Kulttuurien kohtaamista

Kaivoksella on ryhdytty toimiin, jotta Espoon konttorin väkikin tuntisi olonsa kotoisaksi - konttorirakennuksen edusta on vast'ikään asvaltoitu. Nyt voi urbaani cityihminen kävellä lakeerikengissä suoraan parkkipaikalta sisätiloihin ilman että altistuu soralle ja ravalle, eikä korpimaisema vaikuta enää lainkaan yhtä uhkaavalta ja luonnontilaiselta kuin ennen.

Kun on lapsuutensa viettänyt Mannerheimintien, Tukholmankadun ja Töölönlahden rajaamassa ympäristössä, jossa kehä I edusti syvää maaseutua ja kehä III ylitettiin ainoastaan kesäisin mökille mennessä, Kainuun korpimaisemat edustavat toisenlaista maailmaa. Kuten eilinen uutinen siitä, että Kajaanissa ammuttu karhu olikin toipunut ja päättänyt kostaa metsästäjälle haukkaamalla tätä reiteen. Ottaen huomioon, että Kajaani on sentään kainuulainen cityn korvike, tämä kertoo karua kieltään siitä kuinka lähellä luontoa ollaan. Ja kaivos on sentään nk. hevon kuusessa paikalliscityn näkökulmasta.

Luonnon läheisyyden huomaa myös siinä, että kesällä kaivoksen väellä ei ollut mitään erityistä painetta vapaiden pitoon - tosin kolea paikallissää varmasti oli syynä siihen, kukapas vapaaehtoisesti lähtisi räntäsateeseen. Mutta auta armias kun alkaa sorsan-, karhun- tai hirvenmetsästys, niin ovella on väkeä jonoksi saakka kun pitäisi saada vapaita ja päästä laskemaan metsän eläviä hengiltä vaikka ois tehdaskin käynnistettävänä.

Toisaalta onpa tässä oma luontotuntemus parantunut vuosikymmenten mittaan. Enää en kavahda sisiliskoakaan krokotiilinpoikasena, kuten kävi kuusikymmenluvulla Padasjoella navetan kulmalla. Urbaani cityihminenkin voi siis asteittain palata lähemmäs luontoa.