Suvikummajaisia

Taas on amerikkalaisilla kollegoilla kummastelemista, kun jälleen kerran meillä on "ylimääräinen" arkipyhä ja väki kaikkoaa mökeilleen tavoittamattomiin. Key Towerissa olen kuullut toisenkin kerran kummasteltavan kun eurooppalaiset ovat kevätkesäisin tämän tästä viettämässä jotain juhlapyhää työnteon sijasta. Kun vertailemaan ruvetaan, eipä juhlapyhien määrässä ole suurempaa eroa - eurooppalaiset juhlapyhät kun sattuvat olemaan pääasiassa uskonnollisia (kuten joidenkin mukaan juhannuskin), amerikkalaiset viettävät kiitos-, itsenäisyys-, työn- ja presidentinpäiviä. Ja lisäksi jokaisella on viisi vapaasti valittavaa "personal day off'ia".

Muutenkin suomalaiset neljän viikon yhdenjaksoiset kesälomat ihmetyttävät sikäläisiä. Pääkonttorimme väestä suurin osa pitää enintään kahden viikon yhdenjaksoisia vapaita, osa ei edes sitä. Siinä on kiva kertoa häipyvänsä jonnekin hevon kuuseen kuukaudeksi, vieläpä 50% korotetulla palkalla. Lomarahaa ihmetteleville olen kertonut, että se on palkkio siitä kun tekee vähemmän vahinkoa kun on poissa töistä.

Lomarahan historiikki on sinänsä mielenkiintoinen. Se juontaa juurensa 1970-luvulle, kun telakat ja tehtaat pistettiin kuukaudeksi kiinni ja väki lähti sukuloimaan Ruotsiin muuttaneiden sukulaisten luokse. Metalliteollisuus oli lomien jälkeisinä ensimmäisinä päivinä hätää kärsimässä kun työpaikalle ei monikaan lomakrapuloiltaan kerennyt. Niinpä keksittiin, että maksetaan palkkio niille henkilöille, jotka tunnollisesti työajan alkaessa ensimmäisenä työpäivänä ilmaantuivat paikalle. Vielä 1980-luvulla oli tarkkoja ehtoja lomarahan saamiselle sen mukaan, lähtikö lomillle ja palasi niiltä ajallaan. Nykyään etu kuuluu käytännössä kaikille, automaattisesti.

Taas on juhannuksena Helsinkiin tulevilla turisteilla ihmettelemistä, kun kaupunki on kuin neutronipommin jäljiltä. Talot ovat paikallaan, mutta väkeä ei näy missään. Nekin harvat, joita näkyy, ovat enempi tai vähempi liikuttuneessa mielentilassa.