Akateeminen kalvonkääntäjä

Männäviikolla tuli käytyä työnantajan puolesta pokkaamassa tunnustuspalkinto Oulun yliopistossa järjestetyssä arvoseminaarissa. Niinpä suuren maailmanmiehen tapaan istuin kuuntelemassa yhtiölle annettua suitsutusta ja sitten marssin 150-päisen kuulijajoukon eteen vastaanottamaan kunniakirjaa, kiertopalkintoa ja toki sylillistä horsmia. Mieli herkistyi akateemisessa ympäristössä muistelemaan etteihän tässä sentään oltu ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. On sitä oltu nimittäin matkan varrella suuremmissakin mediatapahtumissa.

Kauan sitten kahdeksankymmenluvulla Suomi oli jälleen kerran lamassa, tosin siihen aikaan lamatkin oli nykyisiä paljon huonompia ja huomaamattomampia. Mutta kuitenkin valtiovalta oli asiaankuuluvan huolissaan siitä ja päätti järjestää yhteiskuntarauhan säilyttämisen nimissä edellisvuosikymmenellä järjestetyn Korpilampi-seminaarin uusinnan - Joensuun seminaarin.

Syystä, joka ei ole koskaan selvinnyt, jouduin mukaan työryhmään jossa laadittiin palvelualan työnantajajärjestön puheenvuoroa kyseiseen seminaariin. Kaksi viikkoa tehtiin työtä ja paalutettiin nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan perusteet kohdilleen - mm. keksittiin lanseerata termi "elämänikuinen koulutus". Kuinka ollakaan, kyse kun oli isänmaan pelastamisesta ja vieläpä viimeisestä puheenvuorosta ennnen pääministeri Harri Holkerin päätöspuheenvuoroa - vieläpä koko päivän televisioidussa tilaisuudessa - ryhmämme panosti asiasisällön ohessa myös visuaaliseen ilmeseen. Koska elimme aikaa ennen videotykkejä, silloisen LTK:n toimitusjohtaja Pellikka turvautui raskaimpaan mahdolliseen aseeseen - mainostoimiston laatimiin kalvoihin (ja TV:tä varten tehtyihin erillisiin plansseihin) ja akateemiseen kalvonkääntäjään.

Niinpä siinä sitten meikäläinen ikäänkuin sokerina pohjalla marssi hallituksen eteen lavalle kalvot kädessään, napsautti järjestäjien paikalle toimittaman piirtoheittimen (nekin tunnettiin siihen aikaan vielä yliolanheittiminä) päälle ja sveitsiläisen kellon varmuudella heitti kalvon kuin kalvon paikalleen toimitusjohtaja Pellikan painavaa sanomaa tukemaan. Kyllä oli hieno tunne esiintyä valtakunnan päälähetyksessä haasteellisessa ja vuosien koulutusta vaativassa tehtävässä.

Arvaahan sen sitten miten hommassa käy. Kun akateemiselle kalvonkääntäjälle tuli kiire kun puhe päättyi, napsautin heittimen pois päältä ja katosin nopeasti lavalta antaakseni tilaa Holkerille. Turhaakin kainoutta tuntien päätin välttää yliopiston salissa liikuskelua kalvopaketin kanssa, joten painuin istumaan eturiviin tyhjään vasempaan sektoriin ikään kuin näkymättömiin. No, kaikkea sitä ihminen voi toivoa. Kuuleman mukaan televisio kuvasi puheen aikana eturivissä istuvaa hallitusta in corpore. Minusta alkaen.

Onneksi Oulussa meni paremmin, vaikken kuullutkaan antamaani viiltävää talousanalyysiä Pohjois-Suomen alueradiossa.