Pankin tiskillä

Sattuneesta syystä tuli asioitua ihan oikein pankin tiskillä tänään. Marssin pankkisaliin, jossa asiakkaiden keski-ikä laski suorastaan silmissä myötäni. Ovella Espoon Zonta-naiset olivat asiakaskuntaa vastaanottamassa - vahtimestaritoiminto on siis näemmä ulkoistettu ihan aatteelliselle yhdistykselle. Varttitunnin jonotus sujui rattoisasti kuunnellen espoolaisten kuulumisia - ei niinkään mielenkiinnosta toisten asioita kohtaan vaan pelkästään siksi ettei asiakaskunta ollut ilmeisesti investoinut heille sinänsä tarpeelliseen kuulolaitteeseen. Niinpä muina miehinä kuuntelin erään vanhemman urheilijamummon (=kävelysauvat mukana) kuulumisia ison salin toiselta puolen. Kaikenlaista vaivaa oli ollut eivätkä kelitkään olleet olleet suotuisat. Onneksi joulu oli sentään tulossa ja mummokin kertoi olevansa rehellinen ihminen. En edes epäile sitä...

Pankissa on luukut näköjään sitten viime käynnin eriytetty toimenpiteiden vaativuuden mukaan. Itse edustin sitä joukkoa, joka tuo pankkisaliin lähinnä kuraa, joten oma asiointiluukkuni löytyi köyhemmin miehitetyltä tuulikaapin läheiseltä seinustalta, kun taas harmaatukkaiset herrasmiehet jotka asioivat 700-sarjan jonotusnumeroilla, vietiin taaemmaksi pankkisalin peräosiin palveltaviksi. Vieläpä niin, ettei jonotuskoneen nappia ollut kunnolla kerennyt painaa kun heille arvottu numero kilahti näyttötaululle.

Vihdoin otto- ja panopuolelta vapautui tiski, jonne minut ohjattiin. Edelliskerran pankkisalissa asioidessani oli minulla vielä vastakirja, johon oli liimattu työnantajan palkkasuoritukset tarroilla - niinpä olo oli levoton kun koetti nostaa rahaa tililtään pelkkää pankkikorttia ja ajokorttia heilutellen. Tottumattomana tällaiseen suuren maailman touhuun ilmoitinkin että haluaisin nostaa x markkaa. Pankin täti katsoi minua hiukkasen hitaasti ja kertoi että hänellä on vaan euroja. Mieleni rohkaisten paljastin kuitenkin hänelle, että viimeksi pankissa käydessäni oli kyllä sieltä saanut vaan markkoja.