On hanget korkeat nietokset

Kouluvuosina sain huomiota sillä kun luokassa laulettiin "Jänöjussin mäenlaskua" kun kyselin etteikös tämä ollutkaan se "Sukset ulos survaiskaa...". Oli kappale mikä tahansa, tämä talvi ei yllätä enää edes autoilijoita. Pikemminkin alkaa hiljalleen muistuttaa sitä sähköpostissa kiertävää huumoripitoista kertomusta joka alkaa sillä kun taivaalta leijailee valkoisia höytyviä ja sitten asteittain kertomus etenee vaiheeseen jossa kertoja on tarttumassa haulikkoon kuullessaan lähestyvän aura-auton äänen. Vaikka kuinka uskotellaan että lumenluonti on hyötyliikuntaa, kyse on kyllä vakavammanlaatuisesta itsepetoksesta. Nimittäin voin vakuuttaa että sellaisena aamuna kun Reinojen vapaalaita ei riitä pitämään lunta nilkoista, aamu ei ole alkanut hyvin.

Onneksi toki Kainuussa on lunta maltillisemmin ja siellä lumityöt tehdään pääosin aura-autoilla. Tosin poikkeuksiakin löytyy - nimittäin viimeksi siellä käydessä pitihän sitä mennä kokeilemaan miten kaivoksenjohtajan maastoauto kulkee umpihangessa. Päätettiin nimittäin ajaa 1. ja 2. lohkon välistä 400 mittaisen auman poikki kasan toiselle puolelle. Ensimmäiset 300 metriä menivätkin kuin Susi-Veikko Hakulisella aikanaan, mutta sitten tahti hyytyi ja loppujen lopuksi kaivoksen komentomoduuli päätti matkansa umpihankeen keskelle liuotuskasaa.

Ensimmäiseksi tietenkin turvauduttiin teknisiin ratkaisuihin, nelivetoon, alennettuun nelivetoon ja kaikkiin muihin hanikoihin, jotka on Nissan Pathfinderin kojelautaan asennettu. Sen osoittauduttua turhaksi päätettiin nousta ajoneuvosta tilannetta pähkäilemään. Siinä meitä seisoskeli kolme miestä liki metrisessä kinoksessa pikkukengissään miettimässä pelastautumiskeinoja. Onneksi tukena oli kolmen miehen (joista kaksi insinööriä) neuvokkuus ja yksi ylimääräinen turvakypärä jolla äyskäröitiin lunta Nissanin renkaiden alta. Kun sekään ei auttanut, käytiin vieressä olevasta 10 metrin korkuisesta kasasta hakemassa vähän malmimurskaa renkaiden alle, sitten kaksi miestä roikkui puskurien päällä ja kaivoksenjohtaja koetti paikata oman virheensä ja saada auton irti hangesta. Turhaan.

Illan hiljalleen pimetessä todettiin tosiasiat ja päätettiin turvautua siihen, mihin tosimies ei koskaan ryhdy - soittamaan apuvoimia paikalle. (Toinen asia jota mies ei tee, on ohjekirjan lukeminen). Niinpä kiivettiin auton puskureille, jotta kahden 10 metrin kasan välissä saatiin edes heikko kenttä puhelimeen ja päräytettiin kaivoksen kunnossapidosta vastaava traktori paikalle. Traktori oli tietenkin kaivosalueen toisessa päässä joten tunti vierähti siinä mukavasti idean isää syyllistettäessä. Kun vielä ilta alkoi pimetä ja minun Helsinginkoneeni lähtöaika huolestuttavasti lähestyä, soitettiin maarakennuksesta vastaava, kolmas insinööri paikalle. Kuinka ollakaan, apujoukot karauttivat paikalle puolitoista tuntia kutsun jälkeen. Siinä vaiheessa oltiin jo vaipumassa synkkyyteen ja mietittiin miehissä että kuinkahan kauan kestäisi ennenkuin joku kaipaisi jotakuta meistä. Yksissä tuumin todettiin että kevät olisi pitkällä ennen tätä ihmettä.

Varttitunnin pelastusoperaation tuloksena saatiin maasturi ylös hangesta ja sitten palattiin takaisin tultua reittiä - tie kun olisi joka tapauksessa ollut poikki siellä kasan toisessa päässä jonne alunperin pyrittiin.

Kyllä talvella on hauskaa kun on lunta.