Kauan sitten kahdeksankymmenluvulla tuli kierrettyä pitkin maakuntia eri elintarvikealan yrityksissä milloin minkäkin asian tiimoilta. Erään keskikesän kohteena oli länsirannikon legendaarinen pesäpallopitäjä Vimpeli ja sen osuusmeijeri. Urbaanin cityihmisen ylimielisyydellä ajoin Kruunupyyn kentältä vuokratulla ajoneuvolla Vimpelin keskustaan olettaen, ettei tuollaiseen kylään pysty yhtä osuusmeijeriä piilottamaan. Sovitun kokousajan lähestyessä kylmä hiki alkoi nousta pintaan kun suoritin kylän keskustassa kolmatta ohimarssia. Niinpä päätin tehdä epätoivoisen ja miehille täysin odottamattoman teon ja pysähtyä kysymään tietä. Keskellä kesää Keski-Pohjanmaalla ei ole satunnaisia kulkijoita kylänraitilla, joten karautin paikallisen osuuskaupan eteen. Onneksi kuitenkin alkukantainen vaistoni kertoi ettei meijeri voinut olla kaukana, joten kävin kuin kävin kurkkaamassa tien toisella puolen olevan kuusiaidan vierellä olevan mustan kyltin: "Osuusmeijeri". Mutta läheltä piti etten kysynyt tietä.Osuusmeijeriin oli luonnollisesti kutsuttu koko hallintoneuvosto kesken parhaimman heinänteon kuulemaan tuorein työmarkkinakatsaus suoraan Eteläranta 10:stä. Niinpä vakuuttavuutta tavoitellen koetin ex tempore kertailla latteuksia mitä olin kuullut jonkun edelliskeväänä kertovan meneillään olleista neuvotteluista. Tämän jälkeen hallintoneuvoston puheenjohtaja kertoi saman asian uudelleen pohjalaisten viljelijöiden näkövinkkelistä, sitten juotiin kahvit ja katsottiin video Vimpelin Marttojen edelliskesäisestä kesätapahtumasta. Näiden viiltävien työmarkkina-analyysien ja paikallisaktiviteetteihin tutustumisen jälkeen käytiin itse asiaan ja neuvoteltiin tyylikäs mahalasku eräässä palkkaukseen liittyvässä riita-asiassa.
Päivän töiden tultua tehdyksi aamupäivän aikana, hallintoneuvoston puheenjohtaja kutsui Helsingin herran lounaalle paikkakunnan parhaaseen (ja ainoaan) ravitsemusliikkeeseen. Siellä istahdettiin meijerin isännistön nimikkokabinettiin, jossa minulta luonnollisesti ensimmäisenä kysyttiin tilausta. Homma meni olosuhteet huomioon ottaen aivan putkeen siihen saakka kun tarjoilija kysyi minulta mitä haluaisin juoda. Tunnen vieläkin Vimpelin osuusmeijerin hallintoneuvoston jäsenten kollektiivisen pistävän katseen kun tilasin palan painikkeeksi pullon raikasta kivennäisvettä. Pohjanmaan lakeuksilla kun ei, jumalauta, juoda vissyä meijerin tilaisuuksissa.
Eikä ole uudelleen kysytty vieraaksi.
1 kommentti:
Monta on ihmeellistä asiaa ja yksi suurimmista on ettei mies kysy neuvoa. Tosin maalaisista ei koskaan voi tietää. Vaikka siellä kysyy neuvoa, ei voi olla varma onko ymmärtänyt asian oikein. Helsingin herrojen onkin turvallisinta pysyä Helsingissä. Olemmehan hiukset pystyssä useasti lukeneet Paljaan Diilerin "läheltä piti"-tilanteista.
Lähetä kommentti