Asvalttiviidakko

Herrasmies tunnetusti kulkee kello 18 jälkeen henkilövuokra-autolla. Kuusikymmenluvulla viilein kulkupeli kuitenkin oli ummetuksesta kärsivän Muumin näköinen lasikuitukorinen polkuauto Laakson kentän lasten liikennekaupungissa. Liikennekaupunki oli auki arkisin koulujen loma-aikoina eli kesäkuun ensimmäisestä päivästä elokuun loppuun. Ongelma kuitenkin oli, että myös kaikki lähiöiden vähävirikkeiset nuoret tungeksivat meidän nurkille ja omaa vuoroaan sai jonottaa kesähelteellä sopimattoman pitkään. Järjestys kuitenkin säilyi jonossa, sillä paikkaa pyörittivät poliisimiehet virka-asuissaan ja pahimmillaan etuilu tai liikenteessä töppäily saattoivat johtaa porttikieltoon. Virkavallan pelko oli siis viisauden alku.

Kuinka ollakaan, hätä keinot keksii. Lapset, joilla oli jompi kumpi vanhemmista mukana, saivat ohittaa kaiken maailman kesäorvot jonossa. Niinpä kesäaikaan tarjottiin reipashenkistä ulkoilua kotiväelle oman jonotusajan minimoimiseksi. Parasta oli kuitenkin se, että eräänä kesänä molemmat liikennekaupungin poliisit olivat alakerran Nymanin tädin alivuokralaisia joten nautimme koko kesän VIP-eduista ilman jonotusta.

Liikennekaupungin ajoneuvoissa oli selvä suosituimmuusjärjestys. Ensimmäisenä miehitettiin nuo maanmainiot Muumimobiilit (muistaakseni vihreät olivat niiden rankingin kärjessä) ja hitaimmat joutuivat tyytymään jonkinmoiseen polkupyörään. Pahin kohtalo oli jos kaikki ajoneuvot oli jo viety, joutua tyytymään jalkamiehen asemaan. Polkuautojen suosituimmuus ei varsinaisesti perustunut niiden ajo-ominaisuuksiin, sillä autoissa oli suora ketjuveto, mikä yhdistettynä takasuoran koviin kiihdytyskisoihin aiheutti tavan takaa hätäjarrutuksia. Varvastossujen sijasta jarrupalan virkaa asvalttia vasten toimitti valitettavan usein kantapään nahka. Niinpä kaveriporukan jalkojen kunnosta pystyi päättelemään oliko kyseessä liikennekaupungin vakioasiakas vai satunnainen turisti.

Poliisi luonnollisesti valvoi liikennettä ja puuttui kaikkiin liikennerikkomuksiin pysäyttämällä ja puhuttelemalla rikkeen tekijää. Ajan viattomuudesta kertoo jotain se, ettei puhalluskokeita kuitenkaan järjestetty. Oikeat liikenneasenteet opittiin jo pienestä pitäen ja kaikki konnankoukut tehtiin alueen äärimmäisessä nurkassa jonne lainvalvojan silmä ei ulottunut, ja mahdollinen rikkomus oli vältettävissä kierrättämällä reitti polisiin saavuttamattomiin. Luonnollisesti vakiojoukkoon mahtui myös patologisia liikennekriminaaleja, joista kyseenalaisinta kunniaa keräsivät korttelimme kovat kundit, Jore, Hara ja Karppa. Porttikieltoon saakka.