Kylmää kyytiä

Kesä tuli taas kerran yllätyksenä niin ettei edes henkilökunnan kesäjuhlia keretty pitämään. Mutta onneksi kevättalvella järjestettiin perhepäivä jossa tarjottiin kuumaa makkaraa, mehua ja kylmää kyytiä. Kaivosyhtiö kun on tukemassa Jari-Matti Latvalaa, joka oli lupautunut yhdeksi lauantaiksi kaivokselle ajeluttamaan väkeä ralliautolla.

Kaivosalueelle on rakennettu muutaman kilometrin mittainen rata jossa oli niin suoraa kuin sykeröä. Aamusella kävin järjestävän tahon edustajana näyttämässä rallireitin ensin taustajoukoille ja sitten vielä kiersin radan ambulanssi perässä siltä varalta että sille tulisi käyttöä.

Ja muilutettavia riitti kuin ennen vanhaan Mäntsälässä. Kaikkinensa halukkaita oli yli kuusikymmentä ja näin ollen piti sitä itsekin tunkea itsensä pikku-Fiestan etupenkille kuppi-istuimeen kypärä päässä. Ja jos ei entuudestaan tiedä miksi oikeanpuoleista istuinta kutsutaan "pelkääjän paikaksi", suosittelen kaikille samaa kokemusta.

Huolimatta siitä, että tyypillisen suomalaisen miehen tapaan kuvailen itseni keskivertoa paremmaksi kuljettajaksi, Playstationilla legendaarinen Nürburgringin rata taittuu kahdeksan minuutin pintaan ja Colin McRaen rallipelissäkin tulokset hivelevät itsetuntoa, jotkut ovat kauempana keskiverrosta kuin toiset. Esimakua tulevasta antoi parin sadan mittainen suora, jossa vauhti livahti toiselle sataselle. Siinä vaiheessa vielä tietokoneavusteisesta mallinnuksesta oli apua ja tuleva yhdeksänkymmenen asteen mutka vain nauratti. Mutta auta armias kun päästiin pitkälle suoralle ylämäkeen niin eikös tämä sorateiden virtuoosi pistänyt isompaa vaihdetta sisään vauhdin lähennellessä 150 kilometriä tunnissa ja neulansilmämutkan lähestyessä sitä tahtia että meikäläinen olisi jo aloittanut hätäjarrutuksen jo sekunteja aiemmin.

Eikä syvä kuolemanpelko laantunut edes siihen mutkaan, vaan sitten tultiin samaa kyytiä toistasataa lasissa mutkaista mäkeä, jossa oikealla puolella silmissä vilisivät hihnakuljettimen betoniset jalustat (tosin metrisen lumivallin toisella puolen). Sitten muutama ässämutka ja niin oltiin alta kahden minuutin takaisin lähtöpaikassa.

Eikä siinä voinut todeta kuljettajalle kiitosten lisäksi muuta kuin että "kyllä sullakin on duuni...".