Hiihtolomaviikko harventaa myös aamukiekkoilijoiden määrää, niinpä tämän viikon kiekkovuoro on nimetty pipokiekoksi. Mukaan kelpaavat mummot ja vaarit, ja itsekin säästyy torstaiaamujen pahimmalta koettelemukselta, varttitunnin pelivarusteiden päälle pukemiselta. Mutta mitä mies ei tekisi saadakseen viikottain pukeutua sukkanauhaliiveihin ja punaisiin damaskeihin. Pipokiekossa varusteiksi riittävät luistimet, maila ja pipo. Kiekko lasketaan eduksi.Suurimman ongelman pipokiekossa muodostaa pipo, tai pikemminkin sen puute. Kuusikymmenluvulla säväytin kanssamatkustajiani kolmosen, nelosen tai kympin ratikassa pukeutumalla punaiseen neulottuun myssyyn, joka kaveripiirissä tunnettiin kuvaavasti "Suurena kurpitsana". Väri tosin oli väärä, mutta siihen aikaan kurpitsoja ei myytykään siirtomaatavaraliikkeissä. Aika on jättänyt Suuren Kurpitsan ja myös sen tilalle tulleen, klassista Jean-Claude Killy -tyyliä tavoitelleen ranskalaisen alppipipon jota koristi Kanadan vaahteranlehvä.
Valitettavasti tuttavapiiriini kuuluvat lääketieteen opiskelijat eivät hennoneet luopua lääketehtaiden lahjoittamista pipoista, joissa oli jonkin lääkeaineen nimi huomiotaherättävän suurella tekstillä otsan koristeena. Mikäs olisikaan tyylikkäämpää kuin luistella Helsingin Jäähalliin esimerksi ummetuslääke Tannopon -pipoon somistautuneena. Tai esimerkiksi Sulgan 99 - Wayne Gretzkyn numero pipossa toisi toki urheilullisuutta ilmeseen ja peräpukamalääke katu-uskottavuutta. Tyylikkyydeltään yhtä kyseenalainen tuote oli varsinaisesti kesäkäyttöön tarkoitettu kameraliikkeen mainoslakki, joka tunnettiin yksiselitteisesti tissipipona asusteen graafisen koristelun johdosta.
Nythän on muotia julistaa jotain hauskaa tai eriskummallista pipon tekstissä tyyliin "Isäntä" tai "Renki" tai "Lääkityksen tarpeessa". Koska tällä hetkellä ainoa piponi, joka on lähinnä hankittu samoiluun kainuulaisessa perinnemaisemassa, kantaa osuvasti tekstiä "Rukka", taidan pipokiekkoon laittaa ihan rehellisesti oman kypärän. Se on sentään musta, ristikollinen ja niskassa paistaa Tasmanian tuholainen.
3 kommenttia:
Olet siis menossa pelaamaan?
Minä rupesin miettimään, että mihin niitä varusteita siellä aamulätkässä normaalisti käytetään, kun taklaukset ja kiekon kohottaminen ovat kuitenkin kiellettyjä. Ja mikä tekee huomisesta pipolätkästä normaalia turvallisempaa, kun ei varusteita tarvita? Taidan pitää vähintään kypärän ja osan vyötärön alapuolisista suojista päällä.
Ainakin muutama vuosi sitten sellaiset kortsupipot olivat muotia: http://www.allyouneed.fi/ayn/img/assets/product/4456/product0_big.jpg
Minullakin oli sellainen. Jonkun NHL tai NBA-joukkueen logolla varustettu. Tai olisiko ollut Kiekko-Espoo. Noh, joku maailman huippujokkue joka tapauksessa.
Ei lääkäriystäväsi luovu arvokkaista Tannopon-pipoistaan. Lääkemarkkinointi on nykyään niin lainalaista että pipot ovat lahjontaa, joten uusia ei enää jaeta.Retropipo siis päähän.Punaista hiihtohaalariakin moni kaipaa.
no en sitten päässytkään mukaan. vähän harmittaa kyllä. tai oikeastaan olisin päässyt, mutta en ollut muistanut laittaa herätyskelloa päälle. hyvä että ehdin edes töihin säädylliseen aikaan.
Lähetä kommentti