Oman onnensa suutari

Minun aikanani koulussa oli veistotunteja, joilla opiskeltiin käden taitoja. Veistonopettajamme oli sisällissodan aikainen veteraani, joka opetti meille nöösipojille miten vuollaan vastavuolua ja käytetään sirkkeliä. Nämä opit tuli mieleen männäviikolla kun muun veistämisen puutteessa piti mennä veistelin sitten epäortodoksisesti sormeeni. Vieläpä juuri ennen kaleeriorjan pestiä.

On tässä matkan varrella ollut kuitenkin kunnianhimoisempiakin veistelyprojekteja. Yksi mieleenpainuvimmista oli takavuosien älynväläys veistää itselle puukengät. Niinpä Saimaan rannalla Ristiinassa mittailin hyvin kehittynyttä jalkaterääni ja sahasin kakkosneloslankusta mittatilauskenkieni aihiot ja rupesin työstämään niitä. Nykyisellä elämänkokemuksella kenties olisin aloittanut valmiiksi höylätystä lankusta (jota ei ollut saatavilla), mutta aihiot olivat kunnon höyläämätöntä raakalankkua. Eikä muuta kuin hiomaan kädet kipeänä karkealla hiekkapaperilla sileäksi ja sitten kaivertamaan näistä lankunpätkistä ihan ehtoja puukenkiä.

Työn edetessä (tai pikemminkin junnatessa paikallaan) alkoi selvitä, että puukolla kakkosnelosta saa nyrhiä toisenkin viikon ennen kuin itselle sopivat jalkineet ovat valmiit. Esiteini-ikäisen pitkäjänteisyydellä viiltelin noita lankunpätkiä parin päivän verran, mutta tulos ei näyttänyt vieläkään muulta kuin hiukkasen nyrhityltä lankun palaselta. Muu perhe katseli tätä taidonnäytettä lähinnä kuin hiukkasen kyvyiltään vajaan henkilön kesäpuuhastelua, joten parin päivän yrittämisen jälkeen keskeytin projektin toistaiseksi.

Todettakoon että projekti on edelleen kesken ja aihiot lienevät vieläkin jossain Ristiinassa. Jalkineeni hankin kuitenkin nykyisin asiaan perehtyneemmiltä valmistajilta.