Pienviljelijä Antti Rokka Karjalan Kannakselta totesi kirjallisuusviitteiden mukaan jo 1940-luvulla erään kansainvälistymisprojektin tiimoilta että "Hää on Sus(i)..". Eiväthän sudet olleet kaukana meikäläisenkään lapsuusvuosien kulmilta, lähimmät lupus lupukset kohtasin silmästä silmään itsekin alle neljän kilometrin päästä kotoa. Saaristolaissudet kun löytyivät kaupungin keskustan liepeiltä Korkeasaaresta. Vaan ei sitä lapsena tiennyt, mihin vanhempana joutuu. Viime talvena työmatkalla vastaan tuli ahma, nyt on vaarana joutua suden suuhun Kainuun korvissa. Ellei sitten karhu tule ja raatele.Jahka kaivoksen rakennustyömaa hiljenee, kaivospiirissä on suhteellisen hiljaista eikä montaa henkeä ole neliökilometriä kohden (matemaattisesti laskien noin 2,1 henkeä/km2). Niinpä tässä on joutunut jo pohdiskelemaan espoolaista selviytymisstrategiaa luonnon eteen joutuessa. Luonnollisesti on olemassa malli Länsiväylä - istua maastoautossa ikkunat kiinni, Radio Rockia kuunnellen ja pysyä erossa mistään luontoon vivahtavastakaan. Toinen on tietysti malli valtionpäämies - maastoautoon pakataan mukaan vähintään kaksi syntyperäistä kainuulaista, mieluiten metsästystä harrastavia mutta muutoin vähintään tyydyttävät eränkäyntitaidot omaavia. Kolmas tapa on tietysti omaksua kainuulaisen eräihmisen vaistot, gepardinomaisesti maasturista ulos hypähtäessään kastaa sormensa sylkeen, analysoida tuulen suunta ja voimakkuus, kumartua alas ja selvittää millaista riistaa viime tuntien mittaan luonnossa on kulkenut, mihin suuntaan ja kuinka kauan sitten. Onhan tässä itsessä watussin vikaa, kuten on jo käynyt ilmi.
Pitkä on ollut tie Töölöstä Tuhkakylän syrjäkulmille. Eikä töölöläiswatussi pelkää enää käpyjä tai matoja, joten eiköhän noihin susiin ja karhuihinkin hiljalleen totu. Vaikka villieläimiä hiippailee Kainuussa kuin apasseja John Waynen leffassa, ei pidä jäädä maasturiin makaamaan. Ja jos karhu yllättää niin ei muuta kuin maahan makaamaan ja leikkimään kuollutta. Viimeisenä vaihtoehtona on pysytellä konttorilla kävelymatkan päässä kahviautomaatilta. Näkee sitä luontoa ikkunoista sielläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti