Sotkamolainen sielunmaisema avautuu

Kainuuun tauti ei, vaikka niin helposti luulisi, tartu punkin puremasta. Mutta näyttää Kainuussa vietetty aika hiljalleen alkavan oirehtia. Eilisiltana nimittäin tuli käytyä todistamassa ensimmäistä kertaa eläessään ihan ehta pesäpallo-ottelu. Oli oikea jymyottelu, sillä vastakkain olivat Sotkamon Jymy vastaan Nurmon Jymy. Eteläsuomalaisesta suppeasta näkökulmasta tätä on helppo tulkita ilmaukseksi pelin tylsyydestä kun paikkakunnilla ei riitä mielikuvitus edes eri nimien keksimiseen. Toisaalta, onhan ruotsinkielinen rannikkoseutu pullollaan kaiken maailman IFK:ita, niin kai Kehä III:n ulkopuoliseen Suomeen pari jymyä mahtuu. Ja Reisjärven Pilke.

Vaikka pesiksen isänmaallinen historia Tahko Pihkaloineen on tuttu, pelin sotaisuus yllätti. Verenhimoiset sotkamolaiset vauvasta vaariin huusivat (lämpimikseen?) "Kuole!" nurmolaisten täytettyä takapesät pelin kiihkeimmillä hetkillä. Raakaa peliä, varsinkin kun katseli oranssivioletteihin trikooasuihin pukeutuneita miehiä - sekin oli kotijoukkue, jota kannustettiin.

Meinasin virittää keskustelun vieressä istuvien kainuulaisten kanssa puoliajalla siitä, että kun Nurmon joukkueen nimi on Jymy, että mikä mahtoikaan olla paikallisen Sotkamon joukkueen nimi. Tämä olisi varmaan ollut yhtä viisas teko kuin tulla Jokerien pelipaita päällä HIFK:n fanikatsomoon ja ruveta kuittailemaan hifkiläisille. Peli sinänsä oli taidokasta, yhtä lukuunottamatta jokainen lyöjä osui joka lyönnillään palloon. Pelissä ei nyt sinänsä kummempaa järkeä ollut, erityisesti loppumaton pallojen heittely lukkarin ja kentällä olevan muun joukkueen kesken (liekö syynä se, että pysyisivät hereillä...) kärkkyjän polttamiseksi, ei antanut korkeaa kuvaa pelin älyllisyydestä. Jos kärkkyjä ei viidellä ensimmäisellä heitolla livennyt hyppyä kauemmaksi pesästä, niin kuinka todennäköistä oli että näin olisi tapahtunut kuudennella kerralla. Saatiinhan sitä sentään jännitystä kun kerran lukkari pudotti pallon ja pesissä oleva väki rupesi juoksemaan kuin heikkopäiset.

Toinen mikä tuo tunnelmaa - ja mahdollisesti virtsarakon tulehduksen - on Kainuun kesä. Kahdeksan astetta lämmintä, tihkusade ja pimenevä ilta. Ei ihme, että elokuussa pelataan finaaleja, syyskuun loppupuolella ei palloa näkyisi pimeässä eikä takapuoli irtoaisi huurteisesta penkistä pelin päätyttyä. Onneksi DNA tarjosi vip-vieraille veikeänvioletin pefletin. Onneksi sentään peliä ei näytetty Urheiluruudussa. Mainehan siinä olisi mennyt.