Eilispäivänä tuli nautittua talvesta. Aamulento Kokkolaan oli kuin vuoristoradassa, tosin erilainen vatkaaminen ja ravistelu kesti huomattavasti pitempään. Pakkasta muutama aste, mutta jo lounasaikaan sääennusteiden mukainen lumimyräkkä saavutti länsirannikon juuri parahiksi lounasaikaan.
Tehtaan konttorista ruokalaan on muutaman minuutin kävelymatka, mutta eilen kun lunta tuli taivaan täydeltä vaakasuorassa, tuntui että Kokkolan hiekkarantojen sijasta olisi eksynyt Siperian tundralle. Ja vaikkei tässä ihan enää ole nuoruusvuosiensa hoikahkossa kunnossa (kuten silloin kun kaverit meinasivat lähettää Biafraan malliksi ettei kaikki toivo ole sielläkään menetetty), niin tuuli meinasi pulveritehtaan kulmalta viedä mennessään tehtaan jätealtaiden suuntaan ihan väkisin. Mutta takaraivossa oleva ajatus Sodexhon hernekeitosta ja pannarista pisti yrittämään ja ponnistelujen kautta pääsin ruokalaan turvaan lumimyrskyltä.
Taitaa olla niin, että tämä nykyelämän rytmin kiireisyys on tarttunut luontoonkin. Illansuussa tehtaalta takaisin pääkaupunkiseudulle lähtiessä lumipyry oli ohi ja räystäät tippuivat. Kun illalla kone vihdoin myöhästykseltään kerkesi Helsinkiin, vastassa oli jo keväisen lämmin vesikeli eikä päiväisestä lumentulosta ollut juuri jälkeäkään. Ei ole ihme, jos nykypolvi ei enää osaa murtomaahiihtoa. Tätä menoa seuraava sukupolvi ei enää etelärannikolla tunnista lumikolaakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti