Meripoikki meit varjelkko taivas

Biskaja tuli sitten ylitettyä touko- kesäkuun vaihteessa. Huoli siitä, etteivät matkatavarat olisi ennättäneet mukaan, oli ennenaikainen sillä niiden ohessa itsekin tuli missattua viimeinen lento Barcelonasta La Corunaan. Sen sijaan Spanair tarjosi majoituksen kenttähotellissa ja vielä illallisen viineineen. Ja kun ei tarvinnut yön selkään lähteä valtamerille, ei jatkolennon menettäminen kauheasti kirpaissut. Yöunta tosin häiritsivät katalonien ilotulitteet kun paikallisjoukkue sattui illalla voittamaan Euroopan Cupissa Manchester United'in.

Aamukuudelta sonnustauduin uudelleen matkaan ja tunnin lennon jälkeen laskeuduin Espanjan luoteiskolkkaan, jossa L'Iansa miehistöineen odotti. Satamassa kävi ilmi, että yksi miehistön jäsenistä oli jo saanut tarpeekseen aallokosta ja jatkuvasta valvomisesta ja pakannut kamppeensa, joten lähdimme ylittämään Biskajaa neljän miehen voimin. Köydet irti ja suunta pohjoiseen kohti Englannin eteläkärkeä. Jahka päästiin mantereen suojasta pois, vastainen tuuli yltyi 20 metriin sekunnissa ja vastaavasti aallokko oli yli nelimetristä - käytännössä siis korkeimmat aallot olivat ehkä seitsenmetrisiä. Vastapainoksi pohja sitten putosikin viiteen kilometriin, joten pintakareja ei tarvinnut pahemmin tähyillä.

Vuoristoradan jatkuttua yhdenjaksoisesti neljän tunnin ajan (ja edessä suunnitelman mukaan vielä 68 tuntia samaa), tehtiin yksissä tuumin päätös tehdä täyskäännös ja edetä jälleen. Tällä kertaa suuntana etelä ja La Corunan illallispaikat. Hyvin syödyn ja nukutun illan päälle lähdettiin uudelleen liikenteeseen kevyemmällä tuulella. Kipparin työvuorolistan mukaan kaksi miestä kerrallaan oli kaksi tuntia kannella ja kaksi vapaavuorossa. Tätä jatkettiin kaksi ja puoli vuorokautta, missä vaiheessa olimme varsin yksimielisiä siitä, ettemme lähde ylittämään Englannin kanaalia yön pimeinä hetkinä, vaan tähtäin asetettiin Brestin paikkeille Bretagneen. Eipä Biskajalla tosin kiirettä pitänyt, sillä koko ylityksen aikana nähtiin kymmenkunta alusta, eli keskimäärin 4 päivässä. Muun aikaa sai tuijotella horisonttia. Tosin delfiini pelästytti perää pitäneen miehistömme jäsenen hyppäämällä veneen vieressä äkkiä arvaamatta. Omat luontohavainnot rajoittuivat uskomattomaan tähtitaivaaseen linnunratoineen (sekä 16 tähdenlentoa ja kymmeniä satelliitteja), yhteen vastaan tulevaan delfiiniparveen ja pieneen haihin.

Saavuimme kolmannen päivän iltana pieneen Camaret sur Mer nimiseen kylään Brestin kupeeseen. Maslowin tarvehierarkian mukaisesti purjehtiessa perusasiat nousevat kunniaan, niinpä etusijalla satamassa olivat keinumattomat sosiaalitilat, lämmin suihku ja sen päälle illallinen merenelävistä viineineen. Veneelle paluuta helpotti paikallinen vuorovesi, sillä illalliselle mennessä piti kivuta kahdeksan metriä jyrkkää lankonkisiltaa pitkin, palatessa vene oli melkein laiturin tasalla vuoroveden oltua huipussaan.