Matkan varrella on tullut asuttua jos jonkinmoisessa hotellissa tai vastaavassa majoituslaitoksessa. Silti yksi kokemus taitaa olla ylittämätön. Takavuosina silloinen työnantajani päätti lähettää minut puolenkymmenen muun kanssa pohjoismaiseen kokoukseen Osloon. Päätimme lähteä tutustumaan tähän viikinkien kaupunkiin sen verran ajoissa että kerkeää tutustumaan myös Oslon vilkkaaseen iltaelämään ennen seminaarin alkua.
Matka ajoittui kultaiselle kahdeksankymmenluvulle ennen suuria lamavuosia. Niinpä ei myöskään pohjoismaisessa yhteistyössä pihtailtu vaan Oslon yösijaksemme valittiin pääkadun varrella oleva viiden tähden Grand Hotel. Pelkästään keskeisen sijaintinsa vuoksi ettei seurueemme eksyisi suurkaupungin syövereihin.
Kuinka ollakaan, siihenastisen uran varrelle ei ollut juuri viiden tähden majoituslaitoksia osunut, joten meikäläinen asteli omaan huoneeseensa vilpittömänä, joskin hieman huoneen kokoa kummastellen. Jossain vaiheessa sitten kuitenkin epätietoisuus rupesi kalvamaan siinä määrin että ryhdyin selvittelemään hotellikansiosta millaisia hotellin paremmat huoneet olivat kun seurueen juniorille annettiin vaatimaton, arviolta 100 neliön suuruinen huone. Hiljalleen totuus rupesi valkenemaan ja viimeisin vahvistus löytyi hotellihuoneen vieraskirjasta, josta ilmeni että entisiä huonekavereita (toki oli heidän jäljiltään jo siivottu) olivat joku italialainen Luciano Pavarotti ja joku laulajanrenttu New Jerseystä, mikälie Springsteen.
Luonnollista on, että tällaiseen tilaisuuteen on tartuttava huolella. Niinpä tavoistani poiketen päätin tehdä soittokierroksen seurueemme muille jäsenille ja kysäistä josko tulisivat ottamaan huoneeseeni aperitiivit ennen illalliselle lähtöä. Näin joukkiomme jäsenet yksi kerrallaan tulivat kolkuttelemaan vaatimattoman yösijani ovea, ja kun näkivät huoneeni, jokainen poikkeuksetta kummasteli sen kokoa. Johon minä luontaisen vaatimattomaan tapaani kysyin viattomasti että ”eikös teillä olekaan tällaista????”. Likimain kaikkien huumori kesti moisen. Ainoa jolle teki tiukkaa, oli seurueemme kokeneempi vetäjä joka meinasi mennä möykkäämään vastaanottoon ja vaatimaan huoneenvaihtoa.
Viimeinen silaus oli aamiaisella. Kaverit kyselivät kateellisina miltä tuntui nukkua Grand Hotelin sviitissä moisten kuuluisuuksien jalanjäljillä. Totesin että muuten oli ihan kiva, mutta kun telkkariseinälle matkaa oli niin pitkälti ettei meinannut sängystä kunnolla kuvaa nähdä huolimatta kuvaruudun valtavasta koosta. Meinasi jäädä loppuosa seminaarista jäädä kokematta kun melkein pistivät seuraavaan koneeseen Helsinkiin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti