Tuli tehtyä viikolla pikavisiitti Tallinnaan. Alun perin tarkoitus oli mennä katamaraanilla yli, mutta kovan tuulen takia kaikki vuorot oli peruutettu ao. päivältä ja matka tehtiinkin isommalla SuperSeaCatilla. Ottaen huomioon että tarkoitus oli kahdeksan miehen ja kipparin voimin purjehtia 43-jalkainen vene Helsinkiin, Suomenlahden aallokko näytti kohtalaisen isolta ja isokin laiva keinahteli siihen malliin ettei oltu keretty kuin Helsingin Kasuunille kun ensimmäinen jäsen seurueestamme ryhtyi syöttämään ahvenia. Loppuosa seurueesta nautti aamiaisensa vieressä olevan miestenhuoneen pahviseinän takaa kantautuvasta karjahtelusta huolimatta.
Tallinna todettiin nähdyksi alle puolessa tunnissa, siitäkin kymmenen minuuttia meni Piritan sataman venevarusteliikkeissä. Ei muuta kuin äijät veneeseen, sadehaalarit ja liivit päälle ja menoksi. Olivat kyllä taksikuskit ja SeaCatin lipunmyynti ihmetelleet että on hullua porukkaa kun vapaaehtoisesti lähtee moiseen myräkkään. Mutta vanha ohitustilanteiden perussääntö eli "jos riski on, se otetaan" päti, köydet irti ja baanalle. SeaCatin ikkunasta havainnnoidut pienet laineet osoittautuivat Tallinnan edustalla olevan niemen suojasta päästyä viisimetrisiksi, joten kosteaa kyytiä riitti. Aallonpohjalla meno oli kuin Titanicin kannella, mutta pohjalta noustiin aina välillä toteamaan ettei merellä näkynyt aluksen alusta meidän lisäksemme.
Kuten jokainen, joka on joskus purjehtinut, tietää, kuuluu lajiin olennaisena osana se, ettei kaikki mene suunnitelluin tavoin. Tällä kertaa Murphyn laki iski Porkkalan kärjessä suurin piirtein niillä main minne aikanaan yrittivät upottaa Sally Albatrossin kevätjäihin. Kone pantiin käyntiin ja hups hei, eipä aikaakaan kun oltiin saatu veteen jäänyt köysi kierretyksi potkurin ympärille. No ei muuta kuin rannikkovartiosto paikalle ja komeasti hinauksessa Kirkkonummelle satamaan. Ja saunaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti