Paluu Lontoosta sujui mukavasti lukuunottamatta pientä viivästystä Chicagon kentällä. Kuulutuksen mukaan kyse oli siitä, että lumimyrsky oli aiheuttanut Hopkinsin kentän sulkemisen - eivät huomanneet mainita, että osansa sulkemiseen oli myös Deltan koneella, jonka lentäjät olivat päättäneet parkkeerata paikalliseen aitaan kiitoradan vieressä. Mitään suurempaa vahinkoa ei ollut tapahtunut ja viivästyskin jäi puoleentoista tuntiin.
Uusi asunto Westlakessa on entistä tilavampi, yhdessä tasossa oleva kolmio. Varovaisesti arvioiden siinä on 80 neliötä, takka, parveke, kolme televisiota (joista kaksi toimii), dvd ja muuta pientä kivaa. Erityismaininnan näillä lumisilla lakeuksilla ansaitsee autotalli - vielä erityisesti kun olo on kuin 70-luvun amerikkalaisesta tv-sarjasta, kun pöläyttää ruosteenpunaisen Tauruksensa talliin - ovi tietenkin on kauko-ohjattava. Tosin talliin ei kannata päästellä ihan miten vaan, sillä auton peilien ja oven jälkeen jää vaatimattomat 5 senttiä molemmmin puolin. Alue on ihan mukava ja rauhallinen, työmatkakin on hiukkasen lyhyempi kuin edellisestä paikasta. Ja palvelut ovat yhtä lähellä kuin edellisessä paikassa.
Palveluista puheen ollen, lähiravintolat löytyvät viereisestä vast'ikään rakennetusta Crocker Parkin ostoskeskuksesta. Se ei ole varsinainen mall, vaan ikäänkuin vanhan kaupungin malliin rakennettu alue, jossa on sekä asuntoja ja katutasossa kauppoja ja ravintoloita. Ja jopa jalkakäytäviä, joten siellä voi kävellä kuin Euroopassa ikään. Käytännössä kyllä melkein riittäisi, että käy kerran viikkoon syömässä siellä ison annoksen ja ottaa loput doggy bagiin mukaan ja nauttii seuraavan viikon mittaan. Näitä täkäläisiä annoksia katsellessa ei ole ihme, että täällä on keskimäärin tilavampaa väkeä kuin muilla maailmankolkilla. Ja mikä kummallisinta, mitä tukevampi henkilö on kyseessä, sitä varmemmin juomana on Diet Coke. Taidan pysytellä jatkossakin ihan tuossa peruskokiksessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti