Liekö kyse ikääntymisestä, mutta sitä alkaa huomata jos jonkinmoisia muutoksia elinympäristössään. Kansakoulut ovat kadonneet aikaa sitten, ja varmaan niiden myötä ovat kadonneet sellaiset suuret ikäluokat kasvattaneet klassiset herkut kuin tilliliha, sipatti ja kanaviillokki, vain muutaman mainitakseni. Suomalaiseksi perinneruoaksi on sittemmin rantautunut kodikkaasti pitsa, jonka valmisateriamuotoa nuoriso kutsuu eloisasti "ripuliliukuriksi".
Kännykkävalmistajilta on loppuneet jo nelinumeroiset lukusarjat, kun ainakin kotimainen valmistaja siirtyy takaisin vanhoihin menestyssarjoihin 2110 ja 6110. Muistan kun 80-luvulla näin ensimmäisen kerran vanhan kunnon "kakkosnelosen", Nokian m/Gorbatshovin ja totesin että nyt on kännyköiden koossa tultu siihen vaiheeseen etteivät puhelimet enää juuri voi tuosta pienentyä. Pikkaisen ovat kuitenkin vielä pienentyneet - mutta ei tämän päivän kännyköitä voi enää lukita Abloy-lukolla kuten vielä 80-luvulla. Ne eivät myöskään hukkuneet taskun pohjalle tai laukkuun.
Eikä autoteollisuuskaan ole ollut Pekkaa pahempi. Nykyisin keskiverto aasialainen riisipussi kiihtyy nopeammin kuin 70-luvun urheiluautot, kuten Lotus Elan, joita sentään keräiltiin kuola suupielestä valuen Matchbox-autoina. Eipä taida korealainen Kia päästä ihan samanlaiseen kulttimaineeseen vaikka suoritusarvot ovatkin paremmat. Dieselillä ei ajaneet kuin taksit (tietysti poislukien ammattikunnan Volga-kuskit), nyt on nokivasaralla voitettu kahdesti peräkkäin Le Mansin ajot. Siitä tuli mieleen ao. kisasta tehty elokuva, joka saa Kaurismäen dialogin näyttämään loppumattomalta pälpätykseltä. Steve McQueenin "Le Mans" on hiljaisten miesten elokuva - elokuvan ensimmäiseen 37 minuuttiin ei lausuta ensimmäistäkään repliikkiä ja pääosan esittäjälle niitä on kertynyt elokuvaan 42 kappaletta. Valmistusmaastaan huolimatta elokuvaan kiteytyy koko suomalaisen miehen kosminen kylmyys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti