Valtakunnansovittelijan luona

Valtakunnansovittelijan virka oli tänään viimeistä päivää hakusessa kun nykyinen sovittelija on jäämässä eläkkeelle. Matkan varrella on tuokin toimisto käynyt tutuksi, tosin jo Teuvo Kallion aikaan kun tuli asioitua siellä muutamaankin eri otteeseen asiakkaana.

Tiedotusvälineiden kautta välittyy tuosta putiikista sellainen kuva, että yrmeät miehet marssivat salkut kädessään pitkään pöytään, kättelevät sovittelijaa ja istua nököttävät siellä kunnes poistuvat omille tahoilleen pitämään ikävää. Mutta totuus kulissien takana saattaa olla toinen - tai ainakin oli toistakymmentä vuotta sitten kun siellä muutama yö vierähti kaupan automiesten lakonuhkaa sovitellessa. Yritin toki keventää tunnelmaa ja hymyillä viehkeästi kun marssin tv-kameroiden ohi, mutta se loppui kun seuraavana aamuna kaveri soitti ja kyseli miksi olin virnistellyt telkkarissa. Selitin että tarkoituksena oli valaa uskoa horjuvaan työnantajarintamaan.

Sovittelijan tehtävänä on turvata työrauha yhteiskunnassa ja valtakunnansovittelija Kallion tapaan kuului istuttaa osapuolia pöydässä ja työryhmissä kunnes kiistakysymykset oli yksi kerrallaan saatu sovittua. Niinpä käytännössä neuvottelijat istuivat suljettujen ovien takana omissa huoneissaan ja varsinaisia neuvotteluja käytiin työryhmä kerrallaan illan ja yön pimeinä hetkinä. Odottelua riitti enemmän kuin armeijan sotaharjoituksissa, ja valtion kustantamat viihdykkeet rajoittuivat termoskannussa olevaan kylmään kraanaveteen. Niinpä sosiaalinen tilaus viihdykkeille oli suuri ja tämän kyseisen lakonuhan aikaan maailmalla suurinta huutoa oli "Heitä sikaa" noppapeli. Aikaa seuraavana henkilönä olin onnistunut moisen pelin hankkimaan Tukholmasta ja työnantajapuolen neuvottelukammioissa sian heittämisestä tuli kierroksen suurin hitti - jopa siinä määrin että valtakunnansovittelija yhtenä yönä tuli etsimään sihteeriään joka löytyi kammaristamme sikanopat käsissään.

Varmasti työnantajapuolelta kuuluvaa möykkää kummastelivat paikalla norkoilevat työmarkkinatoimittajat. Entuudesta oli tuttua että heti kun poistui kokoushuoneesta paikalliseen miestenhuoneeseen, toimittajat olivat heti kärkkymässä hetken viimeisimpiä tuntoja hätää kärsivältä. Moni leuka loksahti ammolleen kun avoimesta ovesta kantautui huutoja "Kärsät koskettaa!" tai "Läskilortti!". Hämmentyneen hiljaisuuden vallitessa oli helppo ohittaa toimittajakunta ilman että tarvitsi vastata perinteisiin kysymyksiin.

Isänmaa tuli silläkin kertaa pelastettua. Lakko vältettiin ja tiedotusvälineiden edustajat saivat muistoksi kierroksesta kukin omat sikanoppansa.