Joulun taikaa

Talvisen ilon ja valon juhlan alla tuli kuunneltua yksi levyllinen joululauluja. Tosin toisella korvalla mutta kuitenkin. Noin kymmenennen kappaleen kohdalla rupesin pohtimaan että mikähän osa tuosta ilon ja valon juhlasta käsitteenä tuottaa sanoittajille eniten ongelmia. Nimittäin ihmiselämän synkkyys ja kohtalot jotka sieltä huokuivat, eivät tuoneet edes toisen polven karjalaispojalle iloa pintaan. Pikemminkin kylmän hien.

Ajatellaanpa vaikka varpusta jouluaamuna. Kiva ajatus, mutta kun sitä rupeaa kuuntelemaan niin sieltähän paljastuu nälkäinen, kesäeinehensä syönyt pikkulintu joka osoittautuu inhimillisesti katsoen liian varhain poistuneeksi pikkuveljeksi. Ei kohottanut tunnelmaa.

Seuraavaksi lintulinjalla Sylvian joululaulu (joka ei kuuleman mukaan tosin ole joululauluksi alunperin tarkoitettukaan). Siinä sirkuttaja on teljetty häkkiin, jossa se vaikertaa.Sen rinnalla kalpenevat laulajankin murheet. Ei tunnelma kohonnut tästäkään.

Eläinsektorilla P.Punakuonokaan ei nostata tunnelmaa kun todetaan että aattoilta pitkä on ja taival valoton. Tässä unohtui se ilon ja valon juhla - tosin sanottakoon että nimenomaan Petterin hehkuisa nenänpää sen kuitenkin luo.

Joululevyn loppupuolella vakuutuin taas kerran siitä että olen enempi noita Nisse-polkkamiehiä. Siinä on menoa ja meininkiä ja liki absoluuttinen sävelkorvanikin vihjaa että laulu olisi sävelletty ihan duuriin. Vaikka kyllä mollisävyinenkin uudempi joululaulu menettelee kunhan asialla on Juice Leskinen ja kappale on Sika. En tiedä loukkaako tuo eräitä uskontokuntia kun omiin korviin ei radiosta tuo uusi, kaunis ikivihreä kantautunut kertaakaan.

Onneksi ollaan tässä Vieno Åhlgrenin viitoittamalla tiellä ja menossa valoa kohden.