Ankeat ohjelmat

Telkkarista ei ole tullut mitään kunnon aamuohjelmaa sen jälkeen kun suosikkisarjani australialainen Pyjamabanaanit lakkasi ilmestymästä joka aamu Ykkösen aamu-TV:ssä 7.25. Mikä olikaan parempi avaus harmaan pimeälle aamulle kuin seurata kahta kirkkaankeltaista banaania - nimiltään B1 ja B2 - jotka ovat pukeutuneet sinivalkoraitaisiin pyjamiinsa ja selvittelevät ystäviensä sotkuja. Eikä siinä kaikki, vaan vielä ohjelman dubattu ääniraita ja dialogi ovat suorastaan eläviä legendoja. "Ajatteletko samaa kuin minä ajattelen, B2?" - "Luulen niin, B1" - yhteen ääneen lausuttuna "On jekun aika!".

Toinen kestosuosikki on tietysti DDR:n paras vientituote Nukkumatti (tosin Pikkukakkosen iltaohjelma), erityisesti jaksot joissa Nukkumatti heittelee unihiekkaa lasten silmiin ja karauttaa tiehensä nk. vauhtipahvilla eli Trabant-merkkisellä henkilöautolla. Sitä katsoessa tulee uni karskimmankin miehen silmiin.

Onhan matkan varrelle eksynyt ankeampiakin katselukokemuksia. Pahimmasta päästä ovat paperipossut Hinku ja Vinku, samaa teknistä tasoa oleva Kössi Kenguru, puhumattakaan noista Tsekkoslovakian ihmeistä Filopatista ja Patafilistä. Kuusikymmenluvulla telkkarista nimittäin ei voinut tulla tylsempää ohjelmaa (ellei mukaan lasketa TV:n teknikoiden lakon aikaista kannelsävelmää, joka soi taukoamatta kaksi viikkoa) kuin nuo kaksi tsekkiläistä ruikua, jotka tekivät sosialistista versiota Ohukaisen ja Paksukaisen tempauksista. Erona vaan että kummatkin olivat jotain omituisia tikku-ukkoja.

Täytynee etsiä jos löytäisi jostain Pyjikset DVD-boksina, kun paljon turhempiakin ohjelmia on kansioihin pakattu. Mutta omista kokoelmista kyllä puuttuu toinenkin helmi, vanha John Waynen länkkäri eestiksi dubattuna, jossa lännensankari astelee ulos saluunan ovesta, vilkaisee ja huomaa hevosensa varastetun saluunan edustalta ja lausahtaa tuon ikimuistoisen eestinkielisen repliikkinsä: "Kuss on mun hopunen?"