Iisalmen yössä

Kuluvalla viikolla laajensin reviiriäni Kainuun rintamailta Pohjois-Savon viljaville vainioille, kun kävin paikallispankissa pitämässä tupailtaa. Jotakin Iisalmen kulttuuritarjonnasta ja -nälästä kertoo se, että pankkisalin viimeisetkin tuolit raahattiin yläkerran kokoustilaan jotta kaikki pääsivät kuulemaan tätä uuden pörssitähden esittelyä.

Napakymppimatkalle Iisalmeen päädyin kun taas kerran hörähdin varomattomasti osastokokouksessa, jossa pohdittiin kuka lähtisi pitämään yritysesittelyä piensijoittajille. Edelliskerran vastaava erhe kävi toistakymmentä vuotta sitten. Silloisen työnantajaliiton osastokokouksessa esimieheni kertoi kuinka ammattiliitot olivat päättäneet järjestää "Ilo olla nainen" messut ja toki sinne piti saada myös työnantajien edustaja. Varomattomasti taas pärähdin nauruun kun kuulin näistä messuista ja niinpä tieni vei Vanhaan Satamaan työnantajaliiton standille kertomaan naisena olon ilosanomaa kapitalistien vinkkelistä. Niin yllättävältä kuin se saattaa kuulostaa, kyseiselle standille ei ollut koko päivän mittaan sen suurempaa tunkua. Onneksi paikkakin oli mahdollisimman syrjäinen, joten riski siitä että olisi tullut bongatuksi tuollaisilta messuilta oli likimain olematon.

Tunnustettava on, että ilta Iisalmessa oli mukavin ilta jonka olen Iisalmessa viettänyt. Ja toistaiseksi ainoa. Ja urheilujuhlan tuntua kohotti entisestään se, että olin liikkeellä kaivoksen kesärengastetulla farmariautolla. Hiihtoliiton hyväksymillä suvikumeilla oli hyvä päästellä pitkin mustalla jäällä päällystettyä valtatietä. Houkutus oli suuri poiketa Sukevalta pikkuteille, mutta kun kyseisellä tieosuudella liikkuu enintään pari autoa päivässä eikä kännykätkään toimi korpitaipaleella, totesin että palailen suosiolla Iisalmesta Kajaanin kautta vaikka matka olikin pitempi. Lohtuna oli ainakin se, ettei tarttisi kykkiä pimeässä metsässä karhujen armoilla tuntitolkulla jos tulisi vaikeuksia.