Rokin väitetään olevan keski-ikäistymässä. Ajatus käväisi mielessä kun Pasilan asemalta Hartwall-Areenalle kävellessä ei kanssakulkijoista erottanut oltiinko matkalla Aikamiesten ja Neil Youngin konserttiin. Vankimmat fanit olivat varhaiseläkeiässä ja hiusten määrän korvasi into. Rokille ominaisuuden katu-uskottavuuden lisäämiseksi moni oli pukeutunut mustaan t-paitaan ja verhoillut orastavan tai täyskukkaan puhjenneen kaljunsa kapinallisuutta osoittavaan huiviin.
Eihän siinä mitään, oltiinhan menossa katsomaan kaikkien nykyrokkarien isoisää, joka 39 vuotta sitten näihin aikoihin (17.8.1969 tarkkaan ottaen) esiintyi Woodstockissa jo suurena tähtenä. Paljon on vettä virrannut Vantaassa sen jälkeen, mutta kitara pysyi vielä käsissä ja muutama vähemmän vannoutunut vanhemman polven edustaja veti käsiään korviin kun Niilo-setä soitteli äänensärkijä päällä vanhan liiton rokkia. Lavaesiintymistä ei ihan voi verrata Mick Jaggerin energiseen pomppimiseen, mutta Niilopa ei ole ennenkään syyllistynyt koreiluun vaan mieluummin seisoo ringissä soittajakavereiden kanssa ja antaa palaa.
Viimeinen vahvistus rokin keski-ikäistymiseen tuli Areenan miestenhuoneessa. Kuulijakunnan ikärakennettako lie huomioitu, mutta miesten pisuaareissa normaalia elintoimintoja piristämässä oli kiva (mutta tuiki tarpeellinen) tehtävä, jossa piti yrittää saada kaari nousemaan yli pisuaariin merkatun viivan. Jos ylittyi, kiitettiin huomiosta ja asiat olivat kunnossa, jos taas kaareen ei saanut puristettua riittävää korkeutta, eturauhasvaivoihin kannatti kiinnitti huomiota. Kyllähän tuollainen saa fanin kuin fanin rokkitunnelmaan. Samalla jäin miettimään tämän tutkimuksen tieteellistä validiteettia kun nk. pudotuskorkeus oli luonnon ja anatomian sanelema. Tulosta voinee kuvailla siten, että keskityin rauhassa nauttimaan Niilon musiikista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti