Kokkisota

Televisioon tupsahti muutama vuosi sitten joukko kokkiohjelmia ja pikapuoliin on alkamassa taas uusi jossa julkimot etukäteismainonnan perusteella eivät erota rapua hummerista. Tuskin edes Hummerista.

Omat kokintaipaleen ensi askeleet tuli otettua suurin piirtein samoihin aikoihin kun pitkätukkaiset nuorukaiset Liverpoolista rupesivat radiossa renkuttamaan jeejeemusiikkiaan. Kimmokkeen tähän kulinaristiseeen merkkitapahtumaan antoi ensimmäinen "Koululainen" -lehteni jonka reseptiosassa annettiin neuvot lettutaikinan valmistamiseksi. Vaikka suvussani miesväkeä ei hellan ääressä oltu juuri aiemmin nähty, ennakkoluulottomasti pyysin ja sain luvan avartaa osaamistani myös tälle perinteisen naisvoittoiselle keittiötaidon saralle.

Resepti oli laadittu lukijakunnan oletettua osaamista vastaten kohtalaisen helpoksi, ja niinpä lettutaikina syntyi käden käänteessä. Luonnollisesti suuren (joskin aloittelevan) kokin tapaan kuitenkin ennen paistamaan ryhtymistä maistoin taikinaa. Totesin saman tien että jokaisen kokin tekemä ruoka todellakin maistuu erilaiselta - taikina ei maistunut likikään samalta kuin esimerkiksi äidin valmistamana. Niinpä kävin huolellisesti reseptin läpi ja varmistin, että olin noudattanut ohjeita kirjallisesti. Kun olin tästä vakuuttunut, päättelin ettei taikinasta puuttunut mitään, vaan kaikki ainesosat oli reseptin mukaan lisätty. Tosin yhdessä kohdassa reseptiä epäilin painovirhepaholaisen pujahtaneen joukkoon. Tästäkin olin selvinnyt tulkitsemalla kyseisen kohdan ihan oma-aloitteisesti - mutta koska taikinassa oli hieman omituinen sivumaku, päätin vielä tarkistaa tämän yksityiskohdan ennen lettujen paistoa.

Suureksi hämmästyksekseni kuulin äidiltäni, ettei 1 tl ollutkaan väärinkirjoitettu yksi desilitra, vaan metriasteikosta poiketen "teelusikallinen". Kun taikinan virheen lähde oli näin paikallistettu, eli suolaa oli jossain määrin yli ohjeessa tarkoitetun, päätin korjata virheeni. Kaikkihan luonnollisesti tietävät, että suolan vastakohta on sokeri, joten otin desin mitan jonka täytin sokerilla piripintaan, sitten teelusika jolla otin lusikallisen pois mitta-astiasta. Ja kuten ranskalaiset kokit sen sanovat: E voilá!

Yllätys oli suuri kun taikinan maku ei muuttunut, ei ainakaan parempaan suuntaan. Tässä vaiheessa päätin turvautua kokeneemman kokin apuun, mutta hän totesi mömmöä maistettuaan sen toivottomaksi ja niin taikinayritelmäni päätyi Helsingin viemäriverkostoon. Loppujen lopuksi suoritimme sujuvan vuoronvaihdon lieden ääressä eikä aikaakaan kun jo syötiin lettuja. Ei tosin minun tekemiäni.