Lähempi tutustuminen kainuulaiseen mielenmaisemaan paljasti että pesäpallo on noilla leveysasteilla suunnattoman tärkeä juttu. Sotkamon Jymy on ikäänkuin paikallinen HIFK:n korvike ja korvissani vieläkin kaikuu elämäni toistaiseksi ainoassa Jymyn matsissa lähelläni istuneen herttaisen kainuulaismummon vertahyytävä huuto "kuolee!!". Jos tuo mummo olisi ollut eturintamassa jatkosodassa niin itäraja kulkisi nykyään varmaan Uralilla.
Vaikka pesis on peri-isänmaallinen urheilulaji, jossa pallonheiton tarkoituksena oli kehittää käsikranaattien heittotaitoa, harva suomalainen kuitenkaan kuka pesäpalloilijoiden joukossa olikaan primus inter pares - kaikkien aikojen suurin. Edes Sotkamon raitilta tuskin löytyy tähän oikeaa vastausta. Se ei ole japanialainen Jokohama Humahutan siitä yksinkertaisesta syystä että kaikkihan tietävät että Japanissa pelataan baseballia eikä pesistä. Kaikkien aikojen suurin pesäpallosankari ei ole myöskään Jimi Heikkinen (vaikka kova onkin), vaan Joosef.
Siis kuka Joosef? Hän joka mainitaan laulussa "Oi Joosef, Joosef". Sillä kun tarkkaan kuuntelee laulun sanoja niin siinähän asia todetaan aivan suoraan. "Oi Joosef, Joosef, palanut et koskaan, ja neidot kyynelsilmin odottaa..." Toista vastaavaa tuskin löytyy suomalaisesta pesäpallohistoriasta.
Yllättävää onkin huomata kuinka paljon triviatietoa on piilotettu eri kappaleiden sanoituksiin. Ehkä se on ollut hienovarainen tapa tuoda esiin kipeitäkin asioita. Ajatellaan nyt vaikka lapsuuteni suurta lännensankaria, seikkailija Davy Crockettia hassussa hatussaan. Ei ole kovin tunnettua että tuo suuri seikkailija oli sukupuoliselta suuntautumiseltaan valtaväestöstä poikkeava - sekin paljastetaan jo ensi säkeessä - "Davy, Davy Crockett, siinä vasta miesten mies...".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti