Eettinen hirvenkaato

Eipä ole montaa kirjoitusta siitä kun valittelin etten ole kaivospiirin alueella nähnyt isommista eläimistä mitään muuta kuin tuoreet jäljet lumessa. Ja niitäkin lähinnä talviaikaan. Mutta näköjään blogeilla on vaikutusvaltaa sillä heti tuoreeltaan tuli eteen ihan aito metsänelävä – hirvi.

Vaikka hirvi ei ollutkaan kummoinen vaan ihan ylivuotinen vasa, se seistä möllötti keskellä Lahnasjärventien risteystä kaivoksen portilla iltapäiväruuhkan aikaan. Niinpä minäkin bongasin tuon luontokappaleen jo hyvän matkan päästä ja tavoistani poiketen en lasketellutkaan alamäkeä kuuttakymppiä vaan jäin odottelemaan mitähän mullikka päättäisi tehdä.

Ja selväähän on ettei luontokappale rupea umpihangessa rämpimään ja niinpä tämäkin otus rupesi juosta lönköttelemään pitkin Lahnasjärventietä Viinamäen suuntaan. Eihän Kainuussa kovin kummoiset näköalat ole muutenkaan mutta liki puolen kilometrin jälkeen alkoi hirven hanurin tuijottaminen kyllästyttää. Varsinkin kun otus ei mitenkään ottanut onkeensa sitä mahdollisuutta että siirtyisi kaikessa rauhassa pientareelle kun jätin isomman välimatkan tähän eläinkunnan Ritolaan. Tyhmänlainen elikko jatkoi vaan juoksuaan, vieläpä keskellä tietä katsomatta siihen olinko kahdenkymmenen vai sadan metrin päässä. Kun sitten tulin siihen tulokseen että matka Vuokattiin hirven opastamana tulee viemään kohtuuttoman pitkään, päätin ryhtyä luontoarvoja suojelevaan ohitusyritykseen jahka eläin tajuaa siirtyä oman kaistansa reunaan ja antaa tilaa nopeammilleen. Pitkällisen odotuksen jälkeen hetki koittikin – carpe diem – ja päätin ampaista vanhalla, parhaat päivänsä nähneellä Volkkarilla tien vasempaan laitaan ja hirven rinnalle.

Ja niinhän siinä kävi että vihdoinkin tuo elikko tajusi että tiellä on muitakin, vilkaisi minua ja näki urbaanin cityihmisen katseen ja vihdoinkin päätti hypätä pientareelle. Ponnistus oli kuin Bob Beamonilla Meksikon kisoissa 1968, mutta talvi yllätti hirven ja niinpä se ottaa mätkähti kyljelleen tien varteen – tosin siinä vaiheessa kun näin sen peilistä, elikko oli pystyssä ja hangen puolella, päästäen ohi viiden auton letkan.

Nyt ei voi valittaa etten ole nähnyt elikoita. Pikemminkin olen saanut maineen miehenä joka kaataa hirven katsellaan tyyliin ”Men who stare at goats”. Kyse lienee kainuulainen sovellus ekologisesta ”catch and release” –kalastuksesta jossa saalis lasketaan takaisin veteen. Onpa nyt sitten metsästyssaldoni yksi (ekologisesti) kaadettu hirvi.

Ja mitä tulee bongattuihin metsäneliöihin, puntit Kainuun ja Espoon kesken ovat tasan. Lauantaina nimittäin näin Kilossa lumikon.