Nyt nekin on sitten nähty - viikonloppuna osallistuin serkkutytön hindulaisiin hääseremonioihin Lontoon liepeillä Harrow'ssa Hare Krishna temppelissä. Serkkuni meni naimisiin pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa ja seremonia noudatti perinteistä hindukaavaa. (Tätä en itse päätellyt, vaan seremoniat hoitanut pappi, munkki tai muu vastaava hengellisen toimen virkamies selvitti englanninkielellä).
Olin autuaasti Lontooseen mennessäni siinä uskossa, että serkun suvun vanhimpana miespuolisena edustajana isän jälkeen riittää, että olen kättelemässä vastaanotolle tulevat miehet ja kumartelemassa naisväelle - tasa-arvolakia ei ilmeisesti sovelleta vielä Intiassa - mutta luulohan ei ole tunnetusti tiedon väärtti. Seremonia oli jaettu varovaisesti arvioiden n. 16 eri symboliseen vaiheeseen ja kokonaisuudessaan kesti 2,5 tuntia. Pääosa hääväestä istui lattialla jalat ristissä (oikeasti ja loppuvaiheessa seremoniaa myös symbolisesti), mutta asemani tuoman senioriteetin turvin istuin telttatuolilla mandapin eli morsiusparin karsinan (neljän jotain asiaa kuvaavan tolpan ympäröimänä) vieressä.
Seremonian edessä alkoi valjeta ettei tästä päässytkään kättelemällä kuin Pentti Aravirta linnan kutsuilla, vaan tiedosssa oli enemmänkin hommia. Ensin käytiin morsiamen isän kanssa hakemassa yksissä toimin morsian seremoniaan. Siinä oli mielenkiintoisen jäynän paikka, kun sulhanen istui mandapissa verhon takana, ja se laskettiin kun morsian oli jo paikalla. Järjestely mahdollistanee nämä nk. järjestetyt avioliitot. No - positiivisesti ajatellen on ainakin yllätyshäät. Tällä kertaa verhon takana kykki kuitenkin tuttu mies, ja seremonia jatkui. Minua alkoi kyllä huolestuttaa kun morsian kertoi, että varalleni oli muutakin suunniteltua ohjelmaa, johon kuuleman mukaan liittyi kookospähkinä? (Tämä lienee kärkipäässä asioita, joita ei halua kuulla kesken hindulaisen hääseremonian, kun vieraita on paikalla n. 200). Kylmää hikeä puskiessani siinä istuimella seurasin herkeämättä kyseisen kookospähkinän koristelua messinkiastiassa (siihen laitettiin sulhasen äidin antama kaulakoru, joka osoittaa että kyseessä on naimisissa oleva hindunainen) - ja nähdäkseni minun osuuteni liittyi "purnahutiin". Sitten kävi taas kutsu karsinaan, sillä kertaa pujotettiin morsiusparin ympärille lankalenkki, joka kuvaannollisesti sitoi heidät yhteen. Ja tarkemmin ajatellen ihan oikeastikin.
Suuri hetkeni koitti heti purnahutin perään, kun morsiuspari vaelsi temppelin lattialle viritetyn kokon (ok, vähän liioittelua, pieni tuli astiassa) ympäri neljästi, kolme kierrosta sulhasen ja neljäs kierros ("moksa") morsiamen johdolla. Joka kierroksella minä ojensin morsiamelle jonkun viikunanlehden ja sen päällä jotain jauhomadon näköisiä siemeniä nuotioon heitettäväksi. Ottaen huomiooon aiemman vähäisen kokemukseni tällaisesta jyväjemmarin tehtävästä, olin suoritukseeni kohtalaisen tyytyväinen. Ainakaan mitään uskontokuntien välistä katastrofia ei päässyt syntymään. Kookospähkinäkin sai olla (ainakin osaltani) ihan rauhassa loppuseremonian.
Yleisökin sai osallistua seremoniaan - väliin huudeltiin erilaisia sanskritin kielisiä kannustushuutoja eri mantrojen vahvistamiseksi, kuten "sua-ha!". Kahden ja puolen tunnin seremonian päätyttyä hääväki nautti maustetun kasvisaterian, samalla oli mahdollisuus tutustua temppeliin, jonka aikanaan ex-beatle George Harrison oli lahjoittanut.
Vaikka seremonia tuntuikin ehkä perisuomalaiseen hartaaseen kirkkomeininkiin tottuneelle vieraalta, se ei ollut ainakaan mitenkään ryppyotsainen tai tylsä. Ja ainakin yhden täkäläisen työkaverini häihin verrattuna kyse oli melkein "shotgun weddingistä" - hänen häänsä olivat kestäneet vaatimattomat seitsemän päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti