Välineurheilua

Suosikkikanavani YLE Teema muisteli vanhan legendaarisen Toronto-jääkiekkomailan vaiheita kultaisilla kuusi- ja seitsemänkymmenluvuilla. Itse en Torontoon koskenut tai moista omistanut, koska olin enempi Koho-miehiä.

Tai jos ollaan aivan tarkkoja, ensimmäinen suoralapainen mailani oli merkiltään Fighter, kestävä ja tarkoitukseensa sopiva. Sillä oli hyvä pelata lätkää kesät talvet Tavaststjernankadun takapihalla. Lapa ei mennyt poikki tai kulunut edes asvalttiin hieromalla. Fighterin mainetta toki hieman himmentää vasta muutama vuosi sitten kuulemani tieto siitä, että kyseiset mailat valmistettiin Itä-Saksassa.

Fighterin jälkeen sain vihdoinkin aidon Koho Pro Hook -mailan. Käyrä ja ohut lapa ja hintakin muistini mukaan oli pöyristyttävät 26 markkaa (4,37 €). Pro Hookilla lähti lämäri kuin hauki rantakaislikosta, joskus jopa oikeaan suuntaankin. Ja kiitos mailan, useampi tsekkoslovakialainen kiekko katosi lumipenkkaan kuin tuhka tuuleen Kirjailijanpuiston jääkentän laidalla. Jääkiekkomailan sikamainen hinta piti osaltaan huolen siitä ettei sitä käsitelty miten vaan, sillä lavan katkeaminen olisi johtanut siihen, että uuden mailan olisi saanut aikaisintaan seuraavaksi talveksi ja lopputalvi olisi pitänyt pärjätä lujitemuovisella irtolavalla, joka kuumennettiin ja liitettiin vanhan mailan varteen (vähäksi aikaa, kunnes se lämärien myötä irtosi ja lensi kaaressa penkkaan). Eikä sellaisen muovilavan kanssa kehdannut Erkkikään mennä illalla luistinradalle. Siitä seuraava askel alaspäin olisi ollut ilmaantua kentälle kaunoluistimet jalassa...

Vähävirikkeisen nykynuorison mailat ovatkin sitten jo ominaisuuksiltaan - ja hinnaltaan - ihan toista luokkaa. Hiilikuitua on kuin Räikkösen formulassa, eikä hintakaan kauas siitä jää. Oma CCM Vector on pelastettu pari vuotta kevätalennusmyynnistä 79 euron pilkkahintaan. Tosin työkaverini Ville pisti juuri paremmaksi ostamalla 200 euron mailan alta viidenkympin. Eikä minun CCM:ssäni mitään vikaa ole. Paitsi ettei se ole Koho Pro Hook eikä siihen kiinny.