Varttikilo Diileriä

Ei sitä nuorempana arvannut kuinka kivaa vanhana on. Tai aloittaessaan kirjailla ohimeneviä havaintoja Ohion viljavilta vainioilta (tai oikeammin kyllä Clevelandin keskustan pilvenpiirtäjän uumenista), että Paljas Diileri rupeaisi elämään ihan omaa elämäänsä. Kahteen ja puoleen vuoteen on mahtunut juttu jos toinenkin ja sivu on ladattu laskurin mukaan yli 13 000 kertaa. Tämän kirjoituksen myötä tuli 250 tekstiä täyteen.

Mutta vaikka ajatus katkeaa, tekstintulo ei. Jahka palaan Biskajalta, perästä kuuluu. Erään innokkaan lukijan kehotuksesta poikkeava lopetus: Blogs and kisses!

Lattapäät lainehilla

Sitä saa mitä tilaa. Viime syksynä työkaveri alkoi suunnitella veneensä purjehtimista Välimereltä Helsinkiin, joten ilmoittauduin vapaaehtoiseksi gastiksi mukaan. Niinpä huomenissa on edessä lähtö Espanjan pohjoisosaan La Corunaan, jonne toivon mukaan kerkiän illalla - toivon mukaan matkatavaroitteni kera. Tekstiviestin perusteella suunnistan La Corunassa Darsena de la Marinan vierasvenesatamaan ja rupean hoilaamaan kuuluvalla äänellä Jukka Kuoppamäen kappaletta "Sininen ja valkoinen" ja toivon mukaan löydän veneen, kipparin ja toistaiseksi tyystin tuntemattomat kanssapurjehtijani.

Seuraavana aamuna käydään tankkaamassa vihanneksia ja hedelmiä ettei keripukki pääse yllättämään Biskajanlahden ylityksen aikana. Nimittäin jos homma menee kuten on suunniteltu, kolmen vuorokauden jälkeen veneemme pitäisi rantautua Englannin Falmouthiin. Jos viettää vasemmalle, niin ollaan Irlannissa, ja jos vielä enemmän, niin seuraava saari onkin sitten jo Islanti. Onneksi peräsimessä on sentään oikea insinööri ja mukana on veneen täydeltä elektroniikkaa. Ja kompassi. Ja ainoa mikä ei toimi on puhelin, nimittäin Atlantilla kun noita tukiasemia on onneksi harvemmassa.

Valtakunnansovittelijan luona

Valtakunnansovittelijan virka oli tänään viimeistä päivää hakusessa kun nykyinen sovittelija on jäämässä eläkkeelle. Matkan varrella on tuokin toimisto käynyt tutuksi, tosin jo Teuvo Kallion aikaan kun tuli asioitua siellä muutamaankin eri otteeseen asiakkaana.

Tiedotusvälineiden kautta välittyy tuosta putiikista sellainen kuva, että yrmeät miehet marssivat salkut kädessään pitkään pöytään, kättelevät sovittelijaa ja istua nököttävät siellä kunnes poistuvat omille tahoilleen pitämään ikävää. Mutta totuus kulissien takana saattaa olla toinen - tai ainakin oli toistakymmentä vuotta sitten kun siellä muutama yö vierähti kaupan automiesten lakonuhkaa sovitellessa. Yritin toki keventää tunnelmaa ja hymyillä viehkeästi kun marssin tv-kameroiden ohi, mutta se loppui kun seuraavana aamuna kaveri soitti ja kyseli miksi olin virnistellyt telkkarissa. Selitin että tarkoituksena oli valaa uskoa horjuvaan työnantajarintamaan.

Sovittelijan tehtävänä on turvata työrauha yhteiskunnassa ja valtakunnansovittelija Kallion tapaan kuului istuttaa osapuolia pöydässä ja työryhmissä kunnes kiistakysymykset oli yksi kerrallaan saatu sovittua. Niinpä käytännössä neuvottelijat istuivat suljettujen ovien takana omissa huoneissaan ja varsinaisia neuvotteluja käytiin työryhmä kerrallaan illan ja yön pimeinä hetkinä. Odottelua riitti enemmän kuin armeijan sotaharjoituksissa, ja valtion kustantamat viihdykkeet rajoittuivat termoskannussa olevaan kylmään kraanaveteen. Niinpä sosiaalinen tilaus viihdykkeille oli suuri ja tämän kyseisen lakonuhan aikaan maailmalla suurinta huutoa oli "Heitä sikaa" noppapeli. Aikaa seuraavana henkilönä olin onnistunut moisen pelin hankkimaan Tukholmasta ja työnantajapuolen neuvottelukammioissa sian heittämisestä tuli kierroksen suurin hitti - jopa siinä määrin että valtakunnansovittelija yhtenä yönä tuli etsimään sihteeriään joka löytyi kammaristamme sikanopat käsissään.

Varmasti työnantajapuolelta kuuluvaa möykkää kummastelivat paikalla norkoilevat työmarkkinatoimittajat. Entuudesta oli tuttua että heti kun poistui kokoushuoneesta paikalliseen miestenhuoneeseen, toimittajat olivat heti kärkkymässä hetken viimeisimpiä tuntoja hätää kärsivältä. Moni leuka loksahti ammolleen kun avoimesta ovesta kantautui huutoja "Kärsät koskettaa!" tai "Läskilortti!". Hämmentyneen hiljaisuuden vallitessa oli helppo ohittaa toimittajakunta ilman että tarvitsi vastata perinteisiin kysymyksiin.

Isänmaa tuli silläkin kertaa pelastettua. Lakko vältettiin ja tiedotusvälineiden edustajat saivat muistoksi kierroksesta kukin omat sikanoppansa.

Lääkärintarkastus

Kesän kynnyksellä tuli mieleen, että jos seuraa terveysintoilijoiden oppeja, kesäheinikossa ei pidä kulkea muutoin kuin pitkävartiset kumisaappaat (mieluiten mallia Kontio) jalassa, muutoinkin täysin vaatettuna oli sitten helle tai ei. Sillä kaikkihan nykyään tietävät että petomainen punkki viihtyy ruohikossa ja käy sieltä viattomien ihmispolojen kimppuun kun sitä vähiten odottaa.

Muutama vuosi sitten tuli käväistyä kehä III:n ulkopuolella ja vieläpä niin huolettomasti että astelin saunasta laiturille ruohikon läpi ilman kumiteräsaapikkaita. Punkkihan huomasi että nyt tulee ruokaa ja hyökkäsi kimppuuni aivan yllättäin. Kun kaiken maailman sittisontiaisia ei tällä ikänäöllä huomaa, punkki jäi piiloon päiväksi ja vasta seuraavana päivänä paljastui kun kesähellettä vilvoittaakseni pukeuduin muodikkaisiin shortseihin ja havaitsin kummallisen paukaman reiden sisäpinnalla. Punkin lyhyt elämä päättyi siihen, mutta kaiken valistuksen pelottamana päätin kuitenkin näyttää villipedon puremajälkeä lääkärille Kumlingen taudin ja borreoloosin välttämiseksi.

Kuinka ollakaan olin seuraavana päivänä menossa Kokkolaan ja kuin sattumalta päivän ohjelmaan kuului tapaaminen tehtaan uuden työterveyslääkärin kanssa. Tapaamispaikkana toimi tehtaan konttorin nurkassa ollut työhuoneeni, jossa vaihdettiin kuulumiset ja laitettiin asiat kuntoon. Kuin sokerina pohjalla olin säästellyt oman terveydentilani käsittelyn viimeiseksi asialistalle. Niinpä kysäisin ammattilaisen mielipidettä siitä että mitähän pitäisi tehdä punkinpuremalle olettaen että tohtorisetä määrää minulle siltä istumalta antibioottikuurin.

Ilmeisen tietoisena siitä, että valtaosan iästäni olen viettänyt kehä III ja jopa I:n sisäpuolella, tohtorimme halusi kuitenkin varmistautua että maallikkodiagnoosini oli oikea. "There's no time like present" kuten englantilaiset sanovat - näinpä tohtorimme tarpeetonta viivytystä välttääkseen suoritti tutkimuksen välittömästi paikan päällä ja pyysi minua näyttämään punkin jäljen. Pientä suurempaa kainoutta tuntien vetäisin työhuoneessani housut nilkkoihin ja (likinäköinen) lääkärimme suoritti visuaalisen tarkastuksen. Tunnustettava on, että kylmä hiki pukkasi pintaan sillä hetkellä kun tajusin että näky saattaisi satunnaista huoneeseen tulijaa yllättää kun henkilöstöjohtaja seisoo housut nilkoissa huoneessaan ja talon uusi työterveyslääkäri tutkii tämän jalkoväliä. Koetapa tuollaisessa tilanteessa yllätetyksi tullessasi naurahtaa helakasti ja todeta kepeästi että punkkiahan tässä etsitään.

Paras siis pitää kumisaapppaat jalassa kesän tullen.

Spes patriae

Tämä aika vuodesta on valkovuokkojen ja -lakkien aikaa. Kouluissa raikaa yhteislauluna "Gaudeamus igitur, iuvenes dum sumus ("Gaudeamuksella käy aina tuuri, Juvalla tyhmänä sumussa", toim.huom.).

Koko sukuni yllätykseksi itsekin liityin tähän valkolakkisten joukkoon aikanaan, vieläpä ensi yrittämällä. Kun aikaa on kulunut riittävästi, lienee syytä paljastaa hämmästyttävän menestykseni salaisuus. Ylioppilastutkintohan on kypsyyskoe, jolla mitataan onko oppilas kouluaikanaan saavuttanut riittävän kehitystason. Suvussamme ei ruotsinkieltä suosittu, vaikken sentään edeltäjieni tapaan ajanut sipoolaisserkkua takaa kirves kädessä ja huutaen "puhu perkele suomea!". Sanajärjestys meikäläisen aineissa olisi kuitenkin mennyt arvallakin heittäen todennäköisemmin oikein kuin vapaasti tekstiä suoltaessani. Niinpä olin asiaankuuluvasti huolissani tulevasta menestyksestä.

Onneksi luullun arvaukset olivat aina vanhalle vakioveikkaajalle helppoa kauraa, joten ainoaksi esteeksi minun ja ylioppilaslakin edellä saattoi koitua tuo satunnainen sanajärjestys ruotsin ainekirjoituksessa. Mutta veitsenterävä järki on vaarallinen ase väärissä käsissä: Pidin tukevasti mielessä ettei kokeessa mitattu kielitaitoa vaan laajemmin ottaen kypsyyttä. Niinpä kirjailin ruotsinkielisen viiltävän analyysin jostain yhdentekevästä aiheesta - vieläpä varman päälle sillä minimimitta oli 90 sanaa (vai lausetta) ja kun pitempi ilmaisu lisäsi eksponentiaalisesti riskiä, ylitin minimin riittävästi kahdella lauseella. Varttitunnissa tämä tekele oli valmis ja siitä alkoi varsinainen muokkaustyö, jonka toisessa päässä minua odotti laudatur.

Perusteesinä tekstini jalostuksessa oli olettama, että koemateriaaliin sisältyvän luetun ymmärtämisen lauseissa sanajärjestykset olivat kohdillaan. Niinpä jalostin ainettani varmistamalla, että joka ikinen kirjoittamani lause vastasi täsmälleen rakenteeltaan jotain annettua lauserakennetta - toki omia sanoja käyttäen. Erityistä gloriaa aineelle toivat minulle ennalta täysin mahdottomiksi arvatut negaatiolauseet, joita viljelin aineeseen kuin Strindberg ikään. Kolmen tunnin kielidopingin myötä aine oli valmis, yksikään lause ei ollut entisellään mutta kypsyyteni oli todistettu.

Veni, vidi, vici.

Aamun avaus

Aamun avaukseksi käväisin tänään taas puhumassa pehmoisia yhdessä koulutustilaisuudessa. Vaikka tuollaisia tilaisuuksia on takana toinenkin, sitä ei koskaan tiedä millaiseksi tilaisuus muodostuu. Tänään oli paikalla hiljaisen asiallinen joukko, joka katseli performanssiani huuli pyöreänä kuin muikut uutta vasua.

Toista oli ennen vanhaan. Takavuosina oli Etelärannassa tapana että virkaiässä nuorin hoitaa kaksipäiväisen seminaarin toisen aamun ensimmäisen luennon. Kuulijakunta kun ei yleensä pitkän mutta sitäkin kosteamman illanvieton jälkeen ollut vastaanottavaisimmillaan. Niinpä sain tehtäväkseni luennoida kahdeksallekymmenelle väsyneelle leipurille aiheesta "Vuosilomalain uusimmat tulkinnat". Koska aiempi esiintymiskokemus oli runonlausunta lastentarha Päiväpirtin Kalevalanpäivältä (eikä sekään mennyt putkeen), päätin valmistautua tilaisuuteen huolella ja kävin läpi hallituksen esityksen, lakitekstin ja edeltäneen kymmenen vuoden korkeimman oikeuden tapaukset kommentaareineen.

Niinpä avasin seminaarin toisen päivän vienossa vanhan viinan tuoksussa ja vetäisin esitykseni tauoitta hiukan yli kahteen tuntiin - ohjelmaan merkityn puolentoista sijasta. Esitys olisi kelvannut huonommassa yliopistossa korkeammaksi opinnäytteeksi moitteettomuudessaan ja monipuolisuudessaan. Vastoin odotuksia tätä tieteellistä esitystä eivät seuranneetkaan raivoisat aplodit vaan lähinnä vaivaantuneen oloinen hiljaisuus yhdistyneenä kollektiiviseen helpotukseen esityksen kauan odotetusta päätöksestä. Koska kuitenkin tapaan kuului pyytää kysymyksiä, kysyin olisiko kenelläkään kysyttävää. Takarivistä nousikin vapiseva käsi, ja äärimmäisen krapulaisen oloinen leipuri. Kysymyksen sijasta kärsivän oloinen yrittäjä totesi ettei hän ollut ymmärtänyt edeltävästä esityksestä yhtikäs mitään mutta oli kuitenkin sen jälkeen sataprosenttisen vakuuttunut siitä että olen suorittanut oikeustieteellisen loppututkinnon.

Vaikka kiittämättömyys on maailman palkka, viesti meni perille. Jos viinanjuonnista on jotain hyvää seurannut, tuon krapulaisen leipurin palautteen myötä olen sittemmin koettanut kertoa sen mitä kuulijat haluavat kuulla ja jättänyt suosiolla tieteen tekemisen muille.

Hiukan remonttia

Kevät koittaa ja urheilu-uutisia pukkaa. Diilerin sivuillakin moneen kertaan esiintynyt Akronin suuri poika LeBron James kävi toissapäivänä pokkaamassa NBA:n arvokkaimmaksi rankatun henkilökohtaisen palkinnon - MVP, most valuable player -tittelin. Clevelandin kunkku valittiin siis koko NBA:n arvokkaimmaksi pelaajaksi, vieläpä kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana. Aika hyvin 24-vuotiaalta veteraanilta.

Cavs on hyvää vauhtia etenemässä itäisen konferenssin mestaruuteen kun Detroit Pistons sai jälleen kerran todeta Clevelandin paremmuuden ja nyt tittelin esteenä oleva Atlanta Hawks eilisiltana hävisi joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen. Toissavuonna San Antonio vei koko potin, ties vaikka tällä kertaa onni (ja taito) olisi sitten Cavsien puolella.

Kevättä pukkaa toki Kainuussakin. Pesäpallokausi on kohta käynnistymässä, mutta sotkamolaiset saavat odottaa ensimmäistä kotiotteluaan aina kesäkuun alkupäiviin saakka kun kainuulaisen pesäpallon pyhättöä, Hiukan stadionia kunnostetaan ja sinne levitetään Jymyn väreihin soinnutettu violetti keinonurmi. Värin tyylikkyydestä voi olla montaa mieltä mutta pääasiahan on että viime kauden vääryys korjataan ja Jymy ottaa takaisin sille kuuluvan aseman suomalaisen pesäpalloviihteen huipulla.

Kävi niin tai näin, koetan pysytellä koko kesän kaukana ao. pyhätöstä.