Tämä aika vuodesta on valkovuokkojen ja -lakkien aikaa. Kouluissa raikaa yhteislauluna "Gaudeamus igitur, iuvenes dum sumus ("Gaudeamuksella käy aina tuuri, Juvalla tyhmänä sumussa", toim.huom.).
Koko sukuni yllätykseksi itsekin liityin tähän valkolakkisten joukkoon aikanaan, vieläpä ensi yrittämällä. Kun aikaa on kulunut riittävästi, lienee syytä paljastaa hämmästyttävän menestykseni salaisuus. Ylioppilastutkintohan on kypsyyskoe, jolla mitataan onko oppilas kouluaikanaan saavuttanut riittävän kehitystason. Suvussamme ei ruotsinkieltä suosittu, vaikken sentään edeltäjieni tapaan ajanut sipoolaisserkkua takaa kirves kädessä ja huutaen "puhu perkele suomea!". Sanajärjestys meikäläisen aineissa olisi kuitenkin mennyt arvallakin heittäen todennäköisemmin oikein kuin vapaasti tekstiä suoltaessani. Niinpä olin asiaankuuluvasti huolissani tulevasta menestyksestä.
Onneksi luullun arvaukset olivat aina vanhalle vakioveikkaajalle helppoa kauraa, joten ainoaksi esteeksi minun ja ylioppilaslakin edellä saattoi koitua tuo satunnainen sanajärjestys ruotsin ainekirjoituksessa. Mutta veitsenterävä järki on vaarallinen ase väärissä käsissä: Pidin tukevasti mielessä ettei kokeessa mitattu kielitaitoa vaan laajemmin ottaen kypsyyttä. Niinpä kirjailin ruotsinkielisen viiltävän analyysin jostain yhdentekevästä aiheesta - vieläpä varman päälle sillä minimimitta oli 90 sanaa (vai lausetta) ja kun pitempi ilmaisu lisäsi eksponentiaalisesti riskiä, ylitin minimin riittävästi kahdella lauseella. Varttitunnissa tämä tekele oli valmis ja siitä alkoi varsinainen muokkaustyö, jonka toisessa päässä minua odotti laudatur.
Perusteesinä tekstini jalostuksessa oli olettama, että koemateriaaliin sisältyvän luetun ymmärtämisen lauseissa sanajärjestykset olivat kohdillaan. Niinpä jalostin ainettani varmistamalla, että joka ikinen kirjoittamani lause vastasi täsmälleen rakenteeltaan jotain annettua lauserakennetta - toki omia sanoja käyttäen. Erityistä gloriaa aineelle toivat minulle ennalta täysin mahdottomiksi arvatut negaatiolauseet, joita viljelin aineeseen kuin Strindberg ikään. Kolmen tunnin kielidopingin myötä aine oli valmis, yksikään lause ei ollut entisellään mutta kypsyyteni oli todistettu.
Veni, vidi, vici.
1 kommentti:
Vanhat hyvät ajat. Silloin saattoi slarvata koko lukion ja näyttää vasta kirjoituksissa kuka on kuka. Nyt ei kirjoituksillakaan ole väliä eikä kukaan tiedä miten yliopistoon pääsee kun sinne pääsee niin monella tavalla.Oi aikoja oi tapoja.Ja opiskelijoille maksetaan palkkaa. Meidän aikaanse oli vitsi. Joku kai otti sen sitten tosissaan.
Lähetä kommentti