Viime syksynä tuli ilakoitua työmatkalta Pietarista palatessa työkaverille, jonka passi vanheni kerralla rajatarkastuksen yhteydessä. Omaan nilkkaanhan tämäkin juttu tuli, sillä viimeksi matkalla New Yorkista koti-Suomeen katselin, että passin kuvasivun reuna oli hieman irronnut. Homeland Securityn toistuvat tarkastukset ja kahdeksan vuoden keskimääräistä kovempi käyttö olivat ilmeisesti liikaa Suomen setelipainon tekniikalle, ja sivu oli irtoamaisillaan. Kokemuksesta tiesin, että passista oli tullut pikemminkin napakymppiarpa - sitä vilauttamalla USA:n immigrationissa napakymppimatka ensimmäisellä koneella lähtöruutuun olisi selvä.
Eli ei muuta kuin nokka kohden Kilon salapoliisiasemaa (nimi ei viitanne poliisien laatuun, vaan paikan vaikeaan löydettävyyteen). Passinhakijoita oli kuin DDR:ssä ennen muurin murtumista ja fiiliskin samanmoinen. Puolen tunnin jonotus kuitenkin palkittiin ja passin uudistamiseenkin löytyi erilaisia vaihtoehtoja lompakon kantokyvyn mukaan - 1) passi ilmaiseksi "takuuna" 2)uusi passi kahden - kolmen viikon toimitusajalla tai "malli Roope Ankka", 3) pikapassi kolmen päivän toimitusajalla, jäsenetuhintaan. Näissä hommissa kun ei tiedä, milloin maa alkaa polttaa jalkojen alla, päätin sitten ottaa tuon pikaversion. Poliisiaseman tädin kanssa täytettiin kaavake, allekirjoitukset ja kuvat paperiin ja skannerin kautta passitehtaalle. Toimi kuin junan vessa, ja uusi passi tömähtää tiskille kuin telkkä pönttöön jo ensi viikon alussa.
Ja jos vanhat merkit pitää paikkansa, niin eipä tuo passikustannus per matkustettu kilometri ole kovin korkea - edes pikaversiona. Ja ei muuta kuin viettämään passitonta pääsiäistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti