Nyt on sitten käyty kurkkaamassa länsireunankin nähtävyyksiä San Franciscosta Las Vegasiin. Matkan varteen mahtui Napa Valley, Carmel, Hollywood, Los Angeles, Mojaven autiomaa, Grand Canyon. Viimeksi mainittu oli kyllä näkemisen arvoinen monttu - jopa miehelle, joka on vieraillut Kemin avolouhoksessa. Kyllä amerikkalaisilla oli syvempi, pitempi ja komeampi monttu. Ja vielä ihan luonnostaan, meillä sellainen on pitänyt erikseen kaivaa napapiirin routaiseen maahan.
Osa reitistä kulki vanhaa legendaarista Route 66:ta pitkin. Itse asiassa tuo valtatie, joka ensimmäisenä yhdisti täkäläisen Suurten Järvien alueet ja länsirannikon, on pitkälti jäänyt uusien teiden alle. Arizonasta kuitenkin löytyi vielä alkuperäistä 66:ta, parhaimmillaan n. 30 kilometrin mittaisia suoria tasangoilla ja ilmakin oli leppoisan lämpöiset n. 43 astetta. Tiellä on mahtanut olla aikanaan vilskettä kun kaikki länsirannikolle menevä rekkaliikenne oli kulkenut sitä pitkin. Nyt reitti oli hiljainen, autoja oli harvakseltaan eikä edes Harrikoita pahemmin näkynyt. Suurimmalta osalta reitin elävyydestä vastasivat tasangoilla tien poikki juoksentelevat preeriakoirat, joita oli paikoitellen tiellä saman verran kuin jalankulkijoita Mannerheimintiellä. Pikkukaupungeissa oli kuitenkin perinteisiä krääsäkauppoja, joista sai ostaa jos jonkinmoista Route 66 -tavaraa.
Grand Canyonin muokkaama Coloradojoki ylittyi legendaarista Imuripatoa (Hoover Dam) pitkin, entiseltä nimeltään tunnettiin Boulder Damin. Siinä oli mennyt muutama tunti sitä sementtilastia sekoitellessa - korkeutta padolla on vaatimattomasti 220 metriä. Triviatiedon mukaan patoon tarvittu sementtimäärä olisi riittänyt kaksikaistaisen tien päällysteeksi San Franciscosta New Yorkiin. Matkailun kannalta toki parempi, että sementti pantiin joen tukkeeksi Coloradojokeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti