten päräytettiin kombinaatti käyntiin. Tosin näin isosta laitoksesta ei löydy keskusvalvomosta sellaista lasikuvun alla olevaa isoa punaista nappia á la Austin Powers, jota painamalla valot äkkiä himmenisivät, kuuluisi sähköistä rätinää ja tuotantolaitoksen vehkeet rupeaisivat kaikki toimimaan yhdestä iskusta. Julkisuuttakin on riittänyt Kympin uutisten kevennyksiin asti kun kuvassa näkyvän dumpperin naiskuljettajaa kuvattiin työnsä ääressä. Eivätkä ole vieläkään päästäneet mua sen rattiin, kunhan väistelen sitä tyylikkäässä turva-asussani louhoksella norkoillessani. Parempi väistelläkin kun kahdeksan metrin korkeudelta ohjaamosta on pitempikin mies helposti katveessa. Toisaalta eipä tartte paljoa kumartua kunhan renkaiden väliin osuu...

Kohta on viikko mennyt Kainuun metsissä ja se alkaa näkyä. Pahinta tässä maalaistumisprosessissa on, että takaraivossa alkaa hiljalleen soida Petri ja Petterson Brassin sietämätön kappale "Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän..." Tätä menoa Radio Rock vaihtuu Iskelmäradioon, eikä kanavakaan vaihdu kun Pepe Willbergin sametinpehmeä ääni kajahtaa kaiuttimista. Kajaanin kadut tunnen jo kuin lontoolainen taksikuski kotikaupunkinsa joten pystyn ajamaan sen ruuhkassa kuin paikallinen ikään. Pian rupean rupattelemaan pääkaupunkiseudun busseissa kanssamatkustajien kanssa, rupean sienestämään ja käymään hirvimetsällä. Viimeinen pisara lienee se kun alkaa tehdä mieli murtomaahiihtosuksia ja ihonmyötäistä, mahdollisimman aerodynaamista ja värikästä hiihtohaalaria. Ja tietysti kesäksi rullasuksia. Puhumattakaan siitä, että jääkiekossa rupeaa seuraamaan Kajaanin Hokin menestystä (eilen tuli kotiottelussa turpaan Vaasan Sportilta) ja kiihkeästi odottamaan uuden pesiskauden alkua ja sitä kun Sotkamon Jymy aloittaa uudelleen "kadonneen pojan metsästyksen".

Onneksi paluun kehä III:n sisäpuolelle voi toteuttaa asteittaisena siedätyshoitona. Kaivokselta lähtiessä käy heittämässä ensimmäiset sumpit naamaan Sukevan vankilan katveessa, sitten tutustua Iisalmeen ja totutella taas ihmisvilinään. Siitä hiljalleen Siilinjärven kautta Kuopioon, Mikkeliin ja Lahteen. Taitaa olla paras pysähtyä siinä Pöljässä ja ostaa se lippis.

Rengasmatkailua

Flunssassa lentäminen on hauskaa puuhaa. Viime viikolla tuli sitä harrastettua pari kertaa, tuloksena kipeät korvat ja itse diagnosoitu poskiontelon tulehdus. Lukkiintuneista korvista on toki se myönteinen puoli, ettei kannata paljoa stereoihin investoida kun ei kuitenkaan kuule mitään. Niinpä päätin tällä viikolla boikotoida kansallista lentoyhtiötämme ja karauttaa sen sijaan autolla tänne Sotkamoon.

Vanhan ystäväni, kiertävän veitsenteroittaja Herbert von Nurmioprinssin kulunutta sanontaa käyttääkseni, matka sujui niin ripeästi että kilometripylväät olivat kuin risuaitaa ja koivumetsä kuin selluloosaa. Eipä mennyt kuuttakaan tuntia kun Sukevan vankilan kyltti houkuttelevasti ohjasi kääntymään todelliselle korpitaipaleelle läpi Kainuun likimain asumattomien metsien.

Ei Kainuussa tähän aikaan vuodesta tarvitse metsässä kuitenkaan yksin olla. Juuri kun vankila jäi taakse, metsätien reunat oli vuorattu punatakkisilla asetta kantavilla äijillä. Vanhan Pertti Metsärinteen bändin menestysiskelmän "Hirvenmetsästys" hengessä siellä oltiin liikkeellä viattomia luontokappaleita teurastamassa. Niinpä päästelin hyvää vauhtia herraseurueen vieritse ja toivoin hartaasti että hirviporukka oli tarkkaan valinnut ampumasektorit etteivät tummaa autoa luulisi ripeäksi vasaksi.

On matkallakin nähtävää - Siilinjärven jälkeen tuli eteen legendaarinen tiekyltti "Pöljän koulu". Onneksi ei ole kielikoulu, se olisi kuitenkin jo käännetty jo Escola Estúpidoksi. Pöljän kylästä saa toki paikallisesta tien varren kahviosta ostaa maanmainioiden kalakukkojen ohessa myös perinteisiä savolaisia baseball-lippiksiä "Pöljä" brodeerauksella, ja samaa logoa kantavia t-paitoja. Totesin vaan, että taitaa olla parempi ettei persoonallisuuttaan korosta turhaan. Useimmat on tuon huomanneet alleviivamattakin.

Vaikka onhan Suomessa paikannimistöä. Olen ajellut läpi Nakertajan kylän, tallustellut läpi Homeperseensuon ja käynyt kahvilla Pöljän kahvilassa. Toisaalta, ruotsalaisilla on "Hölö" ja "Mörkö" - vieläpä vierekkäin. Ja norjalaisilla Kyrping Camping.