Rautaa rajalle

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Jurttivaaran kansainvälisessä laskettelukeskuksessa Nurmeksen Höljäkän kylässä tuli 70-luvun alkussa ajettua moottorikelkalla hissin ala-asemalta pian sittemmin konkurssiin menneen hotellin pihaan ja takaisin. Viime viikolla opit tulivat hyvään tarpeeseen kun toteutettiin edelliskeväästä suunnitteilla ollut reissu. Sen työnimenä oli "kovien miesten valkoinen helvetti", mikä oivasti kuvaa reitin vaativuutta ja että aiempaa kelkkailukokemusta arvostettiin. Matkareitti kulki vaatimattomasti Tromssan liepeiltä Kilpisjärven ja Hetan kautta Leville - eli käytännössä koko Suomi-neidon käsivarsi ylhäältä alas.
Kokemattomampaa olisi saattanut hirvittää kun ilmeni että seurueen neljästä muusta jäsenestä kolmella oli omat kelkat ja neljäskin harrasti ao. lajia aktiivisesti. Tosi mies ei moisesta kuitenkaan hätkähdä vaan luontevaan keskustelutyyliin kyselin oppaalta että mitkähän nuo kelkan hallintalaitteet nykyisin olivatkaan ja mahtoiko olla jotain mitä olisi hyvä tietää ennen kolmen päivän turneelle lähtöä, kun edellisestä kelkkailukokemuksesta oli hetki vierähtänyt.
Vehkeet heitettiin lennossa niskaan ja hypättiin peltiporon selkään. Edessä Norjan vuorten ylitys ja ensimmäisenä etappina valtakunnanraja ja Kilpisjärvi. Syväluotaavista kysymyksistäni oppaamme Kimmo päätteli, että lienee parasta että liimaudun hänen kantaansa. Enpähän ainakaan eksyisi. Komeat oli maisemat - ensin kivuttiin vuoren rinnettä ylös (painon siirto ylärinteen puolelle auttaa kummasti kelkan pystyssä pysymistä ja ohjaamista), kurkattiin jäätynyt vesiputous ja muutoinkin ihasteltiin terävähuippuisia vuoria. Sitten alas laaksoon, jossa koitti armeliaasti kaffepaussi, ja sieltä hiljalleen rajaa kohden. Kun liikkeelle päästiin, alkoi kilometrien pituus huolestuttaa, sillä matkamittari pyöri aika verkkaisesti vaikka aikaa hyvää vauhtia pidettiinkin yllä. Mieleen hiipi ajatus siitä, ettei retkelle annettu työnimi ollutkaan ihan pilaa. Vihdoin saavuttiin pohjoisen Checkpoint Charlielle - rajan virkaa toimitti poroaitaan tehty aukko, jossa muista vastaavista poiketen roikkui joku viirintapainen. Äkkinäinen ei olisi siinä edes huomannut laittaa kelloaan oikeaan aikaan. Onneksi Suomessa päivä oli tuntia pitempi, joten Kilpisjärvelle kerettiin valoisaan aikaan. Peltiporot ja ajurit tankattiin ja selvisi syykin matkamittarin hitauteen. Ensimmäisen päivän päätteeksi mittariin oli kertynyt 52 - mutta ne osoittautuivatkin maileiksi kilometrien sijasta, joten n. 80 kilometriä oli takana.