Sanahelinää

Suomalainen iskelmä on kansan syvimpien tuntojen erehtymätön tulkki ja kyllä tulkattavaa riittääkin. Matkan varrella on jäänyt yksi jos toinenkin riimi päähän soimaan ja mietittymäään. Ajatellaan nyt vaikka Marionin (Rung) kappaletta ”Rakkaus on hellyyttä” – siinähän todetaan että ”kosketuksen puutetta mikään ei voi korvata”. Kyllähän sen vielä ymmärtäisi, ettei kosketusta voi mikään korvata, mutta että sen puutetta?

Taiteilija, joka on tuotannossaan pystynyt kiteyttämään suomalaisen miehen kosmisen kylmyyden, on Reijo Kallio, tuo legendaarisen ”Viikonloppuisän” eli tuon ”En ole katkera mutta kuitenkin...” laulaja. Lyriikan huippuhetkiä mielestäni on kuitenkin koskettava kappale ”Yksinäinen”, jossa mies palaa hylkäämänsä naisen luokse inhimillisesti katsoen liian myöhään ja laulahtaa ”hautas löysin vaan kukkaset nauraneet ei...”. Ei ehkä kukkaset mutta kuulijat kylläkin.

Vanhimpia iskelmämuistojani liittyy mummolan ulkohuoneen seinältä tuttuun Anita Hirvoseen. Toisenkin kerran tuli täysistunnolla ihailtua Suosikin keskiaukeaman julistetta, jossa raiteille köytettyä ”Ukko-Pekka Uu-uun” laulajaa lähestyy uhkaavasti mutkan takaa kaartava höyryveturi. Anita Hirvosenkin repertuaariin kun kuului muistaakseni toinenkin matkustusaiheinen laulu ”Menolippu” jossa ”kiskot jyskyttää vanhaa ystävää...”.

Yksi ihan oma sanoituksen saransa ovat tietenkin nämä Barbie ja Ken-aiheiset laulut. Barbienukesta en muista juuri muita lauluja kuin ”I’m a Barbie Girl”, mutta hänen miespuolisesta toveristaan riittää lauluja, jopa monta kotimaistakin sanoitusta – sellaiset helmet kuin ”Ken vois liekin sammuttaa”, ”Kenpä tietäis sen...” (Che Sara).

Hengen ravinnetta

Diileri on satunnaisesti arvioinut kriittisesti sellaisia kainuulaisuuden ilmentymiä kuten yhteisen maakuntatanssin tanssahtelu kevättalvella. Gogolin sanontaa käyttääkseni turha on peiliä syyttää jos naama on vino. Nimittäin onhan tänään käsillä kaikkien korkeakulttuurikammoisten kavahtama Taiteiden yö. Paikallislehtemme oli kirjannut 25 "helmeä", joista voi valita mitä haluaa elokuisena iltana suurkaupungin sykkeessä kokea.

Tarjolla on Karhupuistossa "Vallilan Tango tanssittaa" ja installaatio Karhujen yö, jonne jokainen voi lahjoittaa pehmonallen. (Yleensä ao. puistossa installaatio on koostunut Karhu-olut ja -viinapulloista, toim.huom). Naapurissa Kallion kirkossa on urkumaraton kaksilla uruilla. Kantakaupungissa on venäläisten taiteilijoiden hassunhauska invaasio, jossa Kasarmintorille pykätään pahvista Pahvistanin tasavalta, jossa voi esimerkiksi kävellä pahvilaatikon sisällä ja kuvitella ajelevansa Pahvistanin ilmastoidulla bussilla.

Aika vaikealta tuntuisi valita esimerkiksi tutustuminen Sanna Nuutisen Kiss Kiss Puss Puss -installaatioon, jossa pussaillaan eduskuntatalon portaille asetetuissa äänestyskopeissa. Samaa linjaa jatkaa vanha asuntovaunu Töölönlahden rannalla, jossa pääsee kokemaan (!!??) citykanien innoittamaa nykytaidetta? Tai lähtisikö pohtimaan millainen on tulevaisuuden parempi ihminen kuvanveistäjän ja eläinsuojeluyhdistyksen toiminnanjohtajan johdolla. Toisaalta ajatellen sitä, että aiemmat käsityöprojektini ovat hieman jääneet nk. vaiheeseen, jos lähtisinkin Mäkelänkadulle, jossa voi askarrella (ilmeisesti johdettuna toimintana) trikoosta itselleen asusteen tai koristeen.

Kyllä itselleni sittenkin läheisimmältä tuntuu tuo itsensä ilmaisu laulellen. Niinpä listan ehdoton suosikki taitaa olla osallistuminen esitykseen, jossa Espan puistossa lauletaan ja esitetään tunnelmakuvia kukille ja menneille ja nykyisille helsinkiläisille.

Pyydän anteeksi kainuulaisilta, että pilkkasin maakuntahumppaa. Kyllä täällä riittää vieläkin hölmömpää hommaa.

Teollisuuspastori

Ennen lopullista uranvalintaa kannattaa tutustua töihin monipuolisesti. Niinpä matkan varrelle on mahtunut uinninvalvojan, pakukuskin ja postikonttorin joulumerkkikassanhoitajan tehtävän oheen eksoottisempiakin hommia. Ulkomaisia tuttuja on kummastuttanut Padasjoen sheriffin (suomalaisitttain vallesmanni) kesätoimi, mutta kyllä sittenkin yksi kokemus taitaa olla ylittämätön tähänastisella uralla.

Nimittäin opintojen jälkeen aloitin tuomiostuinharjoittelun, joka käräjäpäivien puutteen vuoksi johti urani huippuhetkeen, virkaa toimittavan kihlakunnantuomarin virkaan Etelä-Pohjanmaalla. Tuomiokunnan kinginä tehtäviin kuului luonnollisesti virkatehtävän hoitaminen kaikkine mausteineen, lainhuudatuksien ja kiinnitysten vahvistamisia, julkisen kaupanvahvistajan tehtäviä ja luonnollisesti käräjäpäivien istumisia. Äkkinäisestä kuulostaa lokoisalta kesähommalta. Niin minäkin luulin kunnes koitti ensimmäinen päivä kihlakunnantuomarina.

Aamu viiden kunnan ylimpänä tuomionjakajana alkoi normaalisti aamukahveilla läheisessä Göranin kahviossa, jonka legendaarinen mainoslause kuului "Göran leipoo tuoretta". Minulle ei koskaan selvinnyt miten mitään muuta pystyykään leipomaan, mutta tuotteet sinänsä olivat makoisia. Päivä oli kuitenkin pilalla kansliaan palatessa kun toimistosihteeri muisti kertoa että tuomarin virkatehtävään liittyen tunnin varoitusajalla piti vihkiä yksi pariskunta.

Onnekseni sain tunnin valmistautumisaikaa ja rupesin kahlaamaan avioliittokaarta läpi, jotta löytyisi asianomainen lainkohta tämän merkittävän oikeustoimen toteuttamiseksi. Uskottavuutta ja auktoriteettia tavoitellen koetin kihlakunnantuomarin suljetun oven takana harjoitella vihkiseremonian läpiviemistä ja totesin että hitaasti äännellen tuohon toimeen saa menemään puolitoista minuuttia.

Tunnin kuluttua koitti H-hetki pariskunnalle ja vt. kihlakunnantuomarille. Onnellinen nuoripari marssi sisään ja siinä täristiin kolmeen pekkaan tämän toimituksen edessä. Lisämausteena olivat auskultanttikaverini, sillä pariskunnalla ei ollut omia todistajia mukana. Harrasta tunnelmaa tavoitellen asettelin pariskunnan virkahuoneeseen ja kaivoin esiin Suomen Laki I teoksen ja aloitin seremonian. Vihkitoimituksen hartautta virkamiehen vinkkelistä tosin häiritsi kahden todistajan pariskunnan takana esittämät sormimerkit, mutta niistä huolimatta vetäisin vihkikaavan asiaan kuuluvine kysymyksineen reippaasti alle kahteen minuttiin (lienee Etelä-Pohjanmaan tuomiokuntien vieläkin voimassa oleva ennätys) ja havaitsin vastavihkaistun pariskunnan onnellisen epätietoisen katseen. Tuntien voimakasta sosiaalista painetta lausua jotain elämänviisauksia alkavalla yhteiselle taipaleelle lausuin jotain tästä merkittävästä askeleesta heidän elämässään (samalla toki kunnioittaen tilaisuuden ei-uskonnollista luonnetta). Kolmeen minuttiin sessio oli hoidettu ja yhteinen helpotus tilaisuuden päättymisestä oli käsin kosketeltava.

En tiedä mitä pariskunnan yhteisestä taipaleesta tuli mutta kyllä ainakin kerran eläessään kannattaa yksi pariskunta vihkiä. Jos ei muuten niin uteliaisuudesta.

Rautahepo

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Tai ainakin keho, mutta vaihteluhan virkistää. Nimittäin eilispäivänä päivän ainoa lentokone Kajaanista kerkesi lähteä ennen kuin pääsin irtautumaan palaverista. Niinpä vaihtoehdoiksi jäi jääminen Kainuuseen tai tutustuminen valtion rautateihin.

Herraskaisesti viestittelin sihteerille että josko minulle tilattaisiin paikka Helsingin junaan ja vastaukseksi tuli ohjeistus siitä, että juna ei ole kuin lentokone vaan sinne voi marssia sisään kunhan luottokelpoisuus on kunnossa tai ostaa itse paikka paikallisesta lipunmyyntipisteestä. Niinpä hurautin henkilövuokra-autolla Kajaanin keskusrautatieasemalle, ostin liikemiesluokan lipun ja kapusin kaksikerrosjunan ylähyllylle katselemaan ohikiitäviä maisemia.

Huoli paikkojen ennenaikaisesta loppumisesta oli ilmeisen turha, sillä Mikkeliin saakka istuskelin vaunun toisessa kerroksessa ainokaisena matkustajan. Eikä vaunuosasto senkään jälkeen tuntunut piinallisen ahtaalta kun ainoastaan yksi matkustaja tuli loppumatkaksi nauttimaan businessluokan palveluista.

Olo oli kuin Juhani Ahon Matilla ja Liisalla, nimittäin matkan varrelle jäi heidän lähtöasemansa Lapinlahti. Ja muutkin elämää sykkivät liikekeskukset Sukeva, Suonenjoki, Pieksämäki ja Mäntyharju - keskeisimmät mainitakseni. Tulihan kuitenkin nähtyä Suomea eri vinkkelistä ja samalla katsottua tietokoneelta Pako-sarjaa kahdeksan jakson maratonina. Taidan koettaa ensi viikon palaverit Kainuussa hoitaa nykytekniikkaa käyttäen ihan videokonferensseina. Muuten alkaa takapuolesta nahka kesiä liiasta istumisesta...

Teiden varsilta

Espoon ja Kainuun väli on tullut viimeisen viikon mittaan tutuksi kun on tuota väliä sahannut jo kolmesti. 561 kilometrin matkalle mahtuu jos jonkinmoista tienviittaa ja kylännimeä. Niiden perusteella on ilmeistä, että suomalainen kekseliäisyys on ehtymätön luonnonvara. Ennestään olen maininnut Pöljän ja siellä olevan Pöljän koulun (Siilinjärvi, ent. Siitinjärvi). Samoilta nurkilta on useamminkin sattunut silmään kyltit "Kehvo" ja "Räimä". Nilsiästä löytyi sitten savolaishuumorin kirkkaimpia kukkasia, kun sivutien nimeksi oli laitettu "Haaratie". Kyllähän tuo varmaan jossain muussa maakunnassa menettelisi, mutta Savossa ilmaus on likimain siveetön.

Pitihän sitä selvittää mitä kaikkea täältä Kainuusta löytyy. Kivesvaaran laskettelukeskus tietenkin ja Oulujärvestä Mulkkusaari ja Pikkumulkku. Hieman alempaa Varkaudesta (sekin tietysti reitin varrella) on Siitinselkä. Itsekin olen ylittänyt Homeperseensuon. Nimistön perusteella taitaa sittenkin olla armeliainta, että nimistö määritellään kunnan virkamiesten toimesta. Kehtaa ainakin kertoa missä asuu...

Mökkiperällä

Vanhana Eläintarhanajojen konkarina olen enempi ollut formulamiehiä, mutta kun kutsu kävi sorateiden Grand Prixiin niin olihan sinne mentävä. Jyväskylän Suurajot, ent. Thousand Lakes Rally on nykymuotia seuraten Neste Oil Rally. Aamukuudelta tuli noutaja (=pikkubussi) jolla köröteltiin sitten jonon jatkona Jyväskylän keskustaan kisavarikolle.

Rallitouhusta on tullut melkein formulasirkukseen verrattava mediashow, niinpä meillekin lyötiin kaulaan oikein Fordin VIP-passit ja marssitettiin tallin karsinaan odottelemaan Mikko Hirvosen ja Jari-Matti Latvalan saapumista päivähuoltoon. Sitä voi jopa sanoa, että rallikoneisto on onnistunut markkinoinnissa kun kansa saapuu joukoin katselemaan sitä että muutamaan autoon vaihdetaan renkaat ja iskunvaimentajat ja ikkunatkin pestään. Harvoinpa sitä menee paikalliseen autohuoltoon moista katsomaan.

Tosin huolto oli nopeaa, joskin hinnakasta. Fordin tallin edustajan kertoman mukaan kytkimen vaihtoon kuluu 4 minuuttia ja 20 sekuntia. Nopealla palvelulla on hintansa, nimittäin kuuleman mukaan hintaa toimitukselle kertyy 25 000 euroa. Eihän se tee tuntihinnaksi kuin pikkaisen alle 350 000 euroa eikä siinä ole vielä mukana edes pientarvikelisää.

Puolen tunnin huoltopaussin päälle siirryttiin sitten seuraamaan Mökkiperän erikoiskoetta. Suomalaisen kesätapahtuman tunnelma oli käsinkosketeltava. Keskisuomalaista peltomaisemaa elävöittivät lippalakkipäiset kenneltoiminnan (=mäyräkoira) harrastajat, jotka käyttivät jokamiehenoikeuksia ja pellonpientareita helpotuksekseen. Sen keskeytti ainoastaan ohikiitäväksi hetkeksi erikoiskokeen seuranta kun viitisenkymmentä ralliautoa vilahti mökkitietä pitkin mutkaan, jarrutti ja kaasutti näkymättömiin. Mutta nyt voi toki röyhistellä rintaa ja kertoa nähneensä Kimi Räikkösen ja muut suuruudet. Ja olihan ilmassa suuren suomalaisen urheilu- ja kesäjuhlan tuntua. Tästä on hyvä edetä tulevina kesinä Seinäjoen tangomarkkinoiden kautta Sonkajärvelle eukonkannon MM-kisoihin. Jälkimmäiseen kun on meiltä jo kysyttykin sponsorointia.