Musiikkimiehiä

Kuten blogini lukijoille lienee selvinnyt, musiikkimiehiä tässä ollaan. Milloin on tullut vetäistyä "Voimalla seitsemän miehen" nk. speedmetal-versiona, milloin taas olen konsertoinut Kastrupin kansainvälisellä lentokentällä Tanskassa. Mutta kertomatta taitaa olla jäänyt, kuinka lähellä loppujen lopuksi olikaan etten päätynyt Los Angelesin filharmoonikkojen kapellimestariksi.

Tunnettuahan on, että LA:n nykyinen kapellimestari, vast'ikään miehen ikään ennättänyt E-P Salonen aloitti uransa käyrätorven soittajana koulumme orkesterissa. Koulun orkesteriin tarvittiin taannoin kuusikymmenluvun loppupuolella uusi käyrätorven soittaja ja valintaa oli suorittamassa legendaarinen musiikinopettajamme, joka oli samalla mm. pianonsoitonopettajani. Huhu oli kantautunut korviimme, että tätä paikkaa tullaan tarjoamaan meidänkin luokallemme, joten kavereitteni kanssa tehtiin nk. negatiivinen tarjouskartelli, eli päätettiin ettei yksikään lipeä rintamasta, vaan kaikki yhtenä miehenä kieltäydymme moisesta hommasta. Tosi mies ei käyrätorveen tartu.

Aikalaisteni muistikuvien mukaan suostuttelu käyrätorven soittajan paikkaan oli kiihkeätä, mutta kartelli kesti. Niinpä musiikinopettajamme joutui nuolemaan näppejään eikä meidän luokaltamme soittajaa herunut, vaan siihen värvättiin alemmalta luokalta joku Salonen. Hänen kunniakseen on todettava, että pesti orkesterissa tiettävästi kesti koulu-uran loppuun saakka, ja sittemmin on tainnut ansaita elantonsa musiikkialalla.

Että ei sitä nuorempana koskaan tiedä, kuinka lähellä oli ettei joutunut Los Angelesiin kapellimestariksi. Mutta kauppaneuvos Paukun legendaarinen toteamus piti paikkansa: "Kyllä huonokin kartelli aina vapaan kilpailun voittaa!"