Tänään lukaisin jostain lehdestä kolumnin, jossa kerrottiin kuinka Tapiolan keskustassa oleva lasten leikkipaikka on purettu "liian vaarallisena" ja EU-normien vastaisena. Kirjoittajan arvion mukaan liki neljänkymmenen vuoden aikana ei kukaan kentällä leikkineistä lapsista ollut telonut itseään pahemmin, joten se siitä vaarallisuudesta. Ollaan hyvää vauhtia lähestymässä tällaista ruotsalaista suojeluyhteiskuntaa, jossa virkamiehet pitävät huolen siitä ettei kellekään satu mikään. Ikipäiviksi on jäänyt mieleen ruotsalainen liukurata, jonka juurella oli laatikollinen jääkiekkokypäriä, jonka jokainen perus-Svensson laittoi kuuliaisesti päähänsä ennen huimaa 1,80 metrin pudotusta.
Meillä oli takavuosina toisin. Topeliuksenkadun puistossa oli kunnon puulankusta tehdyt keinut, joista hypittiin pituusennätyksiä. Joskus tuli keinusta niskaan, mutta päänsäryllä siitä selvisi. Toisinaan laskeutuminen ei mennyt ihan putkeen, vaan se meni etu- tai takakenoon ja laskeutumistelineiden virkaa toimittaneet polvet tai alaselkä olivat ruvella. Ei muuta kuin kirvelevää Collodiumia haavojen peitoksi ja menoksi.
Erityismaininnan ansaitsee polkuautosta tehty jarruton mäkiauto - se hinattiin kerta toisensa jälkeen suutariliikkeen nurkalle ja päästeltiin alamäkeen. Turvallisuudesta oli huolehdittu siten, että satunnaisesti huomattiin pistää vahti Tavaststjernankatu 3:n oven eteen (ettei oman talon väki jäisi alle) - alamäkeä riitti kolme-, neljäkymmentä metriä ennenkuin piti kääntää renkaat vinkuen 5:n pihalle. Tähän kannusti erityisesti tietoisuus siitä, että ellei kääntö onnistunut, edessä oli vilkasliikenteinen Topeliuksenkatu. Luonnollisesti oikealta tulevina meillä oli etuajo-oikeus, mutta edes siihen aikaan moiseen ei arvannut luottaa. Kumi paloi niin renkaissa kuin ennen kaikkea Nokian kumitossujen (valkoiset - muita värejä ei saatavilla) tai Retu-tossujen pohjista epätoivoisissa jarrutusyrityksissä.
Ei olisi varmaan EU katsonut moista harrastustoimintaa hyvällä. Mutta jossainhan sitä piti lajia harrastaa kun Helsingin kaupungin kiertävä puistovahti oli ehdottomasti kieltänyt moisen toiminnan viereisessä puistossa. Niinpä siellä ajeltiin ainoastaan silloin kun puistovake oli kadonnut kulman taa ja tiedettiin päivän kierroksen olleen meidän osaltamme ohi. Kivaa oli ja kaikki selvisivät hengissä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti