Lentomatkailun arkea on tullut sivuttua jos toisessakin kirjoituksessa tässä matkan varrella. Välillä matkojen välissä on hyvä rentoutua koneenvaihdon yhteydessä. Niinpä kerran Kastrupin kentällä Kööpenhaminassa haahuilin pitkin ja poikin terminaalin kauppoja. Elektroniikkakaupan hyllylle oli laitettu houkuttimeksi isohko sähköpiano, joka sai luovuuden puhkeamaan kukkaansa - ei siis muuta kuin rohkeasti itseään ilmaisemaan.
Vaikka Aaronin pianokoulua on tullut käytyä aikanaan vaihtelevalla menestyksellä kolmannen opuksen ensisivuille saakka, kosketintuntuma on vuosien mittaan käynyt varovaisestikin arvioiden aika ohueksi. Niinpä asetin sähköpianoon kytketyt kuulokkeet korville ja annoin pitkän lennon aikana patoutuneen ilmaisun tarpeen virrata vapaasti sähköisen boogiewoogien tulkintaan. Kaikki ei mennyt putkeen, mutta se mikä osaamisessa hävittiin, korvattiin tulkinnan tulisuudella. Niinpä oli suuri yllätys kun hätääntyneen, ellei peräti tuskaisen näköinen myyjä kiirehti kaupan toiselta laidalta juosten koneelle ja ihan artistilta lupaa kysymättä käänsi liki täysillä olleen voluuminappulan minimiinsä. Artistillekin kävi selkeästi ilmi, ettei kuulokkeiden kytkentä ollutkaan katkaissut virtaa kaiuttimista, vaan koko Kastrupin terminaali oli saanut kuulla kiihkeän boogiewoogieni.
Sanomatta lienee selvää, että tilanteen koko kauheuden paljastuttua totesin, etten ollutkaan kiinnostunut sähköpianosta ja oli muutenkin kiire poistua aika vilkkaasti terminaalin kaukaisimpaan nurkkaan kokemaan väärinymmärretyn taiteilijan angstia.
En ole sittemmin vieraillut ao. liikkeessä vaikka toisenkin kerran sen ohittanut. Ars gratia artis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti